Sdp on gallupeissa pitkällä karkumatkalla toisena tulevan kokoomuksen edellä. Kokoomus ei siis haluaisi päästää Sdp:tä hallitusvastuuseen, vaikka puolue voittaisikin vaalit. Uskomatonta kansalaisten ja kansantahdon halv…
Toivottavasti tajuat mennä tästä kaupungista sillä laittoman kovaäänisellä moottoripyörälläsi helvetin kauas!
Ettekö voisi valvoa noita kävelykaduilla ja jopa torin sinisellä virralla autoilevia?! Tuntuu että jalankulkijat ovat siellä autojen tiellä.
Otsikossa on kuvattuna maakunnan toimintamalli. Keskinkertaisuuden valinneet laumaa seuraavat katkerat haluaa nujertaa erottuvat yksilöt jotta he ei toimisi peileinä jotka muistuttaa heitä heidän omista turhista uhrauks…
Ei karhu käynyt metsästäjien kimppuun, kuten on uutisoitu. Metsästäjät kävivät karhun kimppuun ja karhu puolustautui. Näillä on vissi ero.
Lienette nyt onnellisia ja tyytyväisiä?
koko maakunta on kateellinen. se on vakavaa syntiä ja pahuutta. lannistetaan toisia ihmisiä vaikka pitäisi tukea ja nostaa ja iloita muiden onnesta.
Karjalaisessa on kirjoitettu kolumneja joissa kateus on samassa listassa keksittyjen alueellisten hyveiden kanssa. Ihan kuin kateellinen ihminen voisi olla lähimäisilleen hyvä ihminen. Kateudesta annetaan ikääkuin synni…
Mikä muoti se tuollainen on kun nuoret naiset kuljeksii sellaisissa vartalonmyötäisissä housuissa, jotka jos olisivat ihon väriset niin olisi kuin housuitta kulkisi? Eivät jätä nuo pukineet paljon arvailunvaraa eikä sij…
Näistä maista muuttajia suomeen? Anonyymi-ap 2026-08-21 15:56:48 https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/951b5ac3-4820-4860-80f3-2129ae04cdd1 Myös terveydenhuollon työntekijöihin ja avustustyöntekijöihin on kohdistunut väki…
Koirapuiston ohi kävellessä verenhimoinen dobermanni laukkasi täysillä kohti hampaat irvessä, vain aita pysäytti sen. Mietin että jos aidan ovi olisikin ollut auki, niin olisiko mahtanut henki lähteä. Siis meikäläisen h…
Se, että sama asenne toistuu jokaisella portaalla, kertoo karua kieltä siitä, että kyseessä ei ole vain yksittäisen työntekijän moka. Se on Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella (Siun sote) vallitseva järjestelmällinen j…
Sieltä löytyy monenlaista kiinnostavaa toimintaa. Hyvä asia.
Ihmetyttää tämä demari kansanedustaja Suhonen, kun ei vie kyseisen välin sähköistämistä millään lailla eteenpäin, vaikka kertoo käyttävänsä junaa työmatkoillaan.
Kun kateellinen lauma hylkää, se on paras mahdollisuus ihmiselle alkaa seisoa omilla jaloillaan ja nousta vääryyden yläpuolelle ja kasvaa ihmisenä. Vastuuta vain tarvitaan siinä ja omilla jaloilla seisomista Pahansuovas…
Vaikuttaa sille että isoin osa maakunnan väestöstä ei kykene luotettavuuteen. Kaikki asiat juorutaan ja luottamus petetään. Yksi toisensa jälkeen tällaisia suurin osa. Eikö alueela yhtään ajatella miten häpeällistä se k…
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d8aef688-f5b1-42c4-9183-ef26e46f8876 Miettikääpä tältäkin kantilta.
Jokainen tekee töitä, jos sillä elää. Monet muualta tulleet valittavat, ettei Suomessa pääse edes kaupan kassalle töihin. On korkeakoulutettuja, keskikoulutettuja ja vähemmän koulutettuja. Monia yhdistää se, että halu t…
Toivotamme toverit lämpimästi tervetulleeksi todellisuuteen. Takki suhahti ympäri sellaisella vauhdilla, että tuuli puhalsi Lapissa saakka. – Uskottavuus on kuitenkin koetuksella, kun SDP on vastustanut äänestyksissä ka…
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9bd4ae33-bbad-41db-9e73-2e0612c8114b Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa.