Raamatussa mainitaan usean koko perheen kastaminen saman tien yhdellä kertaa. Yhdessäkään perhekasteen tapauksessa ketään perheenjäsentä ei sanota jätetyn minkään syyn vuoksi seurakunnan ulkopuoliseksi ja kastamattomaks…
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." (Juutalaisten synnintunnustus) Ps.51:7 Kristillinen kaste on syntisiä varten ja kasteelle menevä ja kasteelle vietävän puolesta syntisyys pitää tunnust…
500 vuotta sitten kun hevosia käytti vain armeija ja hienompi väki ei härkävankkureilla lähdetty lapsia kasteelle viemää syrjäseuduilla ,vasta sitten kun kastettava pystyi hiihtämään kasteelle, olihan henkilö kristillis…
500 vuotta sitten kun hevosia käytti vain armeija ja hienompi väki ei härkävankkureilla lähdetty lapsia kasteelle viemää syrjäseuduilla ,kun kastettava pystyi hiihtämään kirkkoon meni vasta sitten kasteelle henkilö oli …
Uskon että hän on Jumalan Poika, uskon että hän kuoli syntieni tähden, uskon että hän nousi kuolleista. Uskon että hän oli Jumala ihmisenä. Uskon Isään ja uskon Poikaan ja uskon että minulla on Pyhä Henki. Olen muuttunu…
Kristillinen Kaste on Jumalan ennättävää armoa, sillä ei ole mitään pääsyvaatimuksia, ei ennakkoehtoja eikä etuliitteitä. Ei armo armoa olisikaan, jos sillä olisi pääsyvaatimksia ja tai vaadittaisiin ihmistekoja sen ehd…
Ei ihme ollenkaan, että Saatana lahkoapureineen niin raivokkaasti vastustaa lapsien pääsemistä kasteessa sisälleJumalan valtakuntaan. Kun pakanoiden täysi luku on sisälle tullut Jumalan valtakuntaan, niin Saatana lahkoa…
Hän väittää että apostolien teoissa jokainen uudesti syntynyt on voinut olla ennakolta kastettu ottaen huomioon kuvaus tavan muutokset asiasta kirjoittaessa,poikkeuksena korneelius koska ei ollut rohkeutta aloittaa paka…
Heikki Helluntailaisella alkoi kesäloma. Niinpä hän otti KOKO PERHEENSÄ auton kyytiin ja he menivät viettämään lomaa kesämökilleen. Heidän kaupunkiasuntoonsa jäivät kahdestaan 1-vuotias Hermanni ja 2-vuotias Helena. Hei…
Kaste on heillä lapsilta kielletty. Usko on heille ihmislähtöinen ihmisymmärryksellä tehty päätös. He vähättelevät lasten kykyä ymmärtää hengellisiä asioita. Ja heillä on aivan liian suuret luulot omasta ymmärtämiskyvys…
Luterilaiset tutkivat kirjoituksista, onko asia niin. Helluntailaiset tutkivat vieruskaverin mielipiteestä, onko asia niin. Luterilainen oppi on sellainen, kuin Sanassa sanotaan. Helluntailainen "oppi" päätetään huutoää…
Molemmat vastustavat pienten lasten kastamista ja tekevät sen täsmälleen samoilla langenneen ihmisjärjen keksimillä argumenteilla! Jeesus sanoo: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä." Ateistit ja uud…
Sudoku-tehtävään voi täyttäjällä joskus lipsahtaa virhepäätelmän vuoksi johonkin ruutuun väärä numero. Virhettä ei heti huomaa vaan sudokua voi sen jälkeenkin täyttää pitkästi ja ihan loogisin päätelmin edeten. Jossain …
Johanneksen kaste ja Kristillinen kaste eli Kristittyjen kaste on syntisten kasteita. Jumalan teko. Helluntailaisten ja Jehovantodistajien ja Mormonien kaste on synnittömien kasteita. Ihmisteko.
Ja oma perisyntinsä jota sanaakaan ei ole raamatussa. Kaste on myös kristittyjen omaa oppia. Krisllisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen opin ja esimerkillset teot ovat tasan tarkaan todisteet siitä, ettei usko ja kaste pelast…
Perisynti ei lähde pois kädennostolla ja halleluujaa-huudoilla. Kyllä siihen tarvitaan Kristitttyjen kaste! Johanneskin kastoi vain ne, jotka tunnustivat syntisyytensä Jumalan edessä. Perisynti on synneistä kaikista pah…
Helluntailaisuuden uskonoppi ei tunnusta perisynnin kadottavaa voimaa ja kaikki ihmiset kuoleman omiksi tekevää syntisyyttä. Se on paha harhaoppi eli heresia. Tosi paha harhaoppi. Sillä perisynti on koko Raamatun alusta…
Luin eilen lehdestä, että lasten kasteita ei ole voitu pitää koska ei ole löytynyt kirkkoon kuuluvia kummeja. Miten lapsi sitten kastetaan joskus myöhemmin vai ei koskaan? Meneekö hän sitten kadotukseen jos ei koskaan k…
Pelastava usko ei todellakaan tule pelkän kuuloaistin perusteella. Maailmassa on paljon täysin kuuroja ihmisiä, jotka jäisivät sen kanavan ulkopuolelle, koska eivät kuule yhtään mitään. Raamatun hengellisen puolen kun t…
Vain Jeesus oli ja on synnitön. Jeesuksen kaste ei liity syntiin. Jeesus oli samalla ihminen, lihaa ja verta. Liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa. Jumala loi Jeesukselle ylösnousemusruumiin kasteessa, kuten kaikill…