Ostin 40 kg:n säkin Kemiran "Puutarhan kevät"-lannoitetta pihalleni nurmikon ravinteeksi. säkin kyljessä olevassa ohjeessa sanotaan, että ravinnetta käytetään 5 g/ 100 m2 ja että yksi kourallinen vastaa noin 5o g - eli …
maan kalkitukseen. Jäi aika paljon kellarin seinien räpimisestä. Pihan pohja on rankkaa savea. Multaa ei ole kuin parikymmentä senttiä ja kovaa. Kompostitavaraa olis tarjolla sitä laitan ainakin mutta entäs tuo kalkki?
Löytyykö keneltäkään ideoita millaisessa astiassa jälikompostointi kannattaa tehdä. Meillä on taloyhtiössä Biolanin pikakompostori ja puolivalmis "multa" pitäisi siirtää jälkikompostointiin. Ovatko esim. rautakaupoissa …
Olen nyt jo muutaman viikon ajellut ja etsinyt emännän päähän piston ansiosta kompostoitua hevosen lantaa. Puutarhan puolella tuo sitä haluaisi kokeilla johonkin ja nyt sitä välttämättä pitää saada hyvissä ajoin... Kyll…
Kukkapenkkini kasvaa sammalta enkä saa sitä kokonaan pois vaikka mitä tekisin. Laajat multaalueet kukkapenkkien takaakin vihertyy ja sammaloituu. Olen kalkinnut sekä lannoittanut, paikat eivät ole varjoisia eikä tiiviit…
Ikuisuuskysymys näyttää olevan, kuinka kompostin jäätyminen näin talvella estetään. Pistetäämpä keskusteluun vähän toinen näkökulma: Kuinka lämpimänä olette näin talvisaikaan saaneet kompostinne pöhisemään? Pistän pohja…
Jos laitan keväällä perennoille ja pensaille kompostia ja lisäksi multakatetta, joka on lannoitettua sekin, tarvitseeko laittaa kevätlannoitetta ollenkaan lisäksi? Kesällä sitten kukkiville lisälannoitusta??
Moikka!Miten teette lannoituksen hakkeen ja suodatinkankaan läpi pensaille ja kukkapenkille?(Joku sanoi,että lannoitteet voivat jäädä hakkeen sekaan)
Minun ei. Nyt oli kolmas kesä käytössä. Perustaminen tehty ohjeen mukaan. Räppänöitä auottu ja suljettu ohjeen mukaan. Joka käyttökerran jälkeen laitettu " ohjeen mukaan " kaupasta hankittua käymälärouhetta. EIKÄ TOIMI.…
Nyt olen laittanut talouskompostoriin jätteet biojätepussissa, mutta onkohan hyvä idea? Lähinnä jätteet vaan homehtuu niissä pusseissa. Maatuuko ne pussit ikinä? Miten te muut teette? Ja niitä kärpäsiäkin ja niiden touk…
Pitääkö vasta ostettua amaryllistä lannoittaa kukintavaiheessa, vai riittääkö kasteluun tavallinen kraanavesi?
Hei! Olen käyttänyt sanomalehteä "pussina" keittiöjätteille jo 25 vuotta. Ohut kerros ympäri ämpäriä ja hyvin on pelannut. Lieneekö oikeaoppista, mutta pussien ostaminen kaupasta tuntuu nurinkuriselle markkinatempulle? …
Hei! Hankimme äskettäin Biolanin pikakompostorin. Ohjekirjassa kehoitetaan laittamaan joka täyttökerta kuiviketta puolet talousjätteen määrästä. Onko tosiaan joka kerta välttämätöntä? Vai riittääkö harvemmin tai pienemp…
Tietääkö kukaan miten typpi lisätään nestemäiseen lannoitteeseen, eli miten typpi ( nesteenä tai kaasuna saadaan sitoutumaan veteen )
Artikkeli sisältää mielenkiintoista tietoa kasvien kasvatuksesta. Sähköllä/magneettikentällä voidaan karkoittaa hyönteisiä ja nostaa kasvua. http://blog.lege.net/content/StimulatingPlantGrowthWithElectricityMagnetismSou…
Mitä tehdä kun avonaisessa puutarhajätekompostissa on hiiri poikasineen? Kaksi vaaleanpunaista poikasta tuli esiin kun käänsin kompostia talikolla. Asiaa ihmetellessä emohiiri tuli ja veti poikaset piiloon syvemmälle ko…
Joskus vuosia sitten puhuttiin kovasti matokompostorista tyyliin "tiskipöydän alakaapissa". Nyt ei ole kuulunut aikoihin mitään? Tarkoittaako, että oli ajatuksena hyvä, mutta vaikea / epäkäytännöllinen hoitaa? Onko koke…
vanhemmat ihmiset ainakin täällä etelä Ruotsissa väittää että käytetyt kahviporot olisivat hyvä lannoite ruusuille.
Eli, mistähän Oulusta mahtaisi löytyä Kekkilän syysravinnetta?. Kolunnu olen vaikka missä, mutta ei sitä vain löydy.
Muistan jostain lukeneeni että keväällä tai syksyllä kupillinen kalkkia ja toisena kanankakkaa. Kummin päin se on? kumpi keväällä ja kumpi syksyllä?