Suurin osa on tehty jo

Ikää on lähes 70v. Olen ollut useamman kerran aviossa ja matkustellut sen verran kuin tahdon. Kärsin jatkuvasta masennuksesta. Vanhuuttani en halua lapsilleni taakaksi. Vain yksi on tekemättä. Minulle jo riittää hallitu…

seksimatka kaukomaille

Onko muilla mielessä seksimatka kaukomaille? Olen 30-v mies ja olen jo muutaman vuoden mietiskellyt seksilomaa ulkomailla. Lähinnä Kuuba on käynyt mielessä. Aivan oikein päätelty, tummaihoisen kanssa haluaisin olla, ei …

sellaista *se*

niin..olen ollut melkein aina naimisissa saman miehen kanssa, nuorena rakastuttiin, mentiin naimisiin ja saatiin lapsia jne.. nyt reiluna kolmekymppisenä olen miettinyt millaista se olisi jonkun toisen kanssa? sitä miet…

suorita elämää..

olen elänyt.luulee? asun nyt aasiassa jo kolmevuotta,olen työskennellyt non 20 eri valtiossa.minulla olllut noin 1000 naisystävää,kolmessa valtiossa oma asunto, kaksi uudehkoa autoa kaksi moottoripyörää yms..ehkä kuiten…

Ulkomaille joskus

Tässä olisi vielä tarkoitus jossain vaiheessa käydä ulkomailla - jaa, olenhan kyllä käynyt Tukholmassa, mutta ehkä jonnekin Eurooppaan. Viroon en viitsisi lähteä. Toisaalta, onhan Suomikin vielä pääosin näkemättä. Varma…

jätänkö tekemättä

Minulla on perhe ja lapsia, olen melko köyhä koska ei ole kuin pikku pätkätyöprojekteja. Eli olemme taloudellisesti tiukoilla. Ei mitään mahdollisuuksia mihinkään kuin ainoastaan nipinnapin peruselämään... Nyt jäi vielä…

IHAN OIKEASTI !

Paljon kaikenlaista on tehty tähän mennessä ja vielä riittää toiveita ja unelmia ja tekemistä niiden eteen ... Mutta teet mitä teet niin eikö kaiken / elämän tarkoitus ole, että kasvat henkisesti; tulet ihmiseksi, omaks…

Ihan liian pitkä

koska eläkkeelle pääsy näyttää siirtyvän hautaan, on työikä aivan liian pitkä. Siispä ainoa helpotus on varhainen kuolema (parhaassa työiässä mieluiten, niin tulee hoitokuluina valtiolle halvaksi).

Unelmani

Työntää rupisammakko perärööriin. Tosin jäänee toteuttamatta, ei eläimiä saa rääkätä (siis mua) PS. Aika turha ja lapsellinen palsta ;D

Mitä en ole tehnyt

Tekemättömiä asioita riittää,en koskaan pysähtynyt miettimään ,että miksi tein niin tai miksi en tehnyt näin, olen aina antanut asioiden mennä ihan omalla painollaan. Olisiko nyt korkea aika ottaa niskasta ja hypätä ris…

Ihan vaiheessa

Lista on pitkä kuin nälkävuosi ja kiire kyllä tulee. Onneksi nälkää vielä on listan toteuttamiseksi, vaikka ikää jo 32 vee. -Ajokortti -Yliopistotutkinto -Puoliso -Lapsia -Ura -Kirjan kirjoittaminen (ehkä nyyhkystoori a…

Kaikki on tehty

Omalla kohdallani on käynyt niin, että jo ennen 28 ikävuotta sain tehtyä elämässäni kaikki mahdolliset asiat. Tämän mahdollisti vapaat vuorokaudet. Ölin töissä aina silloin tällöin, kun oli tarvetta rahalle. esim. ulkom…