ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

Miksi

se keskustahemmo vai mikä se oli, pää tärisi kauheesti, onko sillä niskavika karaokessa vai ottiko tuo niin tosissaan. en muista miehen nimeä. Hyvän näkönen oli mutta tutisi liikaa pää.
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

Suomalaiset pois Suomesta

Suomalaiset voisivat painua takaisin Uralin taakse, sinne mistä ovat tulleetkin ja Suomen voisi luovuttaa Yhdysvalloille, mikäli huolisivat Suomen kaltaista joutomaata.
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

Mikko Alatalo

En tiedä oliko Mikon laulu linnanjuhlien jatkoilla tarkoitettu juuri poismenneelle Juice Leskiselle.. Itse uskon, että oli. Juice oli vaan niin uskomaton, että toivottavasti siitä tullaan tekemään elokuva muiden mahtimi…
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

Antti Tuisku linnan juhliin

aivan älytöntä on kutsua joku Antti Tuisku linnanjuhliin. eihän se ole tehnyt mitään sellaista että olisi ansainnut kutsun. ei edes sanoita tai sävellä omia kappaleitaan. ja ainoat jotka kuuntelevat antin musiikkia ovat…
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

Backman Älä enää laula

Kuulosti kuin 10-vuotias poikuus tallella oleva humalainen teini olisi ensimmäistä kertaa laulanut. Taisit muuten olla humalassa,jopa kännissä ,vaikka niin absolutistiksi esittäydyt. Tosi surkea esitys!!!
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

Nyt puhuu taistolaisten lapset

Vilma Melasniemi ja Juho Milonoff ovat tietysti itse täysin syyntakeettomia, mutta kun miettii heidän vanhempiaan oli siitä isänmaallisuus melko kaukana ja on toisen kohdalla edelleenkin. Jaksaa edelleen elää siinä usko…
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

Vaisut puvut naisilla

Olikohan joka toinen käyny tänä vuonna Halosella ostoksilla ja sen lisäksi *säästänyt* kampaaja-sekä meikkaajalaskussa?
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

Lordin pois jäänti

Lordin pois jääminen linnan juhlista vituttaa. Tyypit kyllä ovat valmiita "edustamaan Suomea maailmalla" ja muuta skeidaa mutta kun käy kutsu Suomen arvokkaimpaan tilaisuuteen, kiukutellaan kuin pikkupojat. Olen erittäi…
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

Kuka oli Saulin uusi heila?

Ihmettelin tv-lähetyksessä Sauli Niinistön haastattelussa, että kuka oli hänen kaunis ja isopovinen daaminsa. On se Sauli naistenmies! http://www.yle.fi/player/34041.asx?s=512
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

Linnanjuhlat

siitä, että suomalaiset saavat juhlia omia sankareitaan omina. Esimerkiksi Neuvostoliitossa Baltian urheilijat eivät voineet miehitetyn maan kansalaisina edustaa omaa maataan. Kaikki palkinnot summattiin yhteen Neuvosto…
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

suomi ei ole itsenäinen

vai itsenäinen suomi. miten voitte sanoa että suomi itsenäinen.eu-maa ja eurot.juhlia vain järjestetään.ja kun euroihin mentiin,niin kaikki nousi.laulu sopii tähän*oi kallis kotimaa*ja pitää paikkansa.kyllä suomenkansa …
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

Joka päivä on itsenäisyyspäivä!

Jo lapsuudesta muistan isovanhempieni pirtin päätyseinässä olleen täytetyn miehen pään. Vaari oli sen itse irti leikannut ja tuonut mukanaan Itä-Karjalasta. Ivaniksi sitä sanottiin. Vaarin mukaansatempaavat kertomukset …
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

Putaansuu ON Linnassa

Putaansuu oli se hahmo, joka oli naamioitunut Markus Seliniksi. Markus Selin taas on todistettavasti tällä hetkellä Thaimaassa Sedu Koskisen kanssa ja antoi siksi Putaansuulle oikeuden käyttää kasvojaan Linnan juhlissa.…
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

itsenäinen suomiko

miksi suomi viettää itsenäisyys päivää.ei suomi ole itsenäinen enää.liittyy eu-hun.ei omaa rahaakaan.ja hienosti vaan juhlitaan vaikka suomessa on kodittomia ja köyhiä.järjestäs heille nämä juhlat.tai ei juhlia ollenkaa…
ItsenäisyyspäiväVastattu 19 v

YLE1:n johto

Ei enää linnan juhlien jatkoja pliis. Oli todella naurettavaa katsoa kun Lissu munasi itsensä naama punoittaen ja skoolaillen. Snellmannin suvun jälkeläinen ei saanut sanaa suustaan. Alatalon masentava lauluesitys olisi…