LempääläVastattu 9 v

Toimiva sisäinen joukkoliikenne

Merkittävä taloudellinen hyöty kunnassa on hyvin toimiva sisäinen joukkoliikenne, joka palvelee ja parantaa kunnan elinkeinoa, nostaen kunnan verotuloja sekä pitäen kunnan aktiivisena, elinvoimaisena, että haluttavana a…
LempääläVastattu 1 v

Nurmen lava ?

Olen kuullut Nurmen tanssilavasta, mutta en koskaan käynyt. Millaista tanssikansaa siellä käy, minkä ikäisiä? Onko naisia kaksi kertaa niin paljon kuin miehiä ? Voisiko joku kertoa ihan asiallisesti, kiitos.
LempääläVastattu 9 v

Mitä paremmin perheillä pyyhkii .......

Miten helppoa on mm. vanhempien työssä käyminen, vailla ylimääräisiä huolia jälkikasvunsa pärjäämisestä mm. koulumatkoilla, niin sitä tuottavampia perheet on kansan-ja kunnan talouden kannalta ja sitä paremmat mahdollis…
LempääläVastattu 9 v

Hienoa, Kunta palkitsee työntekijänsä

150 euroa tai vapaapäivä , hienoa kun arvostetaan työntekijöitä. Kuka mahtaa vastata tuosta päätöksestä, niin kiittäisin häntä tai heitä ihan nimellä. Kunnan tulos tullut voitolliseksi ja siitä saamme kiittää työporrast…
LempääläVastattu 9 v

Mitä vttua Kuljussa tapahtui?

Aamulehdessä oli juttua, että perjantaina puolenyön aikaa Puskiaisten tiellä oli tunkeuduttu johonkin taloon, ilmeisesti aseita anastamaan, tuloksena mittava poliisioperaatia ja ambulanssi paikalla, oliko matut, mustala…
LempääläVastattu 9 v

Joukkoliikenne tulisi päivittää.

Lempäälän sisäinen joukkoliikenne tulisi pikaisesti päivittää vastaamaan tämän päivän tarpeisiin ja vaatimuksiin. Julkisen liikenteen yhteydet monilta asuinalueilta on osin puutteellisia, vanhentuneita, tai puuttuvat ko…
LempääläVastattu 11 kk

Totuus Lempäälän politikoista

Heti ensimmäisenä ajetaan oman perheen asumismukavuutta parantavia kuluja. Jocka ei tosin eroa tässä muista poliitikoista. Olisi ollut raikasta kuulla isosta teemasta, joka on taloudellisesti yhtä suuri, kaikkia kuntala…
LempääläVastattu 9 v

Tutkimus: Hyvinvointi ja oikeudenmukaisuus

Suomalaiset ei arvosta pintakiiltoa, vaan läheisten-ja perheen hyvinvointia, sekä oikeudenmukaisuutta. Edellä mainitut asiat määrittää sen onko hän onnellinen vai ei. (Lännen Median taloustutkimus 09042017) TUOSSA HYVÄT…
LempääläVastattu 9 v

VAALIT; Lempäälätalo, uimahalli, lapset

Turvallisuus pitäisi mennä aina kaikessa edelle, joten ensisijassa pitäisi palauttaa 0-2lk oppilaille koulukuljetusrajaksi 3km. Toissijaisena olisi uimahalli, joka kohentaisi kuntalaisten terveyttä, auttaisi kuntoutetta…
LempääläEi vastauksia

Ei mainoksia tarkoittaa myös vaalimainoksia

Sain erään kunnallisvaaliehdokkaan vaalimainoksen postilaatikkooni, vaikka siinä lukee erittäin selkeästi "Ei mainoksia". Yle haastatteli eri puolueita käytännöstä vaalimainosten jakamisessa, kun mainosten jakaminen on …
LempääläVastattu 9 v

Lempäälä putosi kärjestä, ei yllätä

Suomen tyytyväisimmät asukkaat on taas valittu ja kuten olettaa sopi, niin pudottiin kovaa ja korkealta. Maakuntajohtaja aiemmin viisasti neuvoi kuuntelemaan tarkoin asukkaita, ja kuten me kaikki tiedämme on täällä tyyt…
LempääläVastattu 9 v

L-V sanomien vaalikone sulkee persut yms. pois

Lempäälän - Vesilahden sanomien vaalikoneesta puuttuu kysymykset matujen ottamisesta Lempäälään eläteiksi, siksi kone tarjoaa vaihtoehtoja muista puolueista, joita ei missään tapauksessa voi äänestää. Eipähän tarvitse t…
LempääläVastattu 9 v

Maahanmuutto ja Vaalit

Kuntavaaliehdokkaiden kanta matuihin ?? Matuja tänne heti ja paljon, Vai Kiitos EI ! Kertokaahan ehdokkaat kantanne avoimesti ja rehdisti. Äänestäjällä on oikeus tietää.
LempääläVastattu 9 v

Isä Ja poika kovia poliitikkoja

Eikös tän törmäilijän jälkeläinen pyri Lempäälänkin kunnanvaltuustoon .Isäpapalla tainnut käämi palaa millerin pihassa kun ei ratti käänny jakesta. https://www.youtube.com/watch?v=mrmkI23tCYw
LempääläVastattu 9 v

Suomen lippu

Taas on keskustan s-marketilla lippu laitettu väärin.Kaikki mainosliput pitää laskea alas ja kun kolme salkoa niin Suomen lippu keskimmäiseen.Onko liikaa pyydetty että lipun nostajille kerrotaan miten se oikein tehdään.…