Jos kriteerit olisi kestävä, vähäkulutuksinen ja vuosimalli olisi alkaen noin 2008. Ja toki kohtuu kilometreillä. Millaista autoa kannsttaisi kattoa. Ja joo tuon ikäiset ovat pommeja, mutta on osaautoista ollut kestäväm…
n 30v taaksepäin katsoen voi sanoa että ranskalaiset autot sekä italialaiset autot on huonoimpia kestämään arkista elämää. Siihen ei pääse mikään asia vaikuttamaan eli se on havaittua huomattua faktaa. Japanilaiset on p…
Ihmettelen miksi ranskalais valmisteisia autoja haukutaan?, itselläni on ollut näitä, lähinnä PSA tuotantoa mutta ei näissä ole ollut mitään eritystä vikaa, toisin en voisi sanoa muutamasta. Saksalais merkistä.
sierra jättää sen. Vakio femma 6.3 sekunttiin nollasta sataan, 3.6 vapari vapari. Kahen litran turbo 16 venttiilinen vetää 6.2 sekunttiin, saa olla aika kova vakio bemari että se vetää eelle. Valitettavasti me ollaan jo…
Jatketaan kertomuksia autoista, kun aiemmin kerroin Mazda 1300-merkkisestä ensimmäisestä autostani, niin häpeäkseni tunnustan, että myöhemmin omistin myös Lada 1200 vm.-77:n. Täytyy sanoa, että paskempaa autoa en ole en…
Katselin automerkin suunnittelemaa ja kasaamaa Vw Golf Variant 1.6bcb, 2000 luvun alussa, ajoja ja seurantaa. Videoita ja useita kuvia. Ajettavuus oli 10 kaikilla alustoilla. Silloin paistoi laatu, autosta puuttui "rihk…
Olen nähnyt tämän vouhkan nuoren ajelevan nyt joka ilta Pyhäsalmen keskustassa.Se kiihyttelee mäkee ylös vanhalla harmaalla autollaan stereot täysillä. Kiihyttelee ja härnää ja ärsyttelee toisia autoilijoita että lähtis…
Miten britit onnistuivat tappamaan lähes kokonaan autoteollisuuden 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa. Oliko ne autot oikeasti huonoja vai mikä siinä oli?
Onkohan kukaan tehnyt suomessa itse autoa osineen kaikkinensa?
Suomessa on myyty melko vähän näitä uudempia (2017<<) Tipoja. Hyviä autoja, tilava sekä töpöperänä, sedanina että farkkuna. Farmarissa säädettävä tavaratilan pohja, yläasennossa tila täysin tasainen laajennettuna,…
Omasta mielestäni Seat, Dacia ja Subaru.
Useampaan uuteen autoon on hankala mennä ja poistua koska niissä on leveät kynnykset. Istuin on kaukana kynnyksen ulkoreunasta. Joissakin autoissa on lisäksi helmassa muovinen uloke joka pahentaa tilannetta. Muuten olis…
Giulia voitti brittiläisen What Car? -autolehden 2025 tekemän luotettavuustutkimuksen. Oli premium-merkkien luokkansa paras: https://www.italpassion.fr/en/alfa-romeo/according-to-this-study-this-alfa-romeo-is-more-relia…
Autoa ollaan hankkimassa ja ollaan päädytty kahteen vaihtoehtoon. Talbot Solaraan tai Morris Marinaan. Kertokaapa kokemuksia kyseisistä autoista. Miten on mennyt, onko vikoja ja mitä mieltä olette autojenne ominaisuuksi…
Kernaala on kyllä ihme paikka siellä yksi teini poika joka uhkailee minua lapiolla hän kulkee kevytmoottoripyörällä kuulemma ilman korttia.
Olen ajatellut vaihtaa samarani astetta maastokelpoisempaan menopeliin ja subaru forester on käynyt mielessä. Minkälaisia kokemuksia kyseisestä autosta, hinta/laatu, ajo ja maasto ominaisuudet? Entä tilavuus, luulisi ta…
Tässä ovat Suomen kymmenen myydyintä henkilöautomerkkiä vuonna 1977: 1. Saab 2. Fiat 3. Ford 4. Datsun 5. Lada 6. Opel 7. Toyota 8. Volvo 9. Volkswagen 10. Mazda
Vm 2005-2010 XC60, Xc70, XC90 ja Jeep Grand Cherokee. Kaikki diisseleinä. Jos sulla oikeasti kokemuksia, kerro ihmeessä. Kaikki muut ihmettelyt ja tyyliin "mikset osta Teslaa" älkää vaivautuko.
Paavit eri aikoina ovat liikkuneet monen merkkisillä autoilla. Viimeiselle matkalle Paavi Franciscus kuljetettiin RAM -merkkisellä autolla. Paavien muita autoja ovat olleet mm. Mersut, Fiatit ja Chevroletit Tämä tiedetä…
Mummolareissuille stadista sekä isompien ostosten hankintaan. Haluan luotettavan ja halvan ylläpidon auton. Skoda vähän edullisempi, mutta kannattaako pari tonnia halvempi auto, kun mietitään 10 000 maksavia? Vai onko T…