PirkkalaVastattu 3 v

Törttöilijästä vihjeitä, kiitos

"POLIISILLA oli Pirkkalan Vähäjärvellä takaa-ajo lauantai-iltana, kun kilvetön crossimopo kaasutti virkavaltaa karkuun. Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario kertoo, että poliisi teki Suupalla nuorison valvontaa lauantain…
PirkkalaVastattu 3 v

Vuokratontteja, kliffaa hei

"Pirkkalan kunnan Asunto- ja maapoliittisessa ohjelmassa on linjattu, että vuokratonttien osuus luovutetuista kerros- ja rivitalotonteista on noin 75 prosenttia. Tämä nostaa kunnan saamaa vuokratulokertymää, mikä parant…
PirkkalaEi vastauksia

Voi f iddu

Syysloma alkoi. Pärinäpetterit ovat koko illan pöristelleet edes takaisin tossa kadulla. Eikö niillä ole mitään muuta elämää kuin bensalle haisevat lenkkarit?
PirkkalaVastattu 6 kk

Pirkkalassa nuoret eivät osaa liikennesääntöjä

Kurikankulman koululle ajeli pyörällä tyttö joka ajaessaan selasi kännykkäänsä ja kääntyi katsomatta pyörätieltä suojatielle autojen eteen. Onnettomuus on lähellä joka aamu ja samaan aikaan aina myöhässä olevat vanhemma…
PirkkalaEi vastauksia

Millainen Nysse on?

Kunnan sivuilla on gallup, johon voi laittaa mielipiteensä Nyssen palveluista. Aloin täyttämään kyselyä, mutta jätin sen sikseen, kun vastausvaihtoehdoissa oli vain valmiiksi valittuja kehuvia adjektiiveja: Mikä seuraav…
PirkkalaVastattu 4 v

Ostapa asunto

Piti avautua, kun pongasin asuntomyynti-ilmoituksen. Pereellä alimman kerroksen luukku, jossa roskikset suoraan ikkunan alla. Ihanaa.
PirkkalaEi vastauksia

Tie tukossa

Koulutiellä oli tänään tukos, kun kadun sivuun oli pysäköity autoja, vaikka siinä on liikennemerkillä pysäköinti kielletty. Rakennustyömaalta lähtevä rekka ei mahtunut kääntymään vaan jäi jumiin. Rakennusfirman mies soi…
PirkkalaVastattu 4 v

Asian toinen puoli

Kuvataiteilija Jussi Härö julistaa omaa sanomaansa eriarvoistamisesta. Hän esittää, että vaikka pirkkalalaiset aikuiset ovat tänäkin kesänä kiristelleet hampaitaan, kun mopojen pärinä on paikoitellen estänyt nukkumasta …
PirkkalaVastattu 4 v

Pispalan narkkarit

Hälyttävästi lisääntynyt pispalassa huumeiden käyttö vedetään supua ja piriä viinaa sekaisin ... Käräyttänyt eräänkin nistin itse teosta ei muuta kuin poliisin vinkki puhelimeen infoa jos näette.
PirkkalaVastattu 2 v

E-cars /Background Invest Oy mikä kuka

Tietääkö kukaan? Ostin 1½ vuotta sitten E-carsilta Mersun. Siinä ilmeni muutamia vikoja ja myyyjä auliisti lupasi korvata. MUTTA ihan mahdoton satusetä, koittaa vedättää että väsyisin. Kyse on parin tuhannen kustannukse…
PirkkalaEi vastauksia

Jauhot kadulle

Miksi pizzerian työntekijä kylvi äsken jotain jauhoja Koulutielle? Siis nyt puhutaan pizzajauhoista tai vastaavista, ei mistään "jauhoista".
PirkkalaVastattu 4 v

Pentujen tulitikkuleikistä satojen tuhansien vahingot

Alaikäiset tekijät laittoivat rakoon palavaa nestettä ja sytyttivät nesteen. Tuuletusraon ilmavirta kuljetti palon seinän sisällä kattorakenteisiin. Tuli tuhosi seinärakenteita ja katon välipohjaa. Kurikansiiven päiväko…
PirkkalaEi vastauksia

Aidanseipäitäkin varastetaan

En ole koskaan kuullut, että aidanseipäitäkin pitää pölliä. Nyt lampaat eivät pääse laiduntamaan Reippiin, kun kenelläkään ei ole varaa hommata uusia aidanseipäitä. Ei tiedä pitäiskö nauraa vai itkeä.
PirkkalaVastattu 4 v

Lentomelu?

Millainen paikka Pirkkala on asua lentomelun suhteen? Jatkuvaa mölinää? Ainakin Vähäjärven luona kävellessä kuului.
PirkkalaVastattu 4 v

Kakarat yrittivät polttaa päiväkodin

Kurikansiiven päiväkoti oli vähällä palaa poroksi, mutta onneksi palokunta oli taitava ja sai vahingot minimoitua. Nyt sitten vanhemmat kovistelemaan omia kullanmurujaan, kuka sytytti tulipalon.