Asumme puolisoni omistamassa talossa. Pakkohuutokauppa on tulossa. Muutamme todennäköisesti ennen kuin talo on pakkohuutokaupattu pois ja eri asuntoihin. Talo siis jää tyhjilleen. Koska minun nimissä on esimerkiksi sähk…
Olen ollut ulosotossa jo 12 vuotta. Pienestä eläkkeestäni on mennyt velkoihin 110 euroa kk viime vuosina. Tänä vuonna ole jo kolme kertaa saanut itselleni koko eläkkeen. Säästin ne rahat ja nyt vihdoin voin hankkia silm…
Maksoitte viime vuonna taulukko- ym. ulosottomaksuja 91,4 miljoonaa euroa. Ulosottolaitoksella oli kuitenkin kuluja 107,5 miljoonaa, joten asiakkaiden maksamat maksut kattoivat vain 85 prosenttia ulosoton toimintamenois…
Saako ulosotosta helpotusta sairauden vuoksi? Kustannukset karkaavat jo muutenkin käsistä eikä suojaosuus enää riitä. Vakavan sairauden vuoksi menot lisääntyvät huomattavasti. Tuleeko UoL vastaan?
1/3 osa ansiosidonnaisesta korvauksesta? Mihin lakiin tämä mielivalta perustuu? Edes suojaosuutta ei huomioida.
Voiko ulosotto viedä auton kun arvio oli6000€ autolle mutta tällä hetkellä auton osat ovat noin 2000€ luokkaa että auton saisi rekisteröityä takaisin liikenteseen plus työt päälle vai ottaako ulosotto silti ja korjaa au…
Otsikossa mainittu kaikki oleellinen, mihin nöyrimmästi pyydän vastauksia!
Se on kerrasta poikki, vaikka maksat velat ja luottotiedot palautuu, et tule saamaan silti mistään laskulle, lainaa taikka luottokorttia jatkossa. Näillä on joku epävirallinen rekisteri mihin jäät pysyvästi C luokan kan…
Sergel laitto käräjille saatavan, jonka kokonaissummasta 40% kuluja ja 12% korkoa, eli yli puolet on muuta kuin varsinaista saatava. Meneekö ihan oikein, vai uskallanko kyseenalaistaa ja jopa riitauttaa?
Jos on uo:n varattomuusmerkinnällä, mutta asuu omassa velattomassa kodissaan jonka arvo on vähäinen (alle 20t), onko pelkoa joutua ulosheitetyksi? Asuminen on halpaa (alle 200e kuussa). Laskin tuossa tulevia kuluja, jos…
Miten te velkojat olette pärjänneet näinä ankeina aikoina, kun ulosotto on täysin kohtuutonta? Ulosotto pitkittyy ja pitkittyy, eikä pääoma lyhene ollenkaan. Yhteiskuntakin on meitä vastaan. On menossa suuri puhallus, j…
Toivon että tämä kokeilu jää pysyväksi. Nyt on varaa syödä joka päivä lämmin ruoka ja varaa myös lääkkeisiin joista osa on korvausten ulkopuolella Olen nuori skitsofreenikko ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Ruokajonot ovat …
Tarkkaileeko Ulosotto tilin saldoa/sisältöä ULJAS ohjelmalla yhä kun velallinen on todettu varattomaksi ja asia on jo palautettu alkuperäisille velkojille uuden ja realistisemman maksusuunnitelman luomiseksi? Entä passi…
Kyllä on surkeaa touhua, pitäisi soittaa kalliisiin numeroihin, että saisi asian selvitettyä. Yrityksen asiakaspalvelun taso määrittyy sen mukaan miten viesteihin vastataan vai vastataanko ollenkaan?
Tilanne on tämä, sain tammikuussa Suomen Asiakastieto Oy:lta kirjeen maksuhäiriömerkinnästä. Maksoin merkinnän takana olleen laskun pois, ja soitin yritykseen, jolle velka alunperin muodostui. Sanoivat että 31.1. heiltä…
Seuraan näitä Ulosottolaitoksen asuntojen pakkomyyntejä huutokauppasivustolta ja ihmetystä herättää ne kuvat, joissa kodin irtaimisto on näkyvissä ihan pikkuseikkojakin myöten. Onko siis niin, että pakkomyyntiin lähdetä…
Nyt on epäselvyys pitääkö maksuhäiriömerkintä poistaa jos velka vanhenee ? Onko se ollut aina niin että merkintä jää vai ei ? Jos on jäänyt niin tuliko asiaan muutosta uuden lain myötä ?
Tässä vinkki kenelle tahansa joka on ulosotossa ja ei ole aikomusta maksaa velkoja 1) vaihda sukupuolesi paperilla miehestä naiseksi 2) prosessin lopussa saat uuden henkilötunnuksen 3) uusi henkilötunnus = uusi identite…
Kun teidän maksukyky on laskettu vanhojen elinkustannusten mukaan, ennen inflaatiota? Onko asialle mitään tehtävissä?
Sanoma Median tilaukset .voi tulla kalliiksi Näin kävi tutulleni.Ei saanut muuttojen takia poistetaan ajoissa.Laskuissa on kohta "jos emme saa suositustanne tilaus keskeytetään" Tilausta ei suinkaan keskeytetä,vaan lask…