Normandian maihinnousuun rakennettu small tug ST-742 hankittiin sodan jälkeen Merenkulkuhallitukselle ja sittemmin ajo-ominaisuuksien parantamiseksi alusta pidennettiin kuudella metrillä. Toimi tarkastusaluksena kesäisi…
miten pääsee sinne edullisimmin? Tai siis millä laivalla ja paljon makso? Entä maksaako paljon ottaa auto mukaan? Missä siellä ois halpa ja kohtuullinen hotelli ja paljon makso? Ja sitte vielä että mnissäpäin siellä on …
Olen aikeissa lähteä käymään Tallinnassa. En ole koskaan ollut tallinnan matkalla ja tarkoitukseni on lähteä Helsingistä, olla yksi yö Tallinnassa ja takaisin Helsinkiin. Paljonko tuo maksaa siis matkat ja hotelli yö? (…
Laivayhtiötä kahdeksan vuotta johtanut Paavo päätti pudottaa ankkurin pohjaan.
Suomen ja Ruotsin välisistä laivareiteistä osoittautui viime vuonna suosituimmaksi Vikinglinjan pikareitti Naantali–Maarianhamina–Kapellskär. Matkustajien määrä nousi sillä 1,39 miljoonaan, kun se vuotta aikaisemmin oli…
19 € aamiaisesta laivalla on kova hinta. Aamiaispaikoissa voisi olla eri hintaiset osastot. Nämä eväitä mukaan ottavat ja koko päivän energian tarpeensa aamiaisella tyydyttävät ansaitsevat oman karsinansa, jossa riittäi…
Saako turun risteilyiltä vielä käljakärryjä olut laatikoille ja mitä maksavat?
Erityisesti viking line ku sillä oon menossa matkaamaan
Kävin eckerö linellä 3viikkoa sitten ja eivät myyneet tupakkaa, on kuulemma kannattamatonta kun viro nosti alv%
SS United States aiotaan upottaa Floridan rannikolla. https://maritime-executive.com/article/contingent-contract-signed-for-reefing-ss-united-states-off-florida
Kertokaapa tyhmälle sisämaalaiselle jonka ois tarkotus mennä ekaa kertaa laivalle parin kk päästä että tarvitseeko laivaan noustaessa näyttää henkkarit kellekään ,ja matkustan siis vain Ruotsiin Tallink siljalla.
Kuollut matkustaja oli vuonna 1981 syntynyt suomalaismies. Laivalla oli Electric Carneval -risteily, jossa elektronisen musiikin esiintyjät soittivat aamukuuteen saakka. https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010729112.html
Kartonkia kun yrittää ostaa, niin laittavat putkaan. Missä vaiheessa laki on muuttunut? https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/573883dd-0296-43a9-a820-b4e82d05687a – Halusin ostaa kartongin. Siihen myyjä totesi, että vain k…
Moi sinä täysikäinen kaveri 18--25v Kiinnostaisko sua lähtee mun seuraksi Hki Tukholma-risteilylle 2.12 Cinderellalla..Maksan sulle matkan ja aamiaiset sekä joulubuffe ruuat juomineen..Olen empaattinen,mukava,huumorinta…
Hei. Onko joku hiljattain käynyt Viking Linessa ja osaisi kertoa onko tax free myymälässä otettu vanha tapa uudestaan käyttöön eli maihinnousu korttiin merkataan alkoholin ja tupakan ostot? Kiitos
Voisko silja ja viking tilata uudet laivat hki-sto välille kiitos Vois kuvitella kuinka hienoja niistä tulis
Laivana viking linen victoria I ikkunaton b-hytti
Poliisit kertoivat tänään rutiinitarkastuksen yhteydessä että mulla on haku päällä, sillä olin jättänyt menemättä kuulusteluihin. Kaikki aina hoitanut ajallaan ja sovitusti, mutta tämä on mennyt jotenkin täysin ohi mult…
Hei tarvitsi apua, löysin erittäin mukavan 30-40-vuotiaan tytön, normaalivartaloinen vaaleat ruskeat hiukset, ainoa negatiivinen asia oli, että hän oli naimisissa. olisi mukava keskustella lisää, mutta en koskaan saanut…
Kun eihän hesassa tai virossa tarkastateta passeja joten kuka tahansa han vois vaa ostaa liput netistä ja self check in koneesta ne ottaa ja lähteä risteilemään