Onko koirien voimaharjoittelu sallittua Suomessa?

Eräs ihminen vedätti koirallaan isoja rautakahleita ja autonrenkaita saadakseen koiran vahvaksi. Koiran lonkat hajosivat ja se piti lopettaa noin neljän vuoden ikäisenä. Onko tämmöinen toiminta sallittua Suomessa? Nyt kyseisellä henkilöllä on uusi koira - ehkä Dogo Argentino. Aikonee tehdä samat jutut tämän uuden pentukoiran kanssa ja siksi asiaa kysynkin. Ihmettelen myös kun kävelee koiransa kanssa piiska kädessä, nahkainen. Koira muka juoksee piiskan perässä, pelkään, että lyö sillä koiraa. MItä tällainen kolutus oikein on? Onko jollain tietoa?
11568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Piiskasta en tiedä, mutta voimaharjoittelu on kyllä ihan normaalia. Esim. valjakkokoiriakin harjoitetaan kesäisin vedättämällä niillä vaikkapa mönkijää. Tietenkään ei saa liian aikaisin liian lujaa treenata. Tuttavasi koiralla on voinut olla surkeat lonkat jo syntyessään.

http://www.katiska.info/koirakilpailut/treenaus/voimaharjoittelu/

Äänestä
  • Tarkemmin en tiedä mutta voihan tuo piiska olla myös nakkiongen saitta. Siis tuossa tulee nakki piiskan päähän ja se sitten koissun nenun eteen motivaattoriksi. Toimii, ainakin vähän yksinkertaisemmilla puudeleilla.

    Äänestä

  • jos lukisit aloituksen kunnolla huomaisit, että kyse ei ollut voimankäytöstä, vaan VOIMAHARJOITTELUSTA, mikä vastaa ihmisillä kuntosalitreenejä....

    Äänestä

Dogo Argentiino ei ole pelkästään löysäpäinen vaan sillä on plörinäksi menneen jalostusohjelman kautta erinomaisen hyvät mahdollisuudet huonolonkkaisuuteen (huom. myös muissa ongelmaroduissa paljon perinnöllistä lonkkavikaisuutta) . Dogo on lonkkiensa puolesta 10 sairaimman rodun joukossa. Siinäpä sitä soppaa.... huono pää, huonot lonkat, joita vielä "treenaamalla" huononnetaan. Hullu rotu ja kipuilevat lonkat. Sairaaksi on mennyt koiranpito jos aloitus pitää kutinsa.

Äänestä

Miks pitää koira saada vahvaksi?

Äänestä
  • Se on joidenkin harrastus. Samoin kuin esim. agility tai toko, tai vaikkapa jälki.

    Koira on luonnostaan liikunnallinen ja pelkkä hihnassa tallustelu ei riitä monellekaan koiralle pelkäksi liikunnaksi, joten tällä voimaharjoittelulla saadaan tehokkaasti koira väsytettyä. Lisäksi ko. lajissa voi kilpailla.

    Hyvä laji, kunhan aloittaa pienenpienillä painoilla ja tutkii koiran ensin terveeksi. Huonoselkäisellä tai huonojalkaisella koiralla ei saa vedättää!
    Myös oikea varustus on ehdottoman tärkeää. Ei siis vedätetä perusvaljailla, vaan pehmustetuilla taakanvetovaljailla, joissa painopiste on oikeassa paikassa. Ne usein räätälöidään jokaiselle koiralle erikseen, ettei kahnaa ja kihnaa mistään ja ovat mukavat päällä.

    Bull-rotuisilla varsinkin todella suosittu laji, koska nämä jaksavat fyysisesti isojakin kuormia, ovat periksiantamattomia luonteeltaan ja usein oikeasti rakastavat lajia. :) olen pari pikkukoiraakin nähnyt tätä harrastavan, tosin painot tottakai tosi pikkusia.

    Äänestä

Oikein toteutettuna laji ei riko koiraa, koska ensinnäkään fyysisesti sairalla tai vikaisella koiralla ei saisi vedättää.

Painoja lisätään hiljalleen ja varusteet pitää olla hommaan sopivat, eli ei siis mitään tusinavaljaita, vaan taakanvetovaljaat!
Koiralle lepopäiviä ja muutakin liikuntaa. Ei pakoteta myöskään vetämään, vaan koiran tulee sitä itse tahtoa.
Noh, onneksi kisoissa ollaan asiasta tiukkana, eikä koiraa saa siellä missään nimessä edes koskea tai pakottaa ja aikarajakin on, eli koirasta kyllä näkee huvittaako sitä vai ei. Jos se ei vedä, niin se ei vedä.

Äänestä

Kuuluuko koiran voimaharjoitteluun pitkien ketjujen ( oikein paksujen) vetäminen.?On jotensakin kamalan näköistä. Aloittaja kysyy miten kauan koiralla niitä kerralla vedetään. Nytkin oli aika kuumaa kun tällaista tapahtui.

Äänestä

Miks helteellä vedätetään koiralla paksuja kahleita voimaharjoittelussa. Onkohan oikein viisasta? Mahtaakohan koira itsekään tykätä? Tällaista tapahtuu - mietin miksi se on sallitua.?

Äänestä
  • Ei järkevää, kysy eläinsuojelusta onko ok.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


5657585960 kirjoitti:

Eräs ihminen vedätti koirallaan isoja rautakahleita ja autonrenkaita saadakseen koiran vahvaksi. Koiran lonkat hajosivat ja se piti lopettaa noin neljän vuoden ikäisenä. Onko tämmöinen toiminta sallittua Suomessa? Nyt kyseisellä henkilöllä on uusi koira - ehkä Dogo Argentino. Aikonee tehdä samat jutut tämän uuden pentukoiran kanssa ja siksi asiaa kysynkin. Ihmettelen myös kun kävelee koiransa kanssa piiska kädessä, nahkainen. Koira muka juoksee piiskan perässä, pelkään, että lyö sillä koiraa. MItä tällainen kolutus oikein on? Onko jollain tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu