KivikkoVastattu 12 v

kaunistusta

onko olemassa mitään kasvia mikä menestyisi mökillämme?mökki sijaitsee saaressa, tontille paistaa aamu/aamupäiväaurinko. Tontti on kallioinen, jossa kasvaa lähinnä puolukkaa, mustikkaa, sammalta(?)puina mäntyä ja muutam…
KivikkoVastattu 19 v

jotain

Meillä on uusi talo valmis ja ensi keväänä alkaa pihan laitto. Tontti on hehtaarin metsätontti, talon takan iso sammalkallio ja mäntyjä. Etupihaan jouduimme perustuksia tehdessä kasaamaan karhun kokoisista tonttikivistä…
KivikkoVastattu 20 v

Uusi kivipuutarha

Hei! Haluaisin perustaa uuden omakotitalomme pihaan kivi(kko)puutarhan. En ole viherpeukalo, joten tuollainen kivistä yms enemmän kuin kasveista koottu olisi mieluisa. Tietysti kasveja mukaan, mutta semmoisia,joita en h…
KivikkoVastattu 20 v

talvehtija

Ostin alkukesällä mehikasvin (sellainen "ruusuke") istutin sen laakeaan saviastiaan ja laidoille pieniä kivijä. Voinko ottaa astian talveksi sisälle, vai mitä pitäisi tehdä, tänäänhän täällä Keski-Suomessa satoi lunta. …
KivikkoVastattu 21 v

Istutusohjeita kivikkokasveille

Paikka, josta aion osan kaunistaa kivikko-/ maanpeitekasveilla, on koko päivän paahteinen. Siinä on tällä hetkellä pelkkää soraa ainakin puolimetriä. 1.Onnistunko, jos kaivan soraan jokaiselle kasville erikseen istutusk…
KivikkoVastattu 21 v

Rikkaruohot kivikosta pois?

Meidän pihalla on 2 pengerrystä n. 20 m pitkiä ja leveys(korkeus) 1,5..2,5 m. Kangas tietenkin jäi laittamatta kivien alle ja rikkaruohot, heinät ja erilaiset pitkät putkikasvit rehottaa valtoimenaan kivien väleistä. Yr…
KivikkoVastattu 14 v

Vesiaihe?

Onko jollain ideoita tai kuvia kivikkoryhmään sopivasta vesiaiheesta?
KivikkoVastattu 21 v

rönsyakankaali?

No niin, täytyypä nyt tunnustaa hölmöyteni: menin laittamaan 2 rönsyakankaalin tainta tavalliseen (tosin kuivahkoon) kukkapenkkiin etualalle. Seuraavana päivänä vasta otin selvää että kyseessä on kivikkokasvi! Mitenkähä…
KivikkoVastattu 21 v

Mehitähdetön

Mihin katosi mehitähti? Kolme kesää hyvin kasvoi ja levisi jo tiheäksi matoksi tulppaanipenkin laitamille. Vaan nyt keväällä huomasin sen lähes tyystin kadonneen. Syökö myyrät sitä, vai harakat vai mihin ihmeeseen se ka…
KivikkoVastattu 21 v

Kangasajuruohon hoito

Miten hoidetaan ja mitä tarkoittaa lamoava ? On ollut pari vuotta ihan kaunis, nyt on vain kuiva risukasa, ei vihreää missään.
KivikkoVastattu 12 v

Maabetoni?

Hei, nyt on tarkoitus maisemoida pihan penkereitä luonnonkivillä, noin reilun nyrkin kokoisilla, ja tarvitsisi tietää millä ne välit kuuluu täyttää? Olen kuullut puhuttavan, että jossain kaupungin työmaalla luiskia on k…
KivikkoVastattu 21 v

Mitä kasveja kiviseen rinteeseen johon tulee talvella aurauslumet

uudella pihalla on jyrkkä rinne jossa isoja kiviä, niiden välissä multaa. Aurinkoinen, paahteinen paikka. Ajattelin sammalleimuja ja/tai suikeroalpia mutta mieli tekisi väliin myös jotain korkeammaksi kasvavia kasveja. …
KivikkoVastattu 21 v

sokkeli

Heipsis! Eikös ole niin, ettei sokkelin viereen saa istuttaa mitään? Haluaisin kuitenkin elävöittää pihaa ja ajattelin jotakin kivikkokasveja? Tykkäisin sellaisista pitkään kukkivista ja tietysti laihassa hiekkaperäises…
KivikkoVastattu 21 v

kivikkokasveista

haluaisin tehdä "kivikko kasan" johon tulisi sitten kukkasia sinne tänne kasvamaan.paikka on erittäin aurinkoinen/kuuma suuren osan päivästä ja pohjana tasainen nurmikko.eli miten tehdään ja mitkä kukat kestävät?
KivikkoVastattu 21 v

miten olette tehneet?

"perustukset" koristekiville??esim. seinän vierukset kivetetty.riittääkö pelkkä hiekka pohjalle?oletteko muurannu kivet paikalleen?
KivikkoVastattu 21 v

Vierivä kivi ei...

Olen kerännyt rannoilta kiviä jo vuosien ajan, mutta kun ne on kuivunu, ne onkin ihan tyhmän näköisiä. Haluaisin koristella niillä ikkunalautani, mutta sopivia kiviä ei näytä löytyvän. Saako jostain ostaa kivannäköisiä …
KivikkoVastattu 22 v

Rinteeseen kiviä?

Miten pitäisi kivilasti asetella rinteeseen. Onko joitain niksejä ettei työ menisi hukkaan. Rinteessä on nyt viimeinen kerros hiekkaa. kannattaisiko laittaa kangas väliin? Muutama villipensas rehottaa ja voiko ne jättää…
KivikkoVastattu 21 v

kivetyksen puhdistaminen

Hei! Ongelmani liittyy puutarhan kivetykseen tai oikeammin sen pahaan mustumiseen. Kivetys on ilmeisesti harmaata Kartano-kiveä ja se - kauniin välistä tapahtuvan sammalaoitumisen lisäksi- alkaa muuttua mustaksi. Miten …
KivikkoVastattu 22 v

mikä astia?

Mikä kukka astia olisi sellainen että sen voisi jättää pihalle talveksikin.? Sellainen joka ei ruostu eikä mene rikki?