Miksi laumanvartija-rotua ei suositella ensikoiraksi jos omistaja kuitenkin on ollut lapsesta asti koirien kanssa tekemisissä ja valmis tekemään koiran takia mitä vain, että koirasta tulee yhteiskuntakelpoinen yksilö?
LAUMANVARTIJAROTUJEN ESITTELYTAPAHTUMA JA ROTUKATSELMUS Himoksella Jämsässä 23.-25.9.2011 Suuret Laumanvartijarodut ry järjestää laumanvartijaroduille ja kaikille roduista kiinnostuneille koiratapahtuman ja rotukatselmu…
Aloha!!! Meillä on 2-vuotias Shelttipoika, joka on oppinut pienempänä sisäsiistiksi, mutta on alkanut pissailla öisin sisään. Koiramme nukkuu kanssani yläkerrassa jaj meilläon portaiden alapäässä portti, mutta jos se un…
Jos ei tällä palstalla saa kysyä mitään broholminkoirasta, koska ei ole laumanvartijarotu, niin sanokaa mille palstalle menisin esittämään siitä kysymyksiä ?
Olen jo pitempään ihmetellyt erään Pohjois-Suomessa sijaitsevan kennelin toimintaa ja sen laajuutta kennelissä on jatkuvasti pentuja mm.pyreneittenmastiffi. Koiria on "hevosmiesten" tietotoimiston ja koiranetistä katsot…
Olen kohta 18-vuotias nuori tyttö ja olen aina pienestä pitäen tahtonut koiran. Olen tulossa siihen ikään, että voin ensimmäiseni hankkia, ja olen ihastunut rottweiler- rotuun. Olen lukenut ja kuullut, että koira on tod…
Elikkäs meidän perheeseen päätetty ottaa tämän rotuinen vahti ja kiinnostaisikin kuulla nyt kokemuksia rodusta. Miten suhtautuu ihmisiin jne? Kiitos etukäteen.
Kuka on kokeillut laumanvartijarotuisen koiran kanssa asumista kerrostalossa ? Kuin kaikista muistakin luonnostaan vahtivista/herkkähaukkuisista koiraroduista, kuten dogoista ja pystykorvista, kasvaa kerrostaloissa sosi…
Joo kertokaahan millainen on kunnollinen laumanvartija. Ai se joka pitää vieraat pois pihalta ja suojelee perhettään. Joo, no ainoat taitavat olla kaukkarit ja keskarit sekä mastiffit. Pyreneittenkoirilta on taidettu se…
Terve, Kysyisin nyt enemmän rotuun perehtyneiltä sekä kaukkareitten omistajilta tätä asiaa. Olemme pitkän harkinnan jälkeen päätyneet kaukasianpaimenkoiraan kun olemme etsineet meille sopivaa koirarotua. Ennestään kotoa…
Eli mitkä olisi helpoimmat kouluttaa näistä molossiroduista ettei tulisi ongelmia ja mielellään järjestystyksessä vielä: dogo argentino cane corso fila brasileiro amerikanbulldoggi bordeauxindoggi kanariandoggi Koirakok…
Terveppäs teille. Hoidan pyreneiden maastiffia , siis narttua ja rouvalla on nyt selkeä vauvakuume vaikka se on leikattu. Eläinlääkärille soitin ja hän epäili sitä että leikkaus oisi epäonnistunut koska se oirehtii noin…
2v leikattu ja rokotettu uros tarvitsee nopeati uuden kodin tai sijaiskodin. Ihmisille kiltti, mutta vihaa kissoja siksi asialla kiire. Koira Turussa, puh: 0417191664
Kysäisenpä täältä mielipiteitä. Elikkäs miten mahtaa aikuisen pystiffin sopeutuminen mahdolliseen uuteen kotiin onnistua, vai onko koira ns. yhden omistajan koira? Meillä edessä koirasta luopuminen tavalla tai toisella,…
Laumisten lisäksi muita vahtiviettisiä sekä entisinä taistelukoirina käytettyjä rotuja (poikkeuksena alaskanmalamuutti) nyt kyseessä: 1. vastakkaiset: -briard vs sao miguelinfila 2. vastakkaiset: -puolanvinttikoira vs v…
Käykää huviksenne katsomassa facebookissa kaukasianpaimenkoira yhteisöä. On sitten turrea joka lähtöön, liekö noin 70 prosenttia koirista puhtaita kaukkareita.
Kaukasianpaimenkoira tarvitsee juuri oikean ja lujan kasvatuksen. Itselläni oli kaksi kaukasianpaimenkoiraa nyt on enää 1 joka on 2-v, toinen lensi pilvien päälle puoli vuotta sitten :( Tulivat todella hyvin toimeen, ja…
Uskomattomalta tuntuu, että oikeasti kaukasianpaimenkoira (tai joku samannäköinen ainakin) asustelee meidän lähellä kerrostalossa. Alueella liikkuu paljon pikkukoiria (luonnollista kerrostaloalueelle). Itselläni suuremp…
laumanvartijoita? Mihin niitä nyky-yhteiskunnassa tarvitaan, varsinkaan kaupunkioloissa? Miksi valitsit koiran, joka oikeasti kuuluu karuihin oloihin ja työhön? Kysyn vilpittömin mielin ja mielenkiinnosta. Omakin sydäme…
Asumme omakotitalossa ja omistamme yhden lapinkoira nartun , nyt etsimme koirallemme koira kaveria ja olemme ajatelleet ottaa kaukasianpaimenkoiran. Kysyisinkin onko kenelläkään kokemusta tulisivatko nuo rodut toimeen k…