Ei ole tullut muutamaan vuoteen käytyä autolla Norjassa, niin mitenkäs siellä olikaan merkitty Diesel-tankkauspisteet, siis eli ettei vaan imaise tankkiin moottoripolttoöljyä tai jotain muuta sellaista. Onko pistoolit h…
Tarkoitus olisi lähteä autolla pienelle ristiretkelle elokuun puolella Ruotsiin ja Tanskaan.. Aikaa koti ovelta koti ovelle on aikaa vajaa pari viikkoa, joten alkuperäsen ajatuksen mukaan pistäytyminen Hampurissa saa jä…
Olemme suunnittelemassa matkaa autolla Legolandiin ja tietysti samalla varmaan muutama muukin paikka tulisi käytyä. Niinkuin Kööpenhamina jne. Olisinkin kiitollinen jos saisin neuvoja missä kannattaisi käydä ja reitin s…
Moi! Ajateltiin lähteä kiertämään Suomea asuntoautolla viikoksi lasten ehdoilla. Mietittiin, että olis kiva kiertää eri teemapuistoja, kuten Vaasalandia ja Visulahti ym. Onko jollain kokemuksia tällaisesta keikasta? Ja …
Jotenkin olen onnistunut välttämään Tukholman lauttasatamia tähän asti mutta nyt kait sekin olisi koettava. Eli minkälainen reitti on lauttasatamasta etelään päin ajettaessa....kelpo viitoitukset vaiko hankala? Entä ete…
Hei, Olemme tekemässä ystävieni kanssa pienen matkan Tuuriin, ja meitä kiinnostaisikin, että onko Tuuri-Tampere matkalla jotain muuta kivaa nähtävää? En usko, että Tuurissa kuitenkaan paria tuntia enempää kuluu aikaa, j…
Eli kaipaisin neuvoja ja hyviä paikkoja mistä voisi vuokrata matkailuauton vuokraksi viikoksi mahdollisimman pienellä takuu maksulla.
Olisiko jollain tietoa mikä reitti on kaunein ja mielenkiintoisin kun ajetaan etelä-pohjanmaalta esim Kurikasta Helsinki Vantaalle. 3-tie on tullut jo liian tutuksi joten ideoita otetaan vastaan.
Paljonko ne tie ja muut maksut ovat, jos ajetaan tukholmasta vaikka hampuriin. Emme käytä lauttoja, joten niiden hintoja ei tarvitse.
Ollaan lähdössä asuntoautolla Lofooteille? Onko vinkkejä leirintäalueista tai epävirallisista yöpymispaikoista? Saako joillakin kortilla alennusta leirintaalueista? Olisiko hyviä lounaspaikkasuosituksia? MItkä parhaat n…
Ensimmäinen kerta kun ollaan menossa autolla ulkomaille. Matka-aikamme on elokuussa. Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon? Otamme vuokra-auton ja yövymme pääsääntöisesti teltassa, ehkä osittain motelleissa. Luin jostakin a…
Tähän ketjuun voi kirjoittaa vinkkejä kivoista, näkemisen arvoisista paikoista kaikille Suomessa auto- tai mp-matkailua ja cruisailua harrastaville. Joko ihmisten rakentamista tai luonnon muovaamista. Tämä ei ole siis m…
Eli kirkenes Norjassa. Lähellä suomen ja venäjän rajaa. Onko vuokramökkejä/leirintäalueen tyyppistä. Kaikki kokemukset paikasta otetaan mielellään vastaan
Tarvitaanko koiralle lemmikkieläinpassin ja rabiesrokotuksen lisäksi muuta matkalla eurooppaan reitillä ruotsi-tanska-saksa-italia? Eviran mukaan noi riittää, mutta riittääkö?
Lennämme heinäkuussa Budabestiin, paluulento noin viikon päästä Prahasta. Vuokraamme auton tuoksi ajaksi. Kertokaa te, kokeneemmat Euroopan matkailijat vinkkejä reitiksi. Haluaisimme nähdä kauniita maisemia, idyllisiä p…
Olemme lähdössä elokuussa (juuri pahimpaan ruuhka-aikaan) roadtripille Eurooppaan. Aloimme miettiä auton käyttöä suurimmissa kaupungeissa, kuten esimerkiksi Pariisi, Brysseli, Amsterdam, Frankfurt, Hampuri ja Kööpenhami…
Suurimmat saksalaiset kaupungit ovat asettaneet keskustoihinsa ympäristövyöhykkeitä, joissa ajaminen ilman uutta ympäristötarraa voi tuoda mojovat sakot. Värikoodilla varustettu tarra pitää liimata auton tuulilasiin. Ta…
Olemme menossa toukokuun puolivälissä laivalla Rostockiin ja siitä asuntoautolla suuntana Moselin seutu, mukana pieni koira. Ajattelimme asettua johonkin mukavaan paikkaan pariksi viikoksi, (palveluita saisi olla lähell…
Uutiset Ranskassa astui 5. tammikuuta 2012 voimaan laki, joka kieltää tutkanpaljastimen käytön liikenteessä. Myöskään navigaattori ei saa kertoa nopeuskameroiden sijaintipaikkoja. Vaikka navigaattoriin sisältyvä tieto a…
Olemme suunnittelemassa eurooppaan menoa vaihteeksi ruotsin kautta, lähinnä etelä saksa, pohjois italia ja alppien seutu. onko kenelläkään kokemusta kauanko ajaa tukholmasta berliiniin? Laiva olisi illalla tukholmassa j…