Kaikki on tehty

Omalla kohdallani on käynyt niin, että jo ennen 28 ikävuotta sain tehtyä elämässäni kaikki mahdolliset asiat. Tämän mahdollisti vapaat vuorokaudet. Ölin töissä aina silloin tällöin, kun oli tarvetta rahalle. esim. ulkomaanmatkat ja siellä vietetyt useat viikot. On matkusteltu ympäri maailmaa, harrastettua kaikenlaista laskuvarjohyppyä, vuorten valloitusta, Suomea kierelty, ylipäätänsä kaikkea mitä rahalla saa. Jokapäivä töissä klo 8-16 tai koulussa oleminen ei olisi mahdollistanut toteuttaa näitä kaikkia unelmia. Valmistuin muutama vuosi sitten lääkäriksi ja vietän nyt rutiininomaista perhe-elämää.
2618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Koska en ole rikkaasta porukasta, itse ansainnut "joka vitun sentin" kuten sanotaan voinen sanoa että rakastaminen, lapsen saaminen ja, tapaminen tiettyjen ihmisten kanssa(meinaan myös eri maalaisia ihmisiä) tekevät elämästä täydellisen. Kun olin aika lähellä kuolemaa 2v sitten sairaalassa, mietin että kaikki tehty, pääasia rakastaminen ja lapsi

Äänestä

Eli kiva että olet kokeut kaikkea kivaa(samoin), --mutta et suinkaan kaikkea elämän kääntöpuolta!sanon että kun napsahtaa omalle kohdalle niin alat vasta ymmärtää henkilökohtaisesti miltä tuntuu esim.hengestä taistelu,kun on pakko alistua tuomiolle,-vai alistutko?ehkä alat taistelee(lääkäreitä)vastaan!tämä kokemuksen jäkeen alkaa ymmärtää elämää!ja jos selviät siitä vielä katkeroitumatta, Onnittelen!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


39v kirjoitti:

Omalla kohdallani on käynyt niin, että jo ennen 28 ikävuotta sain tehtyä elämässäni kaikki mahdolliset asiat. Tämän mahdollisti vapaat vuorokaudet. Ölin töissä aina silloin tällöin, kun oli tarvetta rahalle. esim. ulkomaanmatkat ja siellä vietetyt useat viikot. On matkusteltu ympäri maailmaa, harrastettua kaikenlaista laskuvarjohyppyä, vuorten valloitusta, Suomea kierelty, ylipäätänsä kaikkea mitä rahalla saa. Jokapäivä töissä klo 8-16 tai koulussa oleminen ei olisi mahdollistanut toteuttaa näitä kaikkia unelmia. Valmistuin muutama vuosi sitten lääkäriksi ja vietän nyt rutiininomaista perhe-elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu