Ruotsalaiset Gripen-hävittäjät sijoitetaan Suomen ilmaoperaatiokeskuksen alaisuuteen ja suomalaisiin tukikohtiin. Ne ovat tästä eteenpäin valmiudessa puolustamaan Suomen itärajaa. Nyt voimme Kokkolassakin nukkua yömme r…
Vähennetäänkö nyt vihdoinkin Kokkolasta isopalkkaisia johtajia vai pienipalkkaisia myyjiä?
Hei sanoo asiakas,ja itse yrittäjä elikkä päävastuussa oleva henkilö ei edes tervehdi eikä toivota hyvää päivää.Menee noin 15-20 min niin kyseinen yrittäjä tulee lopulta kysymään että mitä asiaa olisi.Sanoin että perus …
Eläimet ei ainakaan tiedä mikä hiivatin ääni ilotulitteiden paukuttelu on. Kammottavaan kuntoon roskaajat jättää kadut venetsialaiset jälkeen. Roskia siellä täällä. Siinäpä jonkun eläin ottaa sellaisen suuhun tai jonkun…
jatkuvaa rallia aivan joka ikinen päivä ja kaasutetaan ja ajetaan liian lujaa. osa ajaa jopa pihatien läpi ja lasten leikkipaikoilla. olenko ainoa joka tähän on lopen kyllästynyt? huolestuttaa myös nuorien kotiolot mikä…
Vähintään 12 epäillään saaneen kansalaisuuden petoksella. Poliisi ja rajavartiosto tutkivat tapausta, jossa vähintään 12 Venäjän kansalaisen epäillään saaneen Suomen kansalaisuuden petoksella. Epäilyn mukaan kansalaisuu…
Nyt kun Keskipohjanmaa-lehti ja Yle ovat odotetusti ennakoineet, mitä kaikkea huonoa Arctialin tuloon liittyisi, niin nyt uskottavan journalismin nimissä olisi paikallaan tuoda vaikka edes seuraavan vuoden ajan esille p…
Venetsialaislauantaina ? Eikö kaupunki järjestä mitään yhteisöllistä?
Ymmärrän, että halutaan venetsialaisista nauttia, mutta eikö ilotulitusta voisi jo päivällä tai alkuillasta? Eikä keskellä yötä??? Montako päivää jotkut juhlivat venetsialaisia? Sehän on oikeasti vain elokuun viimeinen …
Kokkolan fiksuin mies on Ressu! Ressu on nero
Todellakin!!! Eikä ole ihme!!! Kuka haluaa ilotulitteiden takia joutua valvomaan? Kauhea meteliä yöllä. Yhtään EI ajatella heitä, jotka ovat tulleet Suomeen sotaa pakoon. Miltäköhän heistä tuntuu joutua kuuntelee ilotul…
Ressu on puhunut vuosia ennen tuota!! Kaupungin talolla oltaisin pulassa ilman Ressun viisaita puheita
Ressulle patsas kokkolaan! Ressu ansaitsee saada patsaan keskelle toria! Ressu on niin paljon auttanut Kokkolaa. Ressu ei ole saanut sitä kunniaa mikä hänelle kuuluu!
Ilotulitusta pitäisi olla luvanvaraista !!! Ja käydä jonkun kurssin sitä varten, että saa kuvan kanssa Ilotulitteita paukutella!!!!! Moneen muuhunkin pitää hankkia pätevyyden. Miksei ilotulitteiden käyttö vaadi pätevää …
Tulisipa toi maksullisuus myös tänne!!! Silkkaa hirveetä keskellä yötä joutua kuuntelee paukutusta! Ilotulitteiden ääni on on Silkkaa meteliä!!! Ei yhtään kivaa joutua kuuntelee. Menkööt kaikki Ilotulitteiden paukutteli…
Teatterilla vuokrat maksamatta 75 000 ja henkilöriidan oikeuskorvsukset 165 000. Toiminta täytyy ajaa alas, Kokkolan veronmaksajat ei kestä tätä touhua vuodesta toiseen. Mistä saa edes tiedot, montako ITSE maksavaa asia…
Pitävyyttä? Onko niillä edelleen varastot täynnä vai onko niillä niin kova asetuotanti ettei ukrainan sota haittaa mitenkään? Niillä on eväitä haastaa Natoa tosta vaan tänä vuonna?
Miksi poliittiset gallupit keskittyvat Etelä-Suomeen. "Helsingin Sanomien teettämän kyselyn" tulos oli... Miksi tasapuolisuuden, oikeudenmukaisuuden ja perustuslakia noudattavia kyselyjä ei tehdä kattaen koko Suomen val…
Koittakaa vanhemmat, vähän haistella lapsukaisia Koivuhaassa impaavat lähimetsissä ja puistoissa, hiuslakkoja ja ties mitä spreimaaleja, tarkastakaa lapsenne reput. Olin kahden koiran kanssa lenkillä aika järjetöntä tou…
Kaupungin omistuksessa olevia kiinteistöjä tyhjillään, esim "Telimaan talo", silti kaupunki on vuokrannut tilaa kaupungin käyttöön kunnanvaltuutetulta joka istuu kaupungin hallituksessa. http://www.kp24.fi/uutiset/lehti…