Kokkolassa on kaunis ja hyvinhoidettu vanhakaupunki pastellisävyisine 1800-1700-luvun puutaloineen. Kauniit ja hyvin hoidetut puutarhat, varsinkin kesällä on kaunista. Talvella ilona ja kaunistuksena on vanhanajan tyyli…
sanokaapa alle 10tonnin kunta jossa ei kaikki tietäs kaikkien asioitansa ja juoruajat ja toisten asioihin puuttujan olisi keskeisiä
tietöökö joku että kuinka läheltä ruotsinlaivat menevät russarön majakkaa. Näkyykö se ruotsinlaivoille?
Onko kukaan kuullut tälläista, tänään uutinen tuli ensimmäistä kertaa, Etelästä löytyy erikoista, ei tartte lähteä Lappiin tai pidemmälle, ns. manner-Helsinki kuuluu siihen kategoriaan, samaan alueen toisella on tiedost…
Päivällä Olavinlinnan kierros ja illalla risteilylle ja tansseihin. http://tanssiristeilyt.suntuubi.com/ mutta tätäkään iloa ei suoda kuin kolmekertaa ( 3 risteilyä) ja vain nopeimmille.
Ei tarvitse ajaa Sydän-Lappiin asti kokeakseen lumoavan lumiloman tai erämaaluonnon silmiä hivelevissä tunturimaisemissa. Pudasjärvi sijaitsee pohjoisen ja eteläisen Suomen risteyksessä, noin 90 km Oulusta koilliseen. H…
Israelissa on jonkinlainen rahtariliiga, joka tekee pimeitä turistien rahtauskeikkoja ja kun he huomaavat länsimaalaisen turistin, niin ne hyökkäävät kuin satiaiset kimppuun ja tarjoavat "edullista" reissua pyhille paik…
Merikarvian ja Siikaisten rajalla löytyy tiekartastosta Retuperä. Kävin katsastamassa ja totesin vastaavan mielikuvaa hienosti.
Mitähän kaikkia kuntia tuohon on liittynyt? Luopioisen tiedän.... enpä juuri muita...
http://hikipedia.info/wiki/Kauhajoki "Kauhajokilaiset ihmiset ovat suureksi osaksi yksinkertaisia ja voidaan jopa sanoa, että he ovat idiootteja."
katettu kävelykatu,, jossa musiikki soi maleksijoiden iloksi. Soihan se humppa muutaman kuukauden, kunnes tuli kadunvarren asukkaitten toimesta(?) stoppi siihen, tuo katettu osuus "Jannesta" on tarina sinänsä, erittäin …
Täällä Kittilän Könkhäällä on hauska urheiluseuran nimi. Seuran nimi on MUNAJÄRVEN PULLISTUS.
Niin, oisko suositeltavia vaatekauppoja Tampeereella? En tarkoita mitään H&M:ä, JC:ä, Seppälää tai tommosta. Erikoisia vaateliikkeitä, kuten Back Street. Kiitän.
Tervolan ämpäripäillä ensi viikonloppuna messut Louella. Heittääkö net siellä taas sitä sankkua?
Voisitteko kertoa mistä Suomen sisävesillä löytyy rannattomia selkävesiä? Tiedän että ainakin Pielisellä sellainen on, näkyy Lieksan ja Kolin väliselle autolautalle, mutta niitä löytynee muualtakin?
Monet saapuvat matkalaukkuineen Lahteen ja siellä on edessä bussinvaihto. Vaan pettymys suuri: joudut KANTAMAAN rappusia ylös painavan matka- ja käsimatkatavaralaukun, jotka olisi helppo vetää (pyörät alla) luiskaa pitk…
Siinäpä se.
Mitä niitä on? Jumbon/Ikean parkkihalli, ideaparkki, oma takapihan parkkiruutu, katuparkki, jukujukumaa, linnanmäki, tenavaparkki, sakkoparkki....?
Mitähän meinaa ja minkä alueen murretta on *haapo* Esim. Jos vaikka sanotaan -haapoakka ?
Keminmaassa on ihan oikea muumio.. sitä voi käydä katsomassa.