Ennallistetaan kaikki takaisin metsiksi vuoden alusta. Loppuu se typen ja fosforin valuttaminen järviin.
Kuka huristeli liikenteessä? Olimme vaimoni kanssa menossa nukkumaan kun yhtäkkiä kuulimme rysäyksen, pamauksen. Juoksimme parvekkeelle ja Palojoentien liikenneympyrän suunnassa punainen farmari auto, ehkä VW Passat mer…
Miten on yhteiselo sujunut samassa taloyhtiössä pakolaisten kanssa? Nyt kun heitä on sijoitettu asumaan useampaan eri Orimattilan kerrostaloon.
Lukema tosin kasvaa vain kun ihmisiä jää työttömäksi vasemmalta ja oikealta, tulee pian kiire hallitukselle. Ettei vaan tulisi 100.000 työtöntä lisää. Muistakaa äänestää seuraavissa vaaleissa sen mukaan paljonko tämä ha…
Juuri äsken joku persun alku ampui humalassa ilotulitteita ja rälläsi mopollaan nurmikon aivan paskaksi!
Olen harkinnut paluumuuttaja Artjärvelle, mutta onko siellä tänäpäivänä millaiset palvelut vai onko kylä lähes "pystyynkuollut"? Kuulisin mielellään hyviä ja huonoja puolia paikasta ennenkun teen lopullisia päätöksiä mi…
Hyvä perussuomalainen Tulevissa kunta- ja aluevaaleissa perussuomalaisella kansanliikkeellä on tavoitteena säilyttää asemansa merkittävänä kuntapuolueena, alueellisena toimijana ja olla se aito oikea vaihtoehto! Niin va…
Orimattilan helmi on ollut monta vuotta hiljaisessa menossa. Nyt on alkamassa uusi talouskasvu Suomessa 2025. Se tuo uutta potkua myös Hennaan jos kaupunki satsaa sinne lisää 10 miljoonaa.
Kyllä ei olisi missään muualla annettu rakentaa peltilaatikkoa ( Prisma) kylän pääraitille. Missään ei olisi tehty mutkaa jonkun Sokoksen takia, ei missään. Kaiken lisäsi mutka on niin ahdas ettei kaksi isoa autoa mahdu…
Vankiloista on huutava pula ja Henna sopii tähän erityisen hyvin sijaintinsa vuoksi, eli on keskellä ei mitään. Rakennustyöt alkavat keväällä 2026.
Kohta laittavat Jymylinnan ja Salusjärven leirikeskuksen huutokauppaan. Tuo Jymylinna on paha ostettava, sillä se on vaikea saada tuottamaan. Jos sen huutokauppahinta on 120 000 - 160 000 euro ja kuluja vähintään tonni …
Tämäkin oli odotettavissa. Laitetaan rahat menemään ja poistutaan maisemista... https://www.orimattilansanomat.fi/os-tanaan/konkari-jarmo-keskevaarin-poliittinen-ura-paattyy/
Jossain on selkärankaa tehdä oikeita päätöksiä. Täällä meillä persulandiassa annetaan Putlerin kavereille vaan lisää tilaa: https://www.is.fi/autot/art-2000010725481.html
Nyt kun S-marketin kuppila on kiinni, niin mistään ei saa kunnon kahvia. Vanha pensis Lahteen päin ei ole kahvila. Se vanha tehdas missä turkkilainen tekee safkaa ei pidä kahvileipää myynnissä. Kaikki muut paikat on jot…
Nyt on puoli vuotta aikaa poliitikoilla parantaa kuin sika juoksuaan jos aikoo päästä valtuustoon ja hoitamaan Orimattilan kaupungin asioita. Onko persuilla niin ylivoimainen johto ettei siinä ole ennää muilla nokan kop…
Kyllästyin tienaamaan hikisiä senttejä Haarikassa, sillä halusin päästä euroihin käsiksi, vaikka simasuu olen. Vastuulääkärini Kupittaalta ehdotti lammasbordellin perustamista. Hän oli työssään törmännyt alati kasvavaan…
Olin tänään hississä kahden tuntemattoman ihmisen kanssa. Yllättäen hissi jäi kerrosten väliin jumiin ja siinä sitten alettiin odottelemaan huoltomiestä. Olin syönyt tulista chili con carnea edellisenä iltana, juonut pä…
Orimattilan Sanomat julkaisi uutisen jonka mukaan Jokivarren koulun tilalle rakennetaan monitoimikeskus. Se sisältää koulun lisäksi päiväkodin ja keskuskeittiön. Hinta olisi noin 25 miljoonas euroa. Hanke onkin nyt tull…
Kun täällä lukee näitä viestejä, niin tuntuu ettei Orimattilassa ole mitään hyvää ja kaikki on pers**lleen! Kaikki on huonosti ja kaikki uudet asiat on todella huonoja! Kaikki asiat tehdään orimattilalaisia vastaan ja m…
Eli kysymys kuuluu mitä olan sosialistit saanut kuluneella valtuustokaudella aikaa? Kaikki kyläkoulut loppuu, tien hoito ala arvoista, velkavuori kasvaa, talous kuralla, latuja ei enää tehdä ja niin edelleen eli miksi k…