hedelmien siemenistä...

Sitä että saisko niistä taimia vaikka istuttamall johokkii purkkii?
6357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sehän selviää kun kokeilet :)
Yleensä kai siemenet itävät parhaiten / ovat yleensäkin itämiskelpoisia vain jos ne on kerätty kypsistä hedelmistä, ja ainakin tuontihedelmäthän ovat aina raakoina poimittuja. Tämä ei kai silti estä kokeilemasta!
Itse laitoin juuri vihannesosastoa ihan kokeeksi itämään: ostin kaupasta chilipaprikan joka oli ostohetkellä hailakan oranssi, odottelin että se kypsyy huoneen lämmössä punaiseksi ja laitoin sitten muutaman siemenen multaan. Eli juurikin sitä haluan kokeilla, itääkö ne kun hedelmä on kypsytetty pöydällä, ei kiinni itse kasvissa.
Kerron sitten jos tuloksia tulee, kokeile sinäkin ja kerro miten kävi!

Äänestä
  • Viikko sitten lauantaina kylvämistäni kuudesta chilin siemenestä on nyt itänyt neljä!
    Eli näköjään hyvin toimii vaikka hedelmä oli kypsytetty pöydällä.
    Nyt pitäisi vielä päättää, raaskinko heittää testitaimet pois; tähän aikaan vuodesta on aika turhaa alkaa niitä enää isoiksi kasvattamaan.
    Onneksi kuivatin ja otin talteen loputkin siemenet siitä chilistä, jos vaikka kevättalvella yrittäisi uudestaan ensi kesän satokautta ajatellen!

    Äänestä

Sitrushedelmistä eli appelsiinit tai sitruunat ym. Lähtee tosi helposti ja tulee kiva viherkasvi kun jaksaa hoitaa ja sit isompana joskus leikelläkin. Mulla on sitruunapuu ollu jotain 15 vuotta ja se alkanu kaupan sitruunasta, joka käytettiin booliin!

Äänestä
  • Gebbumamma tekeekö sitruunapuusi satoa Suomen oloissa?

    Äänestä

  • jhkvcyfx kirjoitti:

    Gebbumamma tekeekö sitruunapuusi satoa Suomen oloissa?

    Eipä ole sitruunoita näkynyt, mutta komea viherkasvi on. Kasvi tarvitsisi viileän talvehtimispaikan, jotta kukkisi sitten keväällä. Viikin kirjastossa(Helsingissä) on viherhuoneessa sitruunapuu, joka tekee hedelmiä.

    Äänestä

mulla ainakin tälläkin hetkellä ruukussa avokado, joka on kasvatetu ihan kaupan hedelmästä. Aluksi lilluttelin sitä snapsilasissa siten että suippo pää oli pinnalla. Sitten kun alkoi vähän näkymään halkeamaa ja juuren alkua pohjassa, niin törkkäsin multaan niin etä taas suippo pää jäi näkyviin. Hauskan näköonen puska on jo. latvoinkin jo, ja pari haaraa on, vaikka vasta noin 25cm korkea. Mangoa olen kanssa yrittänyt, muttei toiminut. Keväällä otin josain mausteseos-pussista paprikan tai chilin siemeniä ja nyt ovat kasvaneet ylipuolimetrisiksi taimiksi. kukkia ei vielä ole, enkä tiedä tuleekokaan, mutta onhan tässä aikaa odottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mounten kirjoitti:

Sitä että saisko niistä taimia vaikka istuttamall johokkii purkkii?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu