Jos esim tokossa tarkotus että seuratessa koira istuu aina kun ohjaaja pysähtyy (ilman eri käskyä), ja sivulle-käskyssä tarkotus että koira istuu sivulla ja liikkuu mukana vaikka ohjaaja liikkuu ja istahtaa uudelleen py…
Minulla on vajaa 1,5-vuotias pieni narttu koira, jonka sosiaalistamisessa taisin tehdä tyhmyyttäni ison virheen... Yririn parhaani mukaan sosiaalistaa pentuni ihan pienestä pitäen , ja tarjota sille mahdollisimman paljo…
Kuinkahan minun kannattaisi motivoida koiraani tottelevaisuus/temppuharjoituksissa? Lemmikkini nimittäin on pitkän lenkin jälkeen ja syötettynäkin niin mahdoton, kiireinen ahmatti, että nameillalla motivoidessa se menet…
Hei! Olen 26-vuotias, koirarakas ihminen Helsingistä. Olen pienestä pitäen ollut eläinten kanssa tekemisissä, erityisesti koirien ja hevosten kanssa. Vuosien varrella olen alkanut huomaamaan, että monella ihmisellä on t…
Koirani on 15kk. pennusta asti on ollut mukana autossa mutta kun kasvoi niin kai tunsi olonsa ahtaaksi Nissanin takakontissa eikä suostunu kun nostamalla menemään sinne vaikka oli makupaloja ja kaikenmaaliman vinkulelut…
Omistan nuorehkon ajokoirapennun ja nyt on jäniksenpyynti alkamassa. Pentu on melkein vuoden ikäinen ja olisi se tarkotus saada ajamaan jänistä. Koira pääsee nyt metsään ensimmäisiä kertoja. Tavoitteena olis saada luott…
Kyse ei ole mistään kulmien nostelusta tai murisemisesta, vaan oikeasti päälle käymisestä.. Toisen koiran ei tarvitse kuin kävellä ohi (kiinnittämättä huomiotakaan) ja tämä käy päälle.. Tilanne on kärjistynyt nyt kevääl…
Yleensä en jaksa kirjoitella mitään, mutta nyt ajattelin vähän päästellä höyryjä. Olin kävelyllä ja näin kun kaksi koiraa vähän räksytti toisilleen. Yllättäen jostain tulee pyöräilijä takaa leveällä tiellä väliin ja pää…
Meillä on 4-vuotias, erittäin kiltti, oppivainen ja aktiivinen havanese-coton-mix uros. Muutaman kuukauden ajan se on alkanut hyökkäillä meiltä pois lähtevien ihmisten perään. Se haukkuu ja ampaisee tosi vauhdilla ihmis…
joka istuu? Meillä ollut vaikeuksia ohituksessa. Istumaan käskeminen on auttanut: eivät enää hyökkäile haistelemaan vastaantulijaa ilman lupaa. Mutta oon alkanut miettiä, että teen toisen koiranomistajan elämän hankalak…
Eräs ihminen vedätti koirallaan isoja rautakahleita ja autonrenkaita saadakseen koiran vahvaksi. Koiran lonkat hajosivat ja se piti lopettaa noin neljän vuoden ikäisenä. Onko tämmöinen toiminta sallittua Suomessa? Nyt k…
Heippa. Onko tietoa missä päin Turkua pääsisi harrastamaan suojelua?
Kukahan osaisi parhaiten auttaa? Meillä on 3-vuotias steriloitu ranskanbulldogginarttu, jonka kanssa olemme jokseenkin varpaillamme koko ajan. Tämä on kolmas ranskiksemme, joten rotu on kyllä tuttu meille, mutta yksilöi…
Hei. Eli ongelma on et mul on 11viikkoinen pentu ja sen kans ulkoilut hihnassa on jotain huhhuh-touhua.. Pistää heti jo lähes ovella jarrut päälle ja sit ku saa houkuteltua eteenpäin nii se vetää hulluna ja sit on kova …
elikkäs mulla on noin 9kk sekarotuinen koira joka on asunut tarhalla pienen ikänsä. on ollut nyt meillä 3kk ja sen koko ajan olen yrittäny opettaa sen kunnolliseksi. se jahtaa kissoja ja näykkii niitä ja joka kerta kun …
Minulla on reilun vuoden ikäinen pikku koira, joka kiihtyy hyvin helposti ns. nollasta sataan. Ongelmana ovat hihnassa vetäminen ja vieraita vasten hyppiminen. Tuota hihnassa vetämättä kulkemista ollaan nyt harjoiteltu …
Meillä muslimeilla on koiria, jotka on koulutettu haistamaan islaminuskoiset.
Tuli mieleen tuosta Helin-ketjusta, että minä kyllä uskon Koirankorjauskirjan mielipiteeseen siitä, että narttukoirat ottaa naisen ykköspomokseen. Meillä on melko haastava koira, joka tottelee minua parhaiten, vaikka mi…
Asumme taajaman ulkopuolella maaseudulla, tossa on vaan pari naapuria ja loma-asuntoja. Meidän koira vajaa 4 kk (saksanpaimenkoira)on alkanut nyt pihalla ilta aikaan haukkumaan naapurista kuuluville äänille, ihmisen puh…
Koirani on 1.5 vuotias ja koko elämän ajan ollut todella haukkuherkkä.Haukkuu muut koirat hyppii takajaloilleen ei ota mitään kontaktia ja jää kiihtyneeseen tilaan.Kiihtyy myös lenkille lähdettäessä ja vetää ja läähättä…