KiinaVastattu 4 v

Kiina sotaan pula tavarasta

Mitäpä veikkaatte jos kiina joutuu esm sotaan ja lopettaa työn tekemisen ,mistä tulee pula ,luulisin vaikutuksen olevan Suomeen olevan 100 kertaa pahemmat kuin eun pakotteet ikinä venäjälle.
KiinaVastattu 3 v

Kiinalaisten on viisasta oppia olla tekemättä työtä

Kiinassa 11 000 000 nuorta ilman työtä. Jos kaikki kiinalaiset saisivat työtä, niin maailmasta loppuisi työ. Kiinan uuden työttömyyspolitiikan kulmakivi olisi ollut toisinpäin kuin luultiin JÄÄDÄ KOTIIN TOIMETTOMAKSI. M…
KiinaVastattu 3 v

Kiinalle tappiot

EU on varoittanut, että Kiinaa uhkaa suuri mainehaitta Euroopassa, mikäli maa tukee Venäjän hyökkäystä Ukrainassa tai yrittää auttaa Venäjää kiertämään länsimaiden asettamia pakotteita. Tämä on aivan selvä. Jos Kiina tu…
Yleistä KiinastaVastattu 12 pv

Kiina haluaa sotaa

Pitäkää muistissa että Kiina ei tuominnut YK:ssa venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Se siis tarkoittaa että Kiina hyväksyi sen. Muistakaa että Kiinaa ei kannata tukea taloudellisesti. Kuuluu täysin eri leiriin kuin muu maail…
KiinaEi vastauksia

Kiina kutsui USAn olla arvostelematta sen ohjusarsenaalia

Fu Tsun diplomaatti kutsui USAn olla arvostelematta Kiinan ohjusarsenaalia satelliittikuvien perusteella Viime aikoina USAn sanomalehdet olivat julkaiset arvioita Kiinan ohjustorjuntaarsenaalista kun maa rakentaa uusia …
KiinaEi vastauksia

Alimihan Seiti kuoli 135 vuoden iässä Kashgarissa

Vanhin Kiinan ihminen on kuollut 135 vuoden iässä. Sintsän Uigurian aluepiirissä Kiinassa Alimihan Seiti Paikallishallitus kertoo Seitin syntyneen 25 kesäkuuta 1886 ja eli Kumusherik kylässä Jangisharin alueella. Vuonna…
KiinaVastattu 4 v

Kiinaan vaihto oppilaaksi

Oon 11v tyttö ja oon kovasti harkinnut meneväni Kiinaan vaihtoon. Olen aloittanut jo nyt Kiinan opiskelun. Haluan kuitenkin kysyä pari kysymystä. -mitä vaihto vuosi suunnilleen maksaa? -onko siellä mukavat perheet? -kui…
KiinaEi vastauksia

Mies loi kotioloissa lääkkeen sairaalle lapselleen

Kiinan kansalainen loi kotioloissa lääkkeen sairaalle lapselleen. South China Morning Post: Peking. Kiinassa pienen online kaupan yrittäjä ilman korkeata koulutusta alkoi tutkia kemiaa ja geneettisia tutkimuksia omalle …
KiinaVastattu 4 v

Kiinassa 100 vuotisjuhla. Xi sanoi:

Kiinalaiset eivät koskaan alistaneet muita kansoja ja koskaan eivät sellaista tee. He jotka yrittävät orjuuttaa Kiinaa "rikkoo päätään", kertoi torstaina pääsekretaariaatti johtaja Xi Tzinpin Kiinalainen kansa on kansa,…
KiinaVastattu 5 v

Kiinassa TV:hen naismäisten miesten kielto

Kiinan maassa sen-suuri. Ei enää saa näyttää epäsopivia naismiehiä...tai miten sitä tulkitsisi "vaimomiehiä" ja kaikenlaista vasemmistolaista likaa Lisäksi rooleihin valitaan paremmin ideologisesti sopivia kansalaisia
KiinaVastattu 5 v

Kiina Afganistaniin

Toivottavasti ja luultavasti Kiina ottaa Afganistanin tilanteen hallintaansa kun Venäjä ja Usa ei siihen pystyneet.Siellä on vielä mahdollisuus ajaa rauhan ajatus kovinkiin päihin.Voisi uudelleenkoulutus olla sielläpäin…
KiinaVastattu 4 v

Kiina kertoo EU:sta

Lehden tekemä ajatustyö: EU on USA:n osanen. Jos EU tahtoo olla Maailman johtaja, niin USA ei anna siihen mahdollisuutta. EU on USA:n jatke. EU:ssa sisäisesti taloudessa on ongelmia ja se tahtoo auttaa vielä muita maail…