Ostaisin puolukkaa 2 ämpärillistä, kuka myis?
Voiko ulkonäkö olla vielä ongelma jos tahtoo olla onnelinen toisen menestyksessä ? Olkaa armollisia kun teen vain parhaani rakkaat seurakuntalaisenne ja elkää antako valkoisen ihoni enää häiritä. kiitos
Eikö tätä rosvokoplaa saada kuriin? Jatkuvasti kuulee, kun tietty porukka kyttää pihoja ja sitten yön aikaan hiivitään varkaisiin. Vihaksi pistää, aijemmin ei tarvinnut pelätä. :(
20 v. poika ajoi auton puuhun hiekkatiellä kaahailussa ja vieressä istunut 17 v poika kuoli. Kyllä siinä on loppuiäksi pohdittavaa ja varoitettu oli. Jokohan opii alka menemään perille?
Konneveden uusi kauppakeskus avataan sitten joulukuussa kuulemma. Mitähän putiikkeja siellä mahtaa olla??
Mitä Konneveden kunnassa ajatellaan, kun sosiaalijohtajaksi valitaan terveydenhoitajan koulutuksella oleva henkilö, joka ei täytä sosiaalijohtajan tai perusturvajohtajan kelpoisuutta sosiaalityön tai sosiaalipolitiikan/…
Rantahätävarassa hyvää ruokaa, mutta palvelu on epäkohteliasta,. Erityisesti yrittäjän asenne vaatisi parantamista.
Siellä yhdet järjenjättiläiset poltti Keskisuomalaisen mukaan metsästysseuran vanhan taukomajan metsäpalovaroitus aikana...olisikohan taas ollut minä itse mies paikalla...
Nyt kun edellinen kohu on lehtikirjoittelun myötä laantunut, niin nostetaanko taas kissa pöydälle? Konneveden koulusta löytyy edelleenkin epäpäteviä opettajia ja vielä niinkin tärkeästä aineesta kuin äidinkielestä! Miks…
Hienoa että vadelmatkin varastetaan omakotitalotontilta. Ei taida omankädenoikeus koskea pieniä omakotitontteja. Seuraava joka ilman lupaa tontilleni tulee jää kiinni valvontakameraan joka kuvaus on aivan laillista tois…
Kokemuksia? Itse sain ainakin erittäin hyvää ja ystävällistänpalvelua apteekissa eilen aamupäivällä.
Eiko tukkirekat mahdu kulkemaan,kun piti kaataa kaikki nätit puut ajoväylän viereltä?? Järkyttävää,en ollut tuntea Konnevedeksi. Entinen luonnonkaunis asuinkuntani on pilalla.
Keurulaisen hiivaleipä oli parasta vaaleaa leipää, jota kaupasta sai. Vieläkö sitä myydään jossain?
Mopoilla kokoontumisajot! Tulkaa mopoilla ja mönkijöillä ja traktoritkin käy, Salen parkkipaikalle perjantai-iltana kello 23.00!
Eilen uutisoin paikallislehti että kenties näin. 43 000 kunnan rahaa vuodessa noihin on nyt mennyt... Mutta tämän kesän tilitykset ei ole vieläkään valmiit, joten ei nyt vaan tiedetä!!! Haloo, aina samaa selitystä. Kosk…
Nuorisovaltuuston edustaja Ympäristölautakunnan jäsen Voisitko vilkaista kotiseutujesi järvien rantoja. Onko ne kaikki Rappaatlahden tavoin liettymässä maaaineksen valumien johdosta . Voisitko Sinä nuorena ,"sillä sinun…
Eikö enää järjestetä? Jos ei, niin miksi?
Yksi pariskunta. He eivät kunnioita srkn omaisuutta, varsinkaan metsää. Jos ei kirkkoherraksi niin papipksi vois vielä päästä, vaikka itsenäisyys menisi. Säilyis edullinen asunto. Ja saatais ees jonkinlainen revanssi ku…
Vähissä alkaa lakimiehen keinot olla, kun ei uskalla joukkoineen kokouksiin enää mennä. Luottamuksen arvoista toimintaa kerta kaikkiaan!
Kyllä nyt olen huolissaan. Vuonna 2012 kunta käytti 6 miljoonaan Kellankosken Voima Oy:n hankintaan. Ja nyt on ulkopuolinen taho kunnanhallituksen toimeksiannosta arvioinut yhtiön arvoksi maksimissaan hieman alle 400 00…