Vastaus: 3. Ja pystyn todistamaan sen.
MIkä on raamatullinen oikea pyhäpäivä? Pyhäpäivän vietto on säädetty Jumalan 10 käskyn laissa ja se on lain neljäs käsky. Mikä on oikea pyhäpäivä, tästä on kiistaa kristikunnassa, toiset väittävät sen olevan sunnuntain,…
Teknologian eteneminen on mielenkiintoisella tavalla mahdollistanut tämän sukupolven nähdä erittäin selkeän todistuksen siitä, että Jeesus ei ainoastaan ole todellinen vaan todellisuus itsessään. Tässä Jumala puhuu Poik…
Johanneksen evankeliumi 3:18-19 "Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas,…
perinteessä antaa anteeksi ihmisille nykyisellään tarkoittaa olla huomaamatta itseään kohtaan osoitettuja loukkauksia minkälaisia ihmisiä anteeksianto luo? ovatko he sellaisia, että heitä panetellaan raskaasti ja he eiv…
Joskus vuosia sitten, kirjoittelin silloin erään intialaisen naisen kanssa, ja jossain vaiheessa sillä alkoi olemaan ongelmia öisin kotonaan, varjoja ja ties mitä aktiviteettia. Kerroin sitten että olen henkisen alan ha…
En ole ollut ikinä missään onnellinen. En seurakunnassa. En baarissa. En töissä.
Raamatun mukaan Jumala on iankaikkinen (1 Mooses 21:33), eikä hänellä ole alkua, eikä loppua. Hän on ollut aina ja iankaikkisesti ja tulee myös olemaan. Hän ei myöskään muutu (Jes. 41:4). Siis se mitä hän on, sitä hän o…
Mistä tiedät oletko pelastettu? Kuinka saada synnit anteeksi? Mitä Jeesus lähetti Paavalin julistamaan: Apostolien teot 26:17-18 "Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut l…
Uskotteko te jeesukseen? Itse en usko mutta uskokaa mihin uskotte!
Uskoville on hyödyksi olla pelkuri tässä asiassa. Syntiä vastaan ei kannata yrittää mitään omia kikkailuja, vaan yksinkertaisesti hyväksyä, se että Jeesus on kaiken meidän syntimme tähden tapettu ja hänen verellään meid…
Jumalaa mustamaalataan täällä paljon. Jakeita nostetaan esiin ilman kontekstia, tarkoituksena esittää Jumalan psykopaattina ja hirviönä. Yleinsä nämä mustamaalaajat jättävät mainitsematta että kyseiset Raamatun jakeet k…
Morjesta kaikki Suomi 24 lukijat! Ajattelin kirjoittaa teille tälläisen sopivan mittaisen kirjoituksen koskien erästä merkittävän tärkeää asiaa. Kirjoitus joka sopii erittäin hyvin juuri tänne Suomi24 sivulle. Moni ihmi…
kuten sinä Aatamille ja Eevallekin heidän syntinsä seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa paratiisissa annoit! Matteuksen evankeliumi: 18:21 Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Herra, kuinka monta k…
MIkä on raamatullinen oikea pyhäpäivä? Pyhäpäivän vietto on säädetty Jumalan 10 käskyn laissa ja se on lain neljäs käsky. Mikä on oikea pyhäpäivä, tästä on kiistaa kristikunnassa, toiset väittävät sen olevan sunnuntain,…
Jeesus joka paikassa, mutta ei maaseudulla. Pistorasia on ikkuna Jeesuksen maailmaan.
Ei ole vielä tullut takaisin vaikka pyydettiin miljoonasti. Miksi Jeesus kuulee? Onko hänellä joku este taivaalla? Tai on suuttunut ihmisille, erityisesti juutalaisille.
Ristillä sitten totuus paljastui , jumalani jumalani miksi minut hylkäsit .
helvettiin siksi että kerran valehtelit tai olit tottelematon vanhemillesi? Tämä on yksi väite minkä jumalankieltäjät esittävät häntä vastaan. Raamatussa on useita esimerkkejä missä yksittäistä syntiä seuraa Jumalan tuo…
taitaa olla ihan pakanoiden valonjuhla , jolloin aloitettiin kesää kohden matka 🙂