Nyt kun tsäsper on päässyt lehtien sivuille on han kutsunut kaiken maailman komeljanttarit kalojen kidutuskilpailuun. Kalakantojen säilymistä tuskin edistää niiden kiskominen pinnalle ja näpläilyn ja omakuvien ottamisen…
Poika halus vielä kesälomalla silakoita kokeilemaan Raippaluodon sillalle. Aiemmin niitä muualta mereltä ongella saatu mutta nyt ei ensimmäistäkään. Onko niin että silakoita ei vielä alueella ole kun sesonki vähän myöhe…
Kävin äske lähi järveltä rapumertoi läpi ja löyty semmone 34 rapuu. Huomen rapujuhlat 😎 Ja joku viel sano et nää on kalliita.
olin eilen tilassa missä polteltiin pilveä, oltiin ulkona isossa tilassa joten eihän ole mahdollista että elimistööni olisi mennyt kyseistä ainetta
ollaan velipuolen kanssa etsitty jo vuosi kuhaa vuohijärveltä ja kaksi ahventa noussut. olisiko mitään vinkkejä näin elokuun kuhan kalastamiseen?
Jenkeissä ikäloppu ryppyinen demokraattitamma saa haukkua vastapuolen politiikkoa idiootiksi mutta hänelle itselleen ei saa murjaista vitsiä, tamma polttaa päreensä ja laskee alleen.
Apua! Mitä 50v lahjaksi miehelleni jolla on jo kaikkea??? Jotain erityistä pitäis olla erähenkiselle miehelle
Hei, ostin juuri kalastusvermeet ja sain ongen kasattua ja nyt minulla on siima jumissa kelan sisällä, en tiedä mitä tein tai miten onnistuin, osaako ketään auttaa, anteeksi jos käytän vääriä termejä.
Moi kalastajat! Mitä mieltä olette särjen tappamisesta? Olin eilen kalastamassa ja eräs Onkia vapautti särjen takaisin veteen. Toinen kalastaja sanoi minulle ei tommosia roska-kaloja kuulu vapauttaa vaikka ei söisi pila…
sumppuun - johon joka vuosi pyydän lisää ja ruokin ja lihotan korjaan ruokapöytään aina tarvittaessa?
Kertokaa trumpfoobiset hyypiöt miksi Trump on vieläkin niin suosittu vaikka ei ole enää presidentti ja häntä on solvattu joka tuutissa ja torvessa, niin meillä kuin muuallakin. Hän on suositumpi Yhdysvalloissa kuin nyky…
Hakusessa ois hauki. Mistäpäin Poria kannattas kokeilla haukea. Pari paikkaa tullu kokeiltua tuloksetta. Venettä ei käytössä joten rantapaikkoja tarvis.
Onko tietoa Veneestä.On tehty joskus Torniossa pitkä lasikuituinvene
Kävin Motonetissä katselemassa vaappuja, mutta niissä ei ollut merkintää floating tai vastaavaa. Mitkä mallit ovat kelluvia?
Varsinkin vieheet kiinnostaa. Helsingissä sijaitsevat paikat varsinkin kiinnostaa.
Ostin tuollaisen halpis Daiwn ja en saa sitä toimimaan. https://www.ruoto.fi/fi/viehekalastus/daiwa-strikeforce-4i/p/043178572566/ Siima menee heitossa solmuun kelalle ja katkeaa. Siinä on aika ohutta kuitusiimaa ja koi…
Venäläiset rekkakuskit Lpr:n mustolassa menevä kauppaan naamari vain suun edessä paskanen nenä paljaana. Durakkeja. Tietysti on hyvä,että peittävät edes suun,kun se ryssillä haisee kuolemalle. Ei ole ihme,että Venäjällä…
Vahvistaa vain Valko-Venäjän diktaattorin sairaita otteita.
Aloitteleva viehevapakalastaja kyselee mitä lupia tarvitaan, jos haluaa rannalta yhdellä vavalla heitellä. Tarvitaanko aina valtion kalastuksenhoitomaksun lisäksi ostaa kalastusosakaskunnan lupa joka järvelle erikseen v…
Hei, saatiin muutama mätikuha. Voiko mädin peratessa 'lypsää' ja laskea takaisin rantaveteen? Nopeista vastauksista iloitsee kalastajan muija