Riippuu tietysti hirmu paljon maan laadusta, mutta kyselisin sellaista, kuinka usein muut kastelevat kasvimaataan tällaisella helteellä? Olisi myös kiva tietää, onko käytössä katteita tms. jotka vähentävät kastelun tarv…
Minä olen tämmöinen aloitteleva kotipuutarhuri ja ihan urpo näissä hommissa, siksi käännyn viisaampien puoleen. Kertokaa minulle, mitä keksisin mansikkaverkkoon, kun linnut tahtovat sotkeutua siihen. Juuri puoli tuntia …
Moi! Parveketomaattieni kukinnot herättävät hiukan ihmetystä: kukintojen latvoihin kehittyy lehtiä - ja näiden lehtien seasta haarautuu uusi pikkuruinen kukinto. Ikäänkuin kukinnon varas, vaikka olen kyllä kaikki "oikea…
Tomaattini on siinä vaiheessa, että ainakin yksi terttu/varsi jo kukkii ja lisäksi on nupputerttuja. Kuinka se käsin pölytys toimii? Olen tehnyt sellaisen "sudin", kiertämällä repalereunaista talouspaperia rullalle teip…
Tomaatin taimet kasvavat ja voivat hyvin. Ihmettelen vaan, miksi joissain taimissa latvan lehdet ovat ikään kuin sisäänpäin kippurassa. Käppyrälehdet ovat muuten ihan hyvkuntoisen oloisia. Missä vaiheessa tomaatin latvo…
Kuinka kauan suunnilleen vie aikaa, jotta paprikan kukannupusta kasvaa syötävän kokoinen paprika? Paprikat ovat kasvihuoneessa ja kasvuolosuhteet ovat hyvät. Lisäksi nyt paprikat alkavat "puskaantua" eli lisää lehtiä ka…
Kasvatin piruuttani korianteria melkoiset puskat. Miten sitä käytetään? siis leikataanko ne kasvit ja kuivataan, vai miten? Kuinka paljon sitä uskaltaa laittaa ruokiin, kun tuntuu olevan kovin ärjyä maustetta?
Minulla on vielä kasvimaalla pari neliötä tyhjänä. Mitähän vielä ehtisi kylvää? Salaattia on jo ja retiisiä en halua... Ehtiikö enää muuta kuin yrttejä? Kiitos vinkeistä jo etukäteen. :))
Harson edut ovat kiistattomat. Asiantuntijat väittävät, että se suojaa vihanneksia tuholaisilta. Omat havaintoni eivät tue tätä näkemystä. Minulla pikku ötökät ovat pureskelleet kaalin lehtiä. Samoin myyrät ovat saaneet…
Sitä että saisko niistä taimia vaikka istuttamall johokkii purkkii?
On kiva lukea tavallisten, ei-ammattilaisten kirjotuksia puutarhan hoitamisesta ja huonekasveista. Mä tiedän seuraavat, hyvät sivut: http://puutarhurin.blogit.fi/ - paljon hyviä ohjeita niille, jotka eivät vaan osaa, ja…
Sain jotain mustaa tomattilajiketta Siis kasvattanut siemenestä. ja ovat kukkimassa mutta onko jotenkin mahdollistaettä tulossa olisi jokin jättiyksilötomatti kun osa kukista suht normaalinkokoisia mutta yksi valtava , …
ja kuinka sitä kasvatetaan?
Muutimme uuteen taloon ja pihassa nököttää punaherukkapensaita. Olen aina ajatellut, että marjat kasvavat pensaissa ihan "itsekseen" ja että pensaita pitää korkeintaan joskus leikata. Nyt luin kuitenkin netistä (http://…
Mikä lie mennyt pieleen tänä vuonna, kun melkein puolissa sipuleissa näkyy olevan kukkavarsia? Istukasssipulit laitoin maahan 12.6. ja ovat nyt noin 30 senttisiä. Mitä kukkavarsille voi tehdä? Onko kukkavarrellinen sipu…
miulla on nyt ollu amppelitomaatti parvekkeella kasvamassa kuukauden verran. Oli ihan kaupasta ostettu valmiina amppelina, eli en ole itse taimia kasvattanut. Mietin tässä, kun on ollut niin huonot ilmat nyt, että kanna…
Kasvihuonessani kasvaa kirsikka- ja amppelitomaatteja, jotka kylvin siemenistä. Taimet kukkivat jo. Ukki sanoi, että perinteisestä tomaatista pitää typistää kaikki rungon hangoista puskevat versot, jotta se jaksaa kasva…
Heippa, Mulla kukkii sisällä isoissa ruukuissa munakoiso ja paprika, kuitenkin melkein heti kukkien pölyttämisen jälkeen ne tippuvat. Miksi!?!?!?!
mitä tuoreesta steviasta voi tehdä? Salaattiin vai pakkaseen silppua?
Paljon puhutaan tomaatin kasvattamisen yhteydessä siitä että pitäisi leikata taimesta pois varkaat. Meillä on tänä kesänä ensimmäistä kertaa parvekkeella kasvamassa parveketomaatteja eikä rohkeus/tietämys oikein meinaa …