Yleistä KainuustaVastattu 12 v

Kannattaa noilla palkoilla

Miten on mahdollista että joku ahne kehtaakin valittaa ja tuoda julki sellaisen asian, että ei muka kannata tehdä töitä 3000e/ kk-palkalla. Kyllä hyvin monen henkilön pitää työskennellä huomattavasti kehnommalla palkall…
Yleistä KainuustaVastattu 12 v

YLÄ-KAINUUN SOS toimi

miten voi olla mahollista et ylä-kainuun sosiaali toimessa on hidasta Toiminta varsinki Suomussalmella näyttää taas kestävän kk kaupalla ennenku mitään tapahtuu eikä haluta olla edes tavoitettavissa silloin kun yritettä…
Yleistä KainuustaVastattu 13 v

Kainuulainen kuolee viinaan?

Jos allaolevan alkoholikuolemia käsittelevässä jutussa laittaa kuvioon valinnan Kainuun kohdalle niin pikku-ukkoja tulee näyttöön eniten eli kuolleisuus viinaan Kainuussa on korkea. Mikäli päädyn alkoholistiksi niin mis…
Yleistä KainuustaVastattu 13 v

Talvivaara vs Kainuunvihreäkivi

Malmion koostumuksesta voi päätellä, että sen sisältämät alkuaineet yhdistettynä käytettyyn menetelmään muuttavat malmin laavan tapaiseksi "vulkaaniseksi lasiksi", joka ei läpäise vettä. Liuotuskasat ovat tukkeutuneet n…
Yleistä KainuustaVastattu 13 v

Puolanka ujostelee?

Avoimen tiedottamisen kauneimpia kukkasia? Puolangan kunnanhallituksen kokouksen 14.10.2013 § 145 "asiaa ei julkaista netissä". Upeaa ja avointa. Kertoisiko joku, mitähän tämä sisällään pitää?
Yleistä KainuustaVastattu 13 v

Kaikilla pitää maksaa.

Maksakaahan pimeän ja harmaan työntekijät,pimeitä kauppoja tekevät,huijarit,rosvot veroja kunnolla, jotta Kainuu ja Suomi selviää tulevaisuudestakin ongelmitta, asiallisesti. HUOM. Talousongelmat koskevat meitä kaikkia …
Yleistä KainuustaVastattu 13 v

Onnistumisia

On kyllä erittäin hyvä homma että KELA huijarit ja kaikenlaiset huijarit ja pahantekijät joutuvat kiikkiin ja vastuuseen väärinkäytöksistä, valehtelemisesta, ettekö tiedä että valheella on lyhyet jäljet.
Yleistä KainuustaEi vastauksia

Kuka muistaa

Alaikäisen, mutta 15 vuotta täyttäneen pojan, joka surmasi väkivaltaisen isänsä joskus 90-luvulla? Olisiko ollut Vaalassa tai jossain muussa pikkukunnassa? Tapahtuman pohjalta on tehty yksi Kylmäverisesti Sinun -sarjan …
Yleistä KainuustaVastattu 13 v

paltamon ravintola

kierrämme tanssi paikkoja ja ravintoloita ympäri kainuuta. tämän viikonlopun paikkamme oli ravintola wetdog paltamossa . siisti ja mukava paikka henkilökunta mukavaa. illan bändi oli kyllä suuri pettymys kolme miestä yk…
Yleistä KainuustaVastattu 13 v

No ne SUDET

Katsokaapa Suomen kartalta; Google; pantasudet: mihin ne pantasudet (ja ne muut) sijoittuu! No tietenkin tänne Kainuuseen ja meidän ähialueelle. Ei tarvitse ihmetellä miksi täällä niin monet koirat on jääneet "sudensuuh…
Yleistä KainuustaVastattu 1 v

VIiinakauppa

Millonkahan tulee Näljänkään se uusi viinakauppa? Täällä olisi jo valmiita tiloja,ja osaamme ottaa oikeasti alkoholia,ämmäläiset on siinä amatööreja. Vinkuvat huonoa oloa pikku kännin jälkeen.Ei ne edes tiiä mikä on koh…
Yleistä KainuustaVastattu 13 v

Vaalan torilla toimintaa?

Osaiskos paikalliset kertoa, jotta miten on Vaalan torilla toimintaa? Olen valtion mailla Puolangalla pari päivää metillä, niin voisin kotia päin lähtiessä perjantaina 27.9 koukata aamusta torilta muutaman ämpärillisen …