Onko jotain yleisiä järjestyssääntöjä, joitka määrittelevät mihin aikaan saa aloittaa remontoimisen (poraamine yms.) sunnuntaina? Vai saako sunnuntaina edes remontoida?
Meillä täällä korsossa kun on noita mustalaisia ja muuta rupusakkia muutenkin, niin eikö se jo riitä, helvetti sentään kun pitää olla köyhä ja asua kaupungin vuokraluukussa ja joutua kestämään yhtä sun toista. Tässä vii…
Sunnuntaiaamun yleistä vuodatusta tulossa. Ärsyttää kun ämmät pentuineen karjuvat pihalla kurkut suorina aamusta iltaan. Ei voi edes juoda kahvia parvekkeella, kun sirkus pyörähtää käyntiin jo aamuvarhain! Etoo katsoa n…
Meidän perheessä on kaksi lasta joista toinen on sairas(ADHD) ei siis osaa kontrolloida ääntään, eli huutaa ja saa raivareita...tekee kaikkea mikä on kiellettyä, eli juoksee sisällä hyppii ja riehuu...ja äidillä eli min…
Tilanne on siis tämä: asumme omakotitalossa jonka naapuriin (myöskin omakotitalo) muutti muutama kuukausi sitten uudet asukkaat. Välimatkaa taloillamme on muutama hassu metri, niin että piha on melkeinpä yhteinen. Pian …
Taas tuli postiluukusta kutsu taloyhtiömmne kevään pihatalkoisiin, jotka pidetään ensi keskiviikkona. Olen jo päättänyt, että menen kotiin töistä ko. päivänä vasta pimeän tullen, eli noin klo 22. Täytyy yrittää keksiä j…
Minne on hävinnyt Kerrostalokyttääjien nettisivut? Olisi niin mielenkiintoista päästä lukemaan juttuja taloyhtiöistä, joihin olemme harkinneet muuttoa. Nimenomaan nykyisessä ythiössä asuvan terroristin vuoksi. EN todell…
Olen opiskelija ja muutin äskettäin kerrostaloyksiöön. Ongelmaksi on muodostunut alakerran vanha mummo, joka on pari kertaa tullut valittamaan kuinka asunnostani muka kuuluu meteliä jne. Viimeeksi eilen klo 22.30 mummo …
Sen ensimmäisen kerroksen nuoren naisen verhojen vetämisestä kuuluu niin kova ääni että se kuuluu tänne pihan toiselle puolelle asti.Kiellettävä!
Alakerrassamme asuu jonkin sortin siivousfirma.. Tainnut mennä yli tuo siivoustyö heidän kohdallaan, kun asunnossa pitää alkaa kolistelemaan klo4 aamusta..
Alakerran naapuri suuttui huomattuaan, että herään joka arki-aamu klo 6 ja lähden töihin klo 6.45. Käytin koiraakin ulkona tuossa välissä. Ilmeisesti hän heräsi aamutouhuihin. Viimeinen niitti taisi olla, kun kolistelin…
Meillä on todella paha ongelma. Asutaan kerrostalossa, kaikki asunnot on omistusasuntoja, mutta naapurimme on vuokrannut asuntonsa. Nyt tämä vuokralainen on jo useamman vuoden ajan löyhkännyt TODELLA PAHALLE!!! En yhtää…
Vuokrataloyhtiöissä järjestetään yleensä aina toukokuussa pihatalkoot. Tavallisesti se on joku toukokuinen lauantai, ja monin paikoin se on ollut tänään. Otitko osaa? Tiedäthän systeemin; haravoidaan vanhat puiden lehde…
Voiko taloyhtiön järjestyssäännöt kieltää trampoliinin laittamista omalle takapihalle?
Saako pikkulintuja ruokkia omalla terassilla - kerrostalon alin kerros omalla pihalla kantakaupungissa. Meillä on lintulauta, talipallo ja olkivyyhde aidassa kiinni ja varpuset ja monet tiaislajit päivittäisenä ilonamme…
Siis mä en enää kestä mun yläpuolella asuvaa naapuria. Joka päiväistä kolinaa, pauketta, hakkaamista ja töminää yläpuolella aamusta iltaan. Siellä pompotellaan palloa, hakataan lattiaa jollain, huonekaluja siirretään as…
Saako kerrostalossa porata ja tehdä kovaäänistä remonttia lauantai ja sunnuntai päiväsaikaan? Olen aivan uupunut naapurin jatkuvasta remontoinnista josta ei näytä tulevan loppua. Eikö naapureille ainakin pitäisi ilmoitt…
Tämä on varmaan tuttu tarina monille pääkaupunkiseudulla. On asunut vuokralla jossakin mukavassa talossa, jossa on ollut mukavat naapurit, hyvin kunnossapidetty ympäristö, siistit rappukäytävät ja suht kohtuullinen vuok…
Asumme omakotialueella, mutta olemme saaneet riesaksemme naapurit, jotka mennessään ulos laittavat pihavalot päälle. Olemme huomautelleet heille useasti, että laittakaa valoja pienemmälle, koska ne häikäisevät meitä. In…
Meillä on ymmärtäväinen naapuri, hän tupakoi ulkona alakerrassamme josta savut tulivat meidän parvekkeelle ja joskus sisälle. Laitoin pihalla olevan katoksen pöydälle tumppiastian. Sanoin naapurille ystävällisesti että …