KissanpennutVastattu 8 v

Uroskissa samassa taloudessa kissanpentujen kanssa

Mennään suoraan asiaan. Naaraskissamme synnytti muutama viikko sitten kolme pentua, Pelkona oli, että uroskissa tekisi niille jotain. Uros kuitenkin jätti pennut rauhaan. Nyt pennut ovat alkaneet tulla ulos pesästään ja…
KissanpennutVastattu 7 v

Kollin piilokives

Moi, Vietiin tänään meidän kollikissa kastraatioon ja kävi ilmi, että toisella on piilokives. Hintaa tulisi 230€-300€. Kuulostaa aika kalliilta. Onko muilla kokemuksia PKS seudulta?
KissanpennutVastattu 8 v

Kissan myrkytystiöa?

Moikka kissa tyypit, haluan jakaa storytime omasta 9kk kissan pennustani, tämä KISSA on ollut todella terve yksilö, mutta yhtäkkiä kissa muuttui apaattiseksi ja sen silmän sisälle tuli harmaata utua, varasin eläinlääkär…
KissanpennutVastattu 8 v

Vaikea tilanne varatun kissan suhteen

Varasin siis kasvattajalta jokunen viikko sitten alustavasti kissanpennun, joka kasvaa sijoituskodissa toisen perheen luona. Eilen kävin katsomassa pentua joka oli todella suloinen, mutta huomasin, että sekä pentu, että…
KissanpennutVastattu 8 v

Kissalle apua

Siskoni on juuri hankkinut uuden kissanpennun ja olen huolissani pystyykö hän hoitamaan sitä. Siskoni asuu todella likaisessa asunnossa (lattia tahmea, roskia ympäriinsä yms.) eikä hänen henk. koht. hygieniansa ole kovi…
KissanpennutEi vastauksia

KOTKANSEUDULLA KISSANPENTUJA?

Päivää. Mistä kannattaisi kysellä kissanpentuja Kotkanseudulta/lähialueet. Nettisivut selattu läpi tuloksetta. Apua!
KissanpennutVastattu 8 v

8 vk pennun silmätulehdus ikuinen ?!?

Ostettiin kissanpentu, väittivät, että kohta luovutusikäinen, mutta mahtuu kämmenelle, vaikuttaa 8 viikkoiselta vasta. Annettiin olla pari päivää ihan rauhassa kylpyhuoneessa ja sitten huomasin, että silmät ihan keltais…
KissanpennutVastattu 8 v

Eurooppalainen, venäjänsininen vai pyhä birma ?

Olen miettinyt kissan ottamista lähiaikoina. Eniten rotukissoista olen mieltynyt venäjänsiniseen tai pyhään birmaan. Kaipaisin näistä roduista lisätietoja (luonne jne.). Myös oranssivalkoraidallinen kissa on suloinen, m…
KissanpennutVastattu 8 v

Miten paljon 8kk kissa syö?

Hei! Mulla on kissa ihan kohta 8kk ja syö n. 150g päivässä (3kertaa märkäruokaa) eli 50g aamulla, 50g päivällä ja 50g illalla. Onko tämä liian vähän? Kissa ei ole mikään rotukissa. Liikkuu aika vähän ja vain kotikissa. …
KissanpennutVastattu 8 v

Pentueen pienin kissa - kannattaako ostaa?

Onko järkevää ostaa hintavaa rotukissaa, joka on pentueen pienikokoisin? Haluaisin mahdollisimman terveen ja vahvan kissan. Pentueeseen syntyi viisi kissaa ja kasvattaja tarjoaisi meille kaikkein pienimpänä syntynyttä. …
KissanpennutVastattu 8 v

Kissanpentu pissaa sänkyyn.

Menee kohta hermo. Pentu( Poikakissa )pissaa sänkyyn jatkuvasti vaikka sillä on kaksi laatikkoa joita siivotaan kaksi kertaa päivässä. Kissa on kastrodoitu mutta mikään ei tunnu auttavan. Kertokaa vinkkejä, omat on vähi…
KissanpennutVastattu 8 v

Kuinka paljon Multicatia?

Mietin, että kuinka paljon nyt 14 viikkoinen kissanpentu tarvitsee kyseistä vitamiinivalmistetta. Päivittäin on tarjolla Applawsin pennuille tarkoitettua kuivaruokaa ja kolme kertaa päivässä vähän jauhelihaa ja Applawsi…
KissanpennutVastattu 9 v

Minkä kokoiseksi kolli kasvaa?

On syntynyt viime vuoden syyskuussa ja painaa nyt 4kg. Ja lisäksi kysyisin, josko joku osaisi vastata: kollilla oon roikkuva maha mutta muuten se on laihahko(tai slim-mallia). Mistä mahtaa johtua? Kiitos vastauksista!
KissanpennutVastattu 9 v

Mitä teen?

Kissamme teki 6 pentua....halusin vain 2 Miten pääsisin 4;ästä eroon?
KissanpennutVastattu 9 v

Kissanpennun terveystarkastus?

Olemme ottamassa toista kissanpentua. Onko ylensä tapana maatiaispentua käyttää terveystarkastuksessa ennen kissan luovitusta, niin että kasvsttaja sen kustantaa? Ensimmäiset madotuskerrat kuuluu kasvattajalle ja uudell…
KissanpennutVastattu 9 v

kissan pennun käytös

onko normaalia että 12 viikkoinen kissan pentu hyökkii ja roikkuu jalkoja pitkin? ja kynsii käsiä, tekee vaan kun illalla pitäs mennä nukkuu?
KissanpennutVastattu 7 v

Kissanpentu ja löysä uloste

Meille muutti muutama päivä sitten paria päivää vajaa 12 viikkonen tyttö pentu. On todella reipas, leikkii ja riehuu paljon, nukkuu normaalisti ja ruoka maittaa hyvin. Nyt parina päivänä uloste on ollut löysää, muttei k…