PelkosenniemiVastattu 1 v

Pelkosenniemi teki rikosilmoituksen valittajista

Pelkosenniemen kunnanhallitus teki rikosilmoituksen valittajista. Päätös syntyi kunnanjohtaja Päivi Vauhkosen vaatimuksesta ja esityksestä. Lapin Kansan mukaan toinen on pitkän tien kuntavaikuttaja Pekka Nyman. Toisen n…
PelkosenniemiVastattu 1 v

Se pitäisi saada

tähänkin kylään jonkinlainen seksitalo jossa sais rahalla kunnon hieronnat rttä ei tarvitsis noita pihiä akkoja vongata olis aina selvät sävelet.
PelkosenniemiVastattu 1 v

Lopettakaa se kunta

Eihän tollanen kyläpahanen tartte kunnan titteliä. Liittykää ja nopeasti Kemijärveen. Saatas uutta nousua mm. Pyhälle. Montako työikäistä siellä koko kunnassa enää on ?
PelkosenniemiVastattu 1 v

niemikin mukaan

johan se niemikin pääsi riitelevien kuntien joukkoon,lapin kansa tänään. riitely kertoo kunnan ahdingosta,saisi koko kunnan pyyhkäistä jo suomen kartalta
PelkosenniemiVastattu 1 v

Kunnan 3 valtuutettua

Moikka. Olen huolestunut vanhempi, kun meidän koulun rehtori lähtee pois. Suurin syy on kun kunnan 3 valtuutettua ei anna työrauhaa. Saisitte hävetä ja katsoa itseänne peiliin. Olette kyllä ihan väärässä paikassa. Harmi…
PelkosenniemiVastattu 1 v

Narsistin Pyhä Unplugged vetää köyhät kyykkyyn

Taas on käsillä hetki kun parempia ihmisiä vyöryy sisään Pyhälle. Sisäpiirin lipuilla öyhöttävät todellisen kulttuurin paremmat ihmiset saavat rahoille vastinetta. Lapin Kansan paikallinen sisäänheittäjä toimittaja Palm…
PelkosenniemiVastattu 1 v

Uusi kunnantalo

Innovatiivisuus kaukana! Ei ole huomioitus runsasta etätyöskentelyä, jolloin useat huoneet ovat tyhjillään. Ei ole huomioitu tulilojen monikäyttöisyyttä. Onko valtuustosali päivät tyhjillään? Voisiko se olla päivisin he…
PelkosenniemiVastattu 1 v

Pelkosenniemi kämppineen

Mitä kaikki nillittää pyhän uudesta rivarista ku kylällä ei oo yhtään asumiskelposta asuntoa. Pitäs varmaan ottaa se kuuluisa silmä käteen ja käydä kattomassa ne mökit lävitte.
PelkosenniemiVastattu 1 v

Nostoautomaatin tärkeys

Meiltä vietiin pois nostoautomaatti, ajatteliko kukaan sitä, miten tärkeä se on? Nämä nykyolot ovat hyvin haavoittuvia. On tullut postia, mahdollisia poikkeustilanteita varten! On suositeltavaa, että kotona olisi käteis…
PelkosenniemiVastattu 1 v

Paikka Suomineidon sydämessä

Yhteisöllinen kunta? Miksi täällä voidaan niin pahoin? Ei tätä viestiä ainakaan kunnan asukkaille toteuteta! Pikkuhiljaa tämä viesti tekee kuntalaisista välinpitämättömiä, kun kerta asukkaiden toiveet ei tule kuulluksi.…
PelkosenniemiVastattu 1 v

Kyliltä taas kuuluu,,,,

Nyt kuuluu semmoista, onko se sitten totta? Kilpiaavan lintutornia ei nyt sitten rakenneta? Se vanha on purettu, eikä uutta tule tilalle! Siinä se yksi tärkeä asia taas menee kyläläisiltä! Tuleepa mieleen Mikko Alatalon…
PelkosenniemiVastattu 2 v

Vuosi alkaa

Kairasta kuuluu huhua, että tätä meidän uutta kunnanjohtajaa ollan jo savustamassa ulos. Vaikea ymmärtää miksi, kun vaikuttaa osaavalta ja mukavalta tyypiltä. AAA, no nythän mä vasta hokasin: hänhän on saanut aivan liik…
PelkosenniemiVastattu 2 v

Kunnantalon remontti

Kun nyt tehdään uusi hieno kunnantalo, voisiko suunnittelijat ottaa huomioon myös uusia tulevia käyttötarkoituksia. Nykyiset tarpeet tilat varmasti täyttää, pienellä pintaremontilla, mutta täytyy ajatella tulevaisuutta.…
PelkosenniemiVastattu 2 v

Pahoinvointi-hyvinvointi?

Lyhyesti vain, kyllä nyt pitäisi hyvinvointijohtajan herätä jotain näkyvää tekemään , kun kuulee jo yltiöpositiivisen kuntalaisen sanovan: "Ei tässä auta muu, kuin ruveta ilkeäksi ihmiseksi!"