Matkailijan terveysVastattu 14 v

meduusan pisto

Oltiin pari viikkoa sitten Portugalin Azoreilla lomailemassa. Yhden ainoan kerran käytiin uimassa meressä ja huono-onnisena sain kolme meduusan pistoa ennen kuin ehdin merestä pois. Kaksi niistä oli suhteellisen lievää,…
Matkailijan terveysVastattu 14 v

veritulpan riski?

Kuinka paljon suurempi todennäköisyys on saada lennolla laskimoveritulppa, jos sellainen on jo aiemmin ollut? Ja kuinka pian voi matkustaa lentokoneella veritulpan saamisen jälkeen? Eräs tuttu kertoi, että "lentokielto"…
Matkailijan terveysVastattu 14 v

Lutikka

Kuten monet ovatkin jo varmasti kuulleet, lutikka on tekemässä kovasti paluuta täällä Suomessakin. Osasyynä tähän on lisääntynyt matkailu ja se, että vuosikymmenien saatossa ihmiset eivät ehkä edes tunnista tätä pientä …
Matkailijan terveysVastattu 14 v

VATSATAUDIN ENNALTA EHKÄISY?

Olen lähdössä joulukuun lopussa Intiaan. Haluaisinkin tietää voisiko hyvin mahdollista vatsatautia välttää tai sairastumisriskiä pienentää joillain valmisteilla, joita voisi aloittaa ottamaan esimerkiksi jo 2-4 viikkoa …
Matkailijan terveysVastattu 14 v

kertokaa salmonellasta!!

palasin intiasta perjantaina ja olen ripuloinut siitä asti erittäin rankasti eli käyn vessassa 3-6 kertaa tunnissa..pienikin juomamäärä tulee samantien ulos(ei siis okseta yhtään) kiinteää ruokaa en ole edes kokeillut p…
Matkailijan terveysVastattu 14 v

Ripulilta suojaava rokote

Nenäpäivässä mainostetaan, että kahdella eurolla saa lahjoitettua ripulilta suojaavan rokotteen. Mistä rokotteesta on kyse vai onko tämä höpöhöpöä jolta se kuulostaa? Turistiripulilta tuskin suojaa, sellaisen rokotuksen…
Matkailijan terveysVastattu 14 v

Hepatiitti A & B-rokotteesta...

Tuli otettua ne 2 ensimmäistä rokotetta, mutta kolmas sitten unohtui tai "unohtui".. Onkohan noista nyt sitten mitään hyötyä voi joutuuko tekemään saman 3 sarjan alusta alkaen?
Matkailijan terveysVastattu 15 v

Sairaustapauksia varten kannattaa ottaa vakuutus!

Tapiolalla on Undo vakuutus, joka on erityisesti suunniteltu nuorille, kaikki ei ehkä tajua matkalle lähdettäessä vakuutuksen tarvetta, mutta huomattuaan sairaskulut alkaa miettimään vakuutusta. http://www.tapiolaundo.f…
Matkailijan terveysVastattu 15 v

Sairaslomalla ulkomaille

Jos on virallisella sairaslomalla, niin saako silloin matkustaa ulkomaille, etelämmäs kuin siis Tallinnaan? Matkan kesto olisi viikkoa. Ja kyseessä työssäkäyvä. Henkilölle on tehty leikkaus, ja hän olisi etelässä viimei…
Matkailijan terveysVastattu 15 v

Bulgariaan

Kaikki terveystieto tänne. Rokotukset e.t.c. Onko maassa syytä varoa jotakin paikallista, ruoka esim. Normaali erittäin huolellinen hygienia on tietenkin välttämätöntä, kuten muuallakin.
Matkailijan terveysVastattu 15 v

Mistä rahat takaisin?

Jos lennot joutuu perumaan sairastumisen vuoksi, haetaanko rahoja takaisin lentoyhtiöltä, matkatoimistolta vai vakuutusyhtiöltä?
Matkailijan terveysVastattu 15 v

Hyvät kengät?

Hei ihmiset, kertokaa kokemuksianne, mitkä ovat hyvät kengät kolmen viikon kaupunkimatkailuun. Jalkani kipeytyvät paljosta kävelystä tavallisissa kengissä ja olenkin yrittänyt etsiä hyviä, askelta vaimentavia, ei liian …
Matkailijan terveysVastattu 15 v

Pieruille

Jos kärsitte ilmavaivoista niin ottakkaa edes lennoille Sinaire valmistetta se ehkäisee yllättävän tehokkaasti ilmavaivat ,viimeksi meni ruokahalut kun viereisellä rivillä ,siis viereisellä rivillä oli porukkaa jotka tu…
Matkailijan terveysVastattu 15 v

Juomavesi Venäjällä?

Onko todella juomakelvotonta. Matkaoppaat ainakin varoittelevat. Tarkoitus olisi mennä junalla väli Pietari-Moskova ja sieltä kiinaan. Meillä tarkoitus kyllä pysähdellä venäjällä mahdollisimman paljon ja tutustua pikkup…
Matkailijan terveysVastattu 15 v

Thaimaan ruoka

Kertoisiko joku voiko pähkinäallerginen syödä Thaimaassa turvallisesti, ettei tule allergista reaktiota ruuasta. Tahtoisin käydä lomalla siellä, mutta olen kuullut että käyttävät paljon maapähkinäöljyjä ruuan valmistuks…
Matkailijan terveysVastattu 15 v

Piz Buin Allergy spf 50 vai jokin muu

Olisiko kenelläkään ystävällisellä sielulla oikeasti kokemusta tuosta tuotteesta? Suomen kielisiltä sivuilta olen onnistunut löytämään tuotteesta muutaman positiivisen sanan, en negatiivista, mutta ulkomaiset sivut ovat…