Horus syntyi neitsyt Isiskselle jota myös kutsuttiin nimeltä Meri (Maria) 25 joulukuuta luolassa/ eläinten suojassa. Horuksen syntymän olivat nähneet "idän tähdestä" kolme viisasta miestä. Horuksen maallisen isän nimi o…
Sperma ei ole tasapaksu eri ajankohtina. On juoksevaa, on paksua, on kellertävää, on valkoista, läpinäkyvää tai sitä on vähän ja paljon. Tuoksuissa on mahdollista löytää kenties eroja... Toisinaan seksuaalisuus tuntuu p…
Se on hyvä että tätä Raamattua opetetaan. Mooses vaelsi erämaassa 70 vuotta ja mannaa satoi taivaasta. Meillä ei sitten olekaan muita taitoja kun luemme Raamattua.
Pelätäänkö? Pilkataanko? Raamattu kehoittaa tähän mutta kirkko vaikenee. Eipä silti, tänä päivänä hyvin yleismaailmallista. Kun puhutaan Israelista niin kirkko ei millään tavoin puutu valheuutisointiin. Kirkko instituut…
Ihmisiä huijataan kaikilla tavoilla ja uskonnon opetus on lääke huijauksiin. Ei pidä uskoa kaikkea mitä kuulee, ei varsinkaan liian hyvältä kuulostavaa.
Pappi sanoi että jumala on lähettänyt viestin hänelle että se että minä olen katkera vanhemille estä minua pääsemästä taivasen mutta eikö ihmisellä ole oikeus olla katkera vanhemille minä olin pöpilässä 5 vuotta ja 9 vu…
Uskontotunnilla opettaja vie oppilaat tutustumaan ev. lut. kirkkoon ja ortodoksiseen kirkkoon. Eikä kysy huoltajalta lupaa. Uskomatonta, loukkaa katsomusvapautta törkeästi ja tämä on yleinen tapa ympäri Suomea. Miksi vi…
https://www.youtube.com/watch?v=BeB_hgUR1v0 Tuhansia Pastori Steven Andersonin saarnoja https://www.youtube.com/user/sanderson1611
I want to share following article in finish language in Finland blog. can someone translate it better than google translator for free or may ask me in email how much to pay for translation. Finish translation to email s…
oikeaa opetusta Raamatun merkityksestä. https://www.youtube.com/watch?v=W2lgI9GSgvA&t=1s
Seksuaaliset oikeudfet lisääntyneet maallistumisen myötä: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2018/07/05/seksuaaliset-oikeudet-lisaantyneet-maallistumisen-myota/
Kristillisyyteen Oikeaa, Raamatun UT mukaista suuntaa ja alkuun, ja sillä eteenpäinvievää tietä... Tuolta...http://www.suomenkristityt.foorumimme.com Että, HERÄTYYS!
millainen uskonnonopetuksen tilanne on Suomessa? entä mitkä ovat nykyisen uskonnonopetusmallin hyviä ja huonoja puolia?
Kirkon ja valtion ikiaikainen liitto on kansalaisten eriarvoisuutta ylläpitävä ja siten perustuslain vastainen. Valtionkirkkojen erityisasema tulee lopettaa ja samalla teologien eli pappien koulutus yhteiskunnan laskuun…
opetusta armolahjojen toiminnasta. https://www.youtube.com/watch?v=NAdHu1ZlfwY
Et tarvitse uskontoa Jeesus Kristus, Jumalan Poika, syntyi ihmiseksi kaksituhatta vuotta sitten. Hän kuoli sijaisuhrina ristillä, jotta sinä voit vapautua synnin siteistä ja uskonnon kahleista. Jeesus ansaitsi meille pä…
moi hyväksyykö naiset??? kun varttuneenpi nainen/naiset käännyttä ja opettaa uskoa niin saako hän/he ojentaa fyysisesti käännytettävää/opetettavaa "pojua"???jos fyysisellä ojennuksella on huomattava teho "pojun koulutuk…
Vantaan aikuisopistossa (kurssi V190505), myös muiden kuntien asukkaille. Ilmoittaudu. Uskonnottomat, uskonnonvapaus ja yhdenvertaisuus -luentosarja 3 kertaa, tiistaisin 26.2. - 12.3. klo 17.30 - 20.00, FM Esa Ylikoski …
Bäd and RYYDMÄN? Bäd kysyy Ryydiltä? Joutuuko Hyvät helvettiin koska He noudattavat väärin pahuutta? Ryyd: "Mitä väliä on sillä on?" Bäd? Älä sorru kaksimieliseksi. Ryyd: Okei, kysytään Ukolta? Ukko Yli-Jumalan Warjo la…
Hyvää elämää uskonnottomasti, 23.1. klo 16.00 - 17.00, Töölöntullinkatu 8, sali 101. Helsingin aikuisopisto, ilmaisluentosarja, Esa Ylikoski, FM, ke 23.1. 16.00–17.00 Uskonnottomia ja ei-uskonnollisia on yhä enemmän. Mi…