Tällä sivustolla on julkaistu tilinpäätösarvio Vapaa-ajattelijain liiton (Poko; pohjoiskoreamaisuudesta) tilinpäätöksistä vuodesta 2010 lukien. http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti260130.html
Helsingin hovioikeuden päätöksen mukaan Vantaan seurakuntayhtymä nosti omistamiensa tonttien vuokria Lehtisaaressa kohtuuttoman paljon. Hovioikeuden päätöksellä vuokraa leikataan 40 %, mutta uutisesta ei selviä paljonko…
Kävin Joensuun Rantakylän kirkossa. Puhuttiin siitä kuinka ruoka-avun tarve Suomessa on kasvanut jo kuuden vuoden ajan. Ruoka-avun saajia on jo noin 200 000. Rantakylän seurakunta jakoi viime vuonna avustusta noin tuhan…
Lasten parissa tehtävä työ tavoittaa entistä enemmän ihmisiä. Tästä kertominen ahdistaa vapareita niin, että vaativat poiston. Jännä, kun aiemmin Jori on samoista tilastoista tuonut lukuja. Ilmeisesti vaparit ei kestä t…
- Vapaa-ajattelijoiden jäsenmäärä on romahtanut 35% viimeisen 15 vuoden aikana - Vapaa-ajattelijoiden määrä on 0,02% koko väestöstä, kun taas kirkkoon kuuluu peräti 62%
Syy olisi hyvä ymmärtää ihan katkeroituneen itsensäkin kannalta.
"Poikkeusolojen aikana asetettavaan lautakuntaan kuuluu nykyään yksi uskonnollisiin ja eettisiin vakaumuksiin perehtynyt ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut jäsen. Esityksen mukaan tämä jaetaan jatkossa kahtia, ja …
Tampereen Vapaakirkkoseurakunta on elänyt voimakasta kasvun aikaa. Väkeä käy niin paljon, että seurakunnassa päätettiin järjestää kaksi jumalanpalvelusta sunnuntaisin. https://svl.fi/mita-tampereella-oikein-tapahtuu-hyv…
Vapaa-ajattelijoiden on nyt syytä palata tähän hetkeen. Maailmalla tapahtuu nyt asioita, joissa Elämänkatsomustiedon (ET) korkea moraali ei auta. ILTALEHTI 12.3.26: >>>>>Kolmas maailmansota saattaa olla j…
Kaikki haluavat säilyttää nykymuotoisen uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon. Aika outo koalitio, mutta tarkemmin ajatellen ei mitään yllättävää. Vaparit on vain yksi lahko muiden joukossa ja haluaa sälyttää koulun…
Opetusministeriön työryhmä on saanut aikaan ehdotuksen uskonnonopetuksen uudistamisesta. Elämänkatsomustieto on tarkoitus lopettaa.
Miksi osa ihmisistä suhtautuu sähköautoihin kuin jehovantodistajat verensiirtoihin? Minusta uskonnollinen usko ei tunnu aina liittyvän varsinaisiin uskontoihin. Itselleni auton voimanlähde on ehkä vähiten mieltä kiihott…
Vapariliitto ei toimi avoimesti ja on ottanut uuden harppauksen salailun tiellä. Vuoden 2024 tilinpäätös salattiin, vain toimintakertomus julkaistiin liiton verkkosivulla. Tilinpäätöstä ei jaettu edes liittovaltuuston j…
Otetaan vaikka uudeksi ketjuksi. Jatkossa pandemian aikana kirkko voidaan sulkea samoilla säännöillä kuin kirjasto tai kapakka, ja jumalanpalveluksia rajoittaa kuten muitakin yhteislaulutilaisuuksia: https://uskonnonvap…
Lapsen voi erottaa kirkosta ja siirtää koulussa uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon. Se on lahja lapselle. Samalla se tarkoittaa näpäytystä uskonnolliselle holhoukselle.
Puolustusvoimien alokkaiden samoin kuin virkamiesten ja ministerien juhlallisessa velvoittautumisessa tulee siirtyä katsomuksellisesti neutraaliin vakuutukseen niin kuin se on toteutettu todistajien, tuomarien sekä tasa…
Ei ole oikein, että jo pikkuvauvoina lapsia liitetään kirkon jäsenyyteen, josta aiheutuu rasitteita, kuten kielto perusulussa ja lukiossa opiskella elämänkatsomustietoa.
Käsittämätöntä, että pieni, noin tuhannen jäsenen järjestö on kyennyt: - luomaan esimerkiksi eroakirkosta-palvelun, jonka kautta taidetaan lähestyä jo miljoonaa kirkosta eronnutta - saanut ihailijan tai jopa ihailijoita…
Ei ole oikein, että alaikäisiä houkutellaan vapareihin. Vapareihin k-18 ikäraja heti!
Pogostan Sanomat 31.12.25: =========== Hautausmaksuihin tulossa korotuksia. Joensuun seurakuntayhtymä nostaa rajusti hautausmaksuja vuodenvaihteessa. Hintojen nousun taustalla on Suomen ev.lut. kirkon hautaustoimen valt…