Eli kumpaan kannattaisi mennä perheen kanssa? (9- ja 11-vuotiaat lapset) Olemme lähdössä ensimmäistä kertaa etelänlomalle ensi kesänä. Emme siis etsi biletyspaikkaa, vaan ihania hiekkarantoja, kauniita maisemia (mieless…
Dubaihin oltais suuntaamassa nyt tammikuun lopulla ja katsellessa matkatoimistojen sivuilta kohdetta niin menin aivan ymmälleni mihin siellä kannattaa maijoittua. eli finnmatkojen kautta otetaan matka ja mietitty on bur…
Mitkä lomakohteet/maat ja nähtävyydet ovat sellaisia jotka ovat pakko nähdä edes kerran elämässä?:)
Olin viime viikolla laulasmaan kylpylässä Virossa. Tykkäsin kovasti. Ehkä vähän jotain ohjelmaa jäin kaipaamaan. Oli meillä 2 retkeä. Hoidot olivat hyviä, ja allas osasto oli oikein hyvä. Olen suunnitellut meneväni talv…
Olemme päättäneet mieheni kanssa lähteä ensimmäistä kertaa etelään. Kumpikaan ei siis koskaan ole käynyt missään etelässä ja siksi kaipaisin hyviä vinkkejä. Lähdemme siis kahdestaan (lapset jää hoitoon) ja ajankohta on …
Hei ! Kaikki te jotka olette "fyysisesti" itse olleet Marraskuussa lomamatkalla Dominikaanisessa Tasavallassa ja nimen omaan Bavaro Beachin alueella (Punta Cana) kertokaapa kokemuksisistanne. "tiedän että siellä sataa t…
Vain turkissa käyneenä kysyn, että mitä muita kohteita löytyy, jossa lämmin edullista shoppailla?
Pitin matka Belgiassa,Italiassa !!! Hyvin hyvää !!! http://www.fotoeuropesuper.blogspot.com/2011/10/blog-post.html http://www.fotoeuropesuper.blogspot.com/2011_10_01_archive.html
Suunnitellaan kaverin kans matkaa helmikuulle, viikon lomaaa. Tarvittais nyt vähän apuu kun ei osata päättää mihin lähettäis.. Pitäis olla lämmintä suoraan sanottuna kuuma, halpa hintataso, shoppailumahollisuudet ja yök…
Lomamatkat aloittaa huhtikuussa 2013 suorat lennot Atlantin helmiksi kutsutulle Azoreille. Lomakohteena on São Miguelin saari, joka sopii erityisesti luontoelämyksiä hakevalle matkailijalle. Saarella voi nauttia luonnon…
Marraskuun alussa tai puolivälissä olisi tarkoitus lähteä kahdeksi viikoksi jonnekin. Mies kinuaa Inglesiin, mutta mahtaako siellä olla lämmintä? Inglesn lisäksi olen miettinyt Thaimaassa Krapia, Dominikaanista tasavalt…
Halvalla etelään nyt, Missä edullinen kohde 40v naiselle? Pitäis olla nähtävää ja kuvattavaa. Kreikassa on vain gigoloja ja samoin Italiassa ja espanjassa. Puolassa olisi kirkkoja ja kauniita idyllisiä taloja, kristalli…
Jos joku jaksaisi suositella sopivaa kohdetta Kanarialle joulu-tammikuulle, kun vaihtoehtoja on niin paljon elikkäs meitä on 2 aik. ja 2 pientä lasta. Toivomuksena paikka ensinnäkin minne lentokentältä olisi max puolen …
Jos olet lähiaikoita matkaillut Kuubassa,lukisin mielelläni matkakokemuksia sieltä.
Melko moni on kehunut, toiset haukkuneet. Mielipiteitä alueesta?
Moikka! Ensi vuoden maaliskuussa (loppupuolella) olisi tarkoituksena lähteä perheen kanssa reissuun (4 henkeä). Vaihtoehdot olemme rajanneet hinnan, kohteen yms perusteella näihin kolmeen. Meillä ei ole kokemusta mistää…
http://ecolines.net/en/special-offers majoitukset www.booking.comista
helmikuussa miehen kanssa kaksistaan reissuun. kaksi viikkoa aikaa. Lämmintä pitää olla helteen verran. Matkoilla emme biletä, shoppailu jees, mutta ilmankin pärjää. Hyvät snorklausmahdollisuudet ois ok. Ajatuksina täll…
http://www.lastminute.ee/?form=reisid&q=Horvaatia&algpunkt=&reisipikkus=&reisialgus=&plusmiinus=0&reisihind=&liik=P&majutusliik=
Kaksi nuorta paria kaipaa loma vinkkejä.. Mitä kivaa voisi tehdä 4 henkeä joko suomessa tai tallinnassa viikon loppu lomalla? Ehdotuksia otetaan vastaan niin aktiivi kuin hemmottelu lomista.. Kertokaa omia kokemuksia lo…