Keskustan likellä, enintään kahden kilometrin säteellä keskustasta? Ja oikesti toivon vain asiallisia ja oikeita vastauksia, jos ei ole muuta kuin irvailua - ole ystävällinen ja jätä vastaamatta.
Kenen idea oli rata tehdä just Oulun parhaimman ulkoilumaaston yhteyteen? Nyt jojutuu muut liikkujat varomaan ja rajoittamaan kulkemista kyseisellä alueella. Olisi tehty johonkin vähän syrjempään. Enkä todellakaan ole f…
Tupsulan rivarit purkuun ja sassiin. Naurettavaa, että tuollaista törkylää pidetään keskustan parhaalla ja suurimmalla tontilla.
Oli kokemus nähdä kettuja kaksin kappalein yh`taikaan, olivat menossa Pomolaan päin ent. radanpohjaa. Aiemmin yksinäinen lähellä leipomon vastaisella keolla. Nälkäkö pakottaa ne pihapiiriin, kun on huono myyrävuosi?
Kaverinpuolesta kysyn että ketä on supparissa tuo nuorehkojätkä ketä liikkuu ilman kaupanväen vaatteita mutta rassailee koneitaja muita aina välillä?!?!! Apua ku karkaa ajatuksetki aina ku sen näkee 😅😅😅 Semmone silmä…
Kävin halpahallissa vaihtaakseni tuotetta toiseen koska tuote ei toiminut halutulla tavalla.Myyjänä oli vanhempi naismyyjä joka alko syyttämään minua että olen rikkonut kyseisen tuotteen joka ei ollut totta. Ristiriitat…
mikä on Haukiputaan paras satama ja miksi ?
Tanakka ukko Heitonkankaalla juuri äsken kusetti koiraansa toisten piha-alueella. Jälkiruoaksi koira meinas syödä kukat. Tärkeämpää äijällä oli ettiä pokemoneja kännykkänsä kans, ku opettaa koiraansa tekemään tarpeensa …
Kissat pitää silmälläpidon alaisena, ketut tulleet pihapiiriin, keskikokoiset/isommat koirat osaavat pitää puolensa, mutta kissat ovat niille ”helpponakki”. Kuka tietää voiko ketulle saada erityislupaa hävittää pihapiir…
Onko kaupunki sijoittanut tänne matuperheitä? Kaupoissa näkyy käyvän jo huivitettuja naisia penskojen kanssa täälläkin. Tuo nainen haisi, kuin raato.
Miksei vanhemmat valvo jälkeläistensä tekoja yhtään, viritetyillä, tosi pahaäänisillä mopoilla ajellaan missä sattuu ja läpi yön, ei saa nukutuksi, kaikilla ei ole loma. Poliiseilla ei ole resursseja puutua asiaan, pelk…
Moi tunteeko kukaan kiviniemestä,sellaista vaalea hiuksista naista lyhyt.etunimeltään kaisa,asuu mun tietääkseni/muuttanut kiviniemeen hiljattain.olen hänen entinen ystävä,ei olla nähty vuosiin,olisi kiva tavata hänet.
Ulkoiluttaessanne koiraanne pitäkää huoli, ettei se tee tarpeitaan tonteille eikä tontin ja ajokaistan väliseen ojaan jos siinä on nurmikko. Mikäli koira tekasee "tortun" kyseisille alueille niin teillä on velvollisuus …
Sananparsi kuuluu seuraavasti: Kellon potut ja Patelan vitut, ne on maankuuluja.😊😁
Tunteeko kukaan kiviniemestä kaisa nimistä naista? vaalea hiuksinen lyhyt noin 45 vuotias?on muuttanut kiviniemeen hiljattain,olisin kiitollinen jos löytäisin entisen ystäväni tään kautta.
Ei juhannus rauhaa tuolta nurmikon leikkuulta:(
Paljonko oli väkeä maakisessa. Arvasin noi 300-400 klo 21.00 kun lähdin pois. Oliko suurin osa kaljatölkkien kantajia? Paljon niitä ainakin näin selvän miehen silmiin osui. Nuoria enimmäkseen,Montaa ei ees tuntenut.
Mikä hiippari tuo äijä oikein on, joku mielenterveyskuntoutujako? Oli taas tänään liikenteessä kuvailemassa ihmisiä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001175401.html ALAKOULUIKÄINEN tyttö on menehtynyt jäätyään linja-auton alle Haukiputaan Kiiminkijoentiellä, Oulun poliisin tilannekeskuksesta vahvistetaan IS:lle. – Ilmoitus on…
Kylläpä meni väärin, ku ei tullu liitosta Ouluun. luultiin jo täällä kunnantalolla että ois päästy meijän neuroottisesta ja narskusta sossujohtajasta lopullisesti eroon samassa ryminässä.On se saanu niin paljon pahaa ai…