HämeenlinnaVastattu 3 kk

SDP on sosialistinen lakkoliike ja veronkorotuspuolue

On epäeettistä väittää, että hallitus vahingoittaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien elämää tahallaan. Sellaisilla ajatuksilla äänien kalastelu on valhe. Edellisen hallituksen 48 000 miljoonan velanotto ja pysyvien…
HämeenlinnaVastattu 3 kk

MS Tampere nyt Sääksmäellä

Nyt aavelaiva siis siirtynyt lauantaina Sääksmäen silloille, Hämeen Sanomat ei tiedä asiasta mitään, joten käväisettekö katsomassa, kun ihan lukijat joutuvat teille sen kertomaan
HämeenlinnaVastattu 3 kk

Kaaren korkeus

Miten korkea on se rautatie sillan kaaren kohta vanaja veteen?
HämeenlinnaVastattu 3 kk

Missä Linnanpuiston kahvila?

Häsa uutisoi, että puisto valmistuu ensi viikolla, mutta jutussa ei ollut minkäänlaista mainintaa kaupunkilaisten kaipaamasta ja taannoin suunnitelmissakin mainitusta kahvilasta. Joko kahvila on poistettu suunnitelmista…
HämeenlinnaVastattu 3 kk

Onko myrkky syynä

Viime vuonna räpisteli lokki tyngillä siivillään vielä ilmojen kylmetessä linnan eessä järvessä ja nyt on tämä variksenpoikanen samalla alueella, samanlaiset tyngät siipinä. Tosin tämän nyt ei tarvitse lämpimään muuttaa…
HämeenlinnaVastattu 3 kk

Kummitustarinoita

Hei! Kertokaas tiedättekö kummitustarinoita Hämeenlinnasta? Missä täällä kummittelee (paikkoja, rakennuksia jne..)? Mieluummin tositarinoita eikä keksittyjä juttuja. Siis oikeen kunnon kummitustarinalegendoja!!
HämeenlinnaVastattu 3 kk

Hämeenlinnan kampaamot

Osaako kukaan suositella hyvää kampaamoa Hämeenlinnassa? Mari-Mikkoon olen yrittänyt varata aikaa, mutta aina on ollut täyttä, taitaa olla aika suosittu? Keskustan Salon Janette kampaamoon sain varattua ajan, mutta puhe…
HämeenlinnaVastattu 3 kk

Parhaat beach clubit Rivieralla

Hei mitä mieltä olette Carltonin, Martinezin ja Negrescon beach clubeista ? Itse tykkään Carltonista eniten. Sieltä saa myös Chablista siedettävään hintaan, 24 e lasi. Negrescossa 28 e. Terveisin Kari Tampereelta !
HämeenlinnaVastattu 3 kk

Katumajärven lokinpoikaset

Tietääkö kukaan mitä on tapahtunut Katumajärven lokinpoikasille? Pikkuriikkisessä "lokkisaaressa" oli kesän alussa äänestä päätellen useita poikueita. Poikasia ei kuitenkaan ole näkynyt eikä lokkejakaan näytä olevan nii…
HämeenlinnaVastattu 3 kk

150 000 kultamunnaa

Marinin hallituksen opiskelijoitten perheenyhistämiset, kaikki menee kunnan piikkiin joten mistä hämeenlinna aikoo säästää, täh. Sitä kannattaa kysellä myös vaaliteltoilla kun syötte antin makkaraa.
HämeenlinnaVastattu 3 kk

Hämeenlinnan kirppikset

Mitä uutta hämeenlinnan kirppismarkkinoilla? Kesällä tuntui, että Hämeenlinnan kirppikset saivat kovasti positiivista palautetta esim. Instagramissa ja erilaisissa blogeissa. Monet myyjät myös kertoivat vuosikausiin par…
HämeenlinnaVastattu 3 kk

Pimeä taksi Hämeenlinnassa

Tietääkö kukaan mistä Hämeenlinnassa vois tilata pimeen taksin, tarvitsisin kuljetusta kerran-kaks \vko välille Hämeenlinna - Helsinki. Olen kuullut että Ojoisilla pyörii sellainen valkoinen Volvo ja heittää pimeetä tak…