HollolaVastattu 8 v

Anne Louhelainen

Pitäis valita ehdokas, valinta on erään toisen persun ja Anne Louhelaisen välillä. Kertokaas äkkiä lisää tosta Annesta miksi sitä kannaisi äänestää.
HollolaVastattu 8 v

Pappi rikkoi avioliiton.

Vanha juttu mutta itselle uusi. Millainen pappi menee rikkomaan avioliiton ja ei anna puolison tavata lapsia entisestä liitosta. Onhan meininkiä
HollolaVastattu 8 v

Tapaus Ladec ja Holla maksajana

Onko kellään tietoo miten pitkään maksuputkeen kunta on ittensä sitonut Ladecin kanssa. Mitään siitä ei irtisaa, jos ei lasketa, että pari Ladecin pamppua asuu Holollassa. veronmaksajana. Katoin Ladecin sivuja eilen. 50…
HollolaVastattu 8 v

korjaus lahti

moreeniraitilla jatkuu oikein kunnolla häiriöt. kauppinen ja lähi naapurit. isännöinti varmasti tukemassa. veinaan tia koivunen. volumea riittää. voi olla mukana vajaamielisiäkin? taitaa olla kaikki. jari lahti huolto s…
HollolaVastattu 8 v

nastolan kahvittelut

moreeniraitin aamu kahvit. kodinhoito huoneessa kahvitellaan jo aamutuimaan 6-8 välillä. taloyhteisö on siihen aikaan jo hereillä. hakanen, vanhanen, hiltunen ja finni kasvo aamuvirkkuja. toimiiko myös majoitus tiloina …
HollolaVastattu 8 v

juttujen poistaja lahti

lahti valikosta poistetaan asiallisia juttuja heti laiton jälkeen. varsinkin mikä koskee nastolan moreeniraittia. eräillä on oma modaaja. palkkattu henkilö sivujen julkaisijalla. microtukihenkilö luultavasti. tekee työt…
HollolaVastattu 8 v

varasto ja toimisto

talossa käytetään asunto 19 ainakin "puhelinta" oikein häiriöt mielessä. isännöinti tia koivunen esittää lapsellisesti ettei ole mitään häiriö puhelinta. jutellaan asiasta käräjillä hänenkin kanssa. onko asunnossa jokin…
HollolaVastattu 8 v

ula puhelimet

talossa käytetään asunto 19 ainakin "puhelinta" oikein häiriöt mielessä. isännöinti tia koivunen esittää lapsellisesti ettei ole mitään häiriö puhelinta. jutellaan asiasta käräjillä hänenkin kanssa. onko oikein toimisto…
HollolaVastattu 8 v

kukkakilpailu

kukkaistyttö koivunen tia isännöinti. etkö tiedä edes irtisanomis perusteita. melko huono ammattitaito. pärjäät hyvin ympäristökummina ja kukkataiteilijana? mihinkä lakiin asuntojen isännöintisi perustuu? ettei vain tal…
HollolaVastattu 8 v

SUKKIA KUTOMAAN

Ei tullut kansanjuhlaa. Kannattaisi aloittaa uusi ura sukkien kutoajana.
HollolaVastattu 8 v

Terveyskeskuksen "erikoinen" lääkäri

Useat tietänee kenestä kerron joten jääköön nimi mainitsematta. Mitä olen tutuiltani kuullut ja itsekin tavannut niin tosiaan on vähän väärällä alalla. Ei minkäänlaista kykenevyyttä asiakaspalveluun mitä nykyään pitäisi…
HollolaVastattu 8 v

ABC-liikenneasema Savikukko ja Neste Oil Salpakangas

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2013/11/14/hallinto-oikeus-tankit-tyhjiksi-salpakankaalla Koska bensiinin ja dieselöljyn myynti lakkaa? https://www.s-kanava.fi/toimipaikka/abc-savikukko-hollola/517589370 http://www.ne…
HollolaVastattu 8 v

hiekkalinnan päiväkoti

Älkää viekö lastanne hollolan hiekkalinnan päiväkotiin,siellä yks hoitaja satuttaa lasta ja väittää lapsen kuvittelevan,vaikka lapsella on selvät jäljet ja pelkää mennä päiväkotiin ja esimiehet uskovat tämän narsistisen…
HollolaVastattu 8 v

Kysymys Juha Rehulalle

Mitä olet saanut eduskunnassa aikaan ? Kivan liksaksi tietty niin mitä olet saanut aikaan ???
HollolaVastattu 8 v

LADEC - irtisanoutuminen eka hyvä päätös

tästä on helppo aloittaa, tekeminen ja tulokset puhuvat puolestaan eikä tämä muuta julistusta tarvitse, uudet valtuutetut tulevat lähiaikoina saamaan hienon kalvosetin taas lisenssiksi seuraavalle 4-v kaudelle, sitten s…
HollolaVastattu 9 v

Pimeä keskusta!

Haloo virkamiehet ja päättäjät!!! On vuoden pimein aika, keskustassa ei katuvaloja. Täytyykö pimeillä kaduilla tapahtua liikenteessä jotain ikävää ennen kuin heräätte saattamaan valaistuksen asianmukaiseksi?
HollolaVastattu 9 v

vieläkinkö me kustannetaan tätä? - LADEC!!!

on todella ihme, että me kustannetaan tällaista kyvyttömyyttä aikoina, jolloin verorahan käytölle haetaan vaikuttavuutta, tämä loinen syö meidän leipää koko ajan ja tuon johtajan (Jukka Rantanen, hääden kullelis!, isä t…
HollolaVastattu 9 v

Messilä on aivan hirvee läävä

Lomalla pitäis nauttia, mutta Messilä saa verenpaineet tappiin epäsiisteydellään ja ravintolapalveluineen. Näyttää enemmin loppuun kalutulta luulta, kuin campingalueelta,joka tarjoaa lomailijalle kivoja muistoja lomailu…