Meillä on 2002 maalattu vanha talo petrooliöljymaalilla. Maalia suositteli pinehkö maalitehdas ja sitä päädyttiin tilaamaan. Nyt muutaman vuoden jälkeen on havaittavissa, että maalia valuu sateen mukana pois. Ikkunoiden…
suunnitelmissa maalata talo keltaiseksi, vaan sävyn löytäminen hankalaa. onko kellään hyvää "vinkkiä" kivasta värisävystä? ei saa olla kartanon keltainen, eli sellainen ruskean sävyinen,vaan kirkas keltainen hakusessa.
vai Virtasen neljän öljyn maali? Kokemuksia ja kommentteja kaivataan. Missä vähiten hometta? Petroliöljymaali lienee vähätöisin kun yksi maalauskerta riittää. Minkä valitsisin?
Meillä jäi melkoisesti ylimääräistä Tikkurilan vesiohenteista Betolux Akva lattiamaalia, jota ohennettiin 10% vedellä. Vetelimme sen aiemmin maalattuun rumaan sokkeliin sen enempiä miettimättä.. nyt kuitenkin alkoi miet…
Moro, Kämppä pitäisi maalata (on nyt pohjamaalissa) ja tein soittelukierroksen Tikkurilan maalilinjalle ja viiteen eri rautakauppaan. Kaikki suosittelivat Tikkurilan Ultraa. Mitäs arvon raati on mieltä ko. tuotteesta? O…
Olen myymässä taloani ja ajattelin maalata päivettyneet lakatut mäntyportaani valkoisiksi, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen olisi ollut parempi jättää homma tekemättä. No kävin kuitenkin maalikaupassa ja myyjä suositteli…
Onko muilla viime kesänä kyseisellä maalilla maalanneista huomanneet mitään erikoista maalipinnoissa? Itse huomasin viime kesänä täysin uuteen ja kuivaan puuhun maalatun maalin olevan joka puolelta tummassa homeessa. On…
Millaisia kokemuksia on Bilteman valmiista värimaaleista, vai kannattaako suosiolla mennä oikeaan maalikauppaan?
Aion maalata kesällä terassin kaiteet (kyllästettyä puuta) valkoisiksi, mikä maali sopisi parhaiten? Kiitos infosta etukäteen! :)
Mulla on vanha hirsitalo jossa lautavuoraus. Pitäis raapia vanha maali pois ja laittaa petroolimaali pintaan. Mitähän tuollainen urakka mahtaa maksaa jos sen teettää. Seinäpintaa reilu 200 neliötä ja pinnassa tällä hetk…
Aikoinaan maalasimme ulkoseiniä, maalin myyjä kertoi, että maali on Somero, siis väri, koodista ei ollut puhetta. Kyseinen kauppa ei ole enää olemassa, osaako kukaan kertoa mikä tuon Someron koodi mahtaa olla? Parikymme…
kuka tietää mitä on "geniteks" maali ja mistä saa tietoa ko. maalista? Vanhan talon rappauspinta on tuolla maalattu ja nyt tippuu alas! Onko kyseessä kentie hengittämätön öljymaali jonne kosteus sisään päästessään ja jä…
Onko eri puumaaleissa oikeasti muuta eroa kuin nimi. Miksi on erikseen aitamaali ja talomaali eikä vain puumaali. Voiko talomaalilla maalata aitaa jne.
Laudat ovat ulkokäytössä, siis kesät talvet. On jo tiedossa, että halpa öljy ei pysy. Laadukas tai kallis öljy ehkä voisi pysyä, mutta nyt on kyseessä tietyllä värillä maalaaminen. On tiedossa, että siperin lehtikuusta …
Olen nyt samaa mieltä,että Vihdin Kunta on surkea Yrittäjille. Olen kuullut et yrittäjiä lähtee pois Vihdistä. Kaavoitus aivan retuperällä.
Revimme tapetit seinistä pois ja nyt siis paljaat kipsilevyt esillä jostain 90 luvun alusta. Onko noita pakko tasoittaa yli vai voiko vaan kitata noi ruuvit piiloon kun muuten on kovin siisti ja hiottu epämääriset skeid…
Kysessä ilmeisesti 60-luvulla rakennettu kerrostalo, jossa katot on maalattu kalkkimaalilla ja sitten aikojen saatossa vedetty yli ties millä maaleilla useampaan kertaan. - https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalkkimaali Keit…
Moi. Ostin asunnon vuosi sitten ja edelliseltä asukkaalta oli jäänyt sävytettyä Tikkurilan pikatehoa pari purkkia, joista toinen on hieman eri sävyissä vaakaan lautaan ja toinen eri sävyssä pystyyn lautaan. Tarpeena oli…
Ilmeisesti mm. Tikkurilan viimeaikainen tuotekehityksen pääpaino on ollut maalien säilyvyyden heikentäminen. Jos ostit ennen vaikka valttia se säilyi avatussakin purkissa vuosikausia. Nykyisin jo talven yli säilytetty k…
Kuinka paljon sillinsuolavettä pitäisi laittaa keittomaalin home-estoksi? Aioin maalata talon omakeittoisella keltamullalla, kunnes luin että siinä nykyisin homeenestona käytettävä sinkkisulfaatti on hyvin "myrkyllistä …