OulainenVastattu 2 v

Kuka käyttää valtaa Pohteessa.

Pohteen aluevaltuusto, ja/tai hallitus on antanut virkahenkilöille tehtäväksi antaa esitys mm.Oulaskankaan toimintojen uudistamisesta. Virkahenkilöt antoivat yhden esityksen, jonka käsittelee hallitus ja päätöksen tekee…
OulainenVastattu 2 v

Olen kiitollinen

Olen kiitollinen ettei tarvitse teidän kanssa herätä olen kiitollinen ettei teitä ole lähistöllä. Olen kiitollinen ettei teidän pahansuopaisuutenne ääni ole kuulolla. Kiitos tästä päivästä ettei Teitä enää ole elämässäni
OulainenVastattu 2 v

Yli sata kilometriä työmatkaa sairaalaan

Sairaalan työntekijöiden työmatka voi venyä yli sadalla kilometrillä: ”Se on aivan liikaa” Oulaskankaan sairaalaan kaavailtujen muutosten aikataulu on nopea. Henkilöstön keskuudessa ne herättävät paljon kysymysmerkkejä …
OulainenVastattu 1 v

Gaalat ja musiikkiviikot

Kyllä rahaa on järjestää vuoden vapaaehtoisille kalliita juhlia. Samoin painetaan musiikkiviikko esitteitä, nekin on kalliilla taiteilialla suunniteltu. Kannattaa lomauttaa ensi vuonnakin niin saadaan kansalle viihdettä…
OulainenVastattu 2 v

Sotevaalit 2025

Aluevaltuuston puheenjohtaja Kai Pajala (kesk.) ja aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Tölli (kesk.) eivät kumpikaan asetu enää ehdolle kevään aluevaaleissa. Jääköhän Pajala pois myös kuntavaaleist? Sinänsä hyvä että s…
OulainenVastattu 2 v

Oulaskankaan alasajo

Alkoi synnytysosaston lakkautuksella. Tätä se tiesi. Kuinka paljon jääi henkilöstöä työttömäksi. Heidät pakotettiin muuttamaan pois oulaisista. Kuinka moni sydänsairaus tai aivoverenvuoto potilas menehtyy matkalla Ouluu…
OulainenVastattu 2 v

Pimeät kadut

Kuka määrää ja huolehtii katuvaloista Oulaisissa? On hirmuisen tympeä kun katuvalot palavat milloin sattuu ja sitten ovat pimeänä kun pitäisi katuvalojen palaa, alkaa olla säkkipimeää ja taajama alueelta vähän sivummall…
OulainenVastattu 1 v

Vapaalla jalalla.

Tuli tuomittu urakoitsija vastaan autolla. Lyhyitä tuomioita saavat, muutaman kuukauden istuu ja sen jälkeen vapaalle. Tuskin maksaa koskaan korvauksia.
OulainenVastattu 2 v

Päiväkotien johtajat

No nyt on johtajia Oulaisten päiväkodeissa. Laskinko oikein että kolmessa päiväkodissa yhteensä kuusi johtajaa! Näin Oulaisissa, johtajia täältä ainakin löytyy joka lähtöön...
OulainenVastattu 2 v

Ihanuuden ihmemaa, Oulainen

Kokeile uutta tapaa etsiä töitä https://tyomarkkinatori.fi Toggle navigation Avoimet työpaikat Kiinteistönhoitaja, Oulainen on 7000 tyytyväisen asukkaan elinvoimainen kaupunki, joka tarjoaa aktiivisen ympäristön sekä yr…
OulainenVastattu 2 v

Tuleeko linnaan kutsu

Presidenttiä Kp vastaanottamassa terävänä ja esittelemässä sairaalaa niin taitaa linnaan kutsu odottaa.
OulainenVastattu 9 kk

Tokmanni Oulainen

Onko se niin,että myymälä päällikkö tervehtii vain tiettyjä asiakkaita. Tossa yksi päivä kävin siel niin edellä olevaa kyllä tervehti mut eipä minulle sanonut mitään. Olisko se vaikuttanut ,että itselläni oli työvaattee…
OulainenVastattu 2 v

Katuvaloista

https://poytakirjat.oulainen.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024283-13 Päätösehdotus Lautakunta päättää sytyttää Amiraalintien loppuosan katuvalot talvikaudeksi 2024 - 2025. Vahva Oulainen II säästötoimenpiteis…
OulainenVastattu 2 v

Minkä nuorena koijjaa niin sen vanhana omistaa

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010793706.html Kepu pettää aina ja myös kuppaa. Keskustapuolue näyttää ihan valtio tasoltakin kuppaavan ja koijjaavan. Ei ihmekään että oulaisissakin hyväveli verkosto pyörii vahvast…
OulainenVastattu 1 v

Miksei ymmärretä

https://poytakirjat.oulainen.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024342-8 Piipsjärviset ei usko, että kukaan muu kuin piipsjärvinen ei halua päiväkotia vanhasta koulusta. Paikka on surkea ja liian kaukana. Eikä sin…
OulainenVastattu 1 v

Oulaisten Sokkarin pihan liukkaus

eikö s-ketju saa tarpeeksi tienestii kun eivät raaski liukaalle ja jäisel pihalle hiekkaa laittaa,vai mikä taho siit o vastuussa? nimim.pyllähtänyt asiakas.
OulainenEi vastauksia

Seurakunnan jäsenyys

https://www.pyhajokiseutu.fi/oulaisten-seurakunnan-kirkollisvero-sailyy-samana/11387077 Oulaisten seurakunnassa oli jäseniä elokuun lopussa 5 681. Jäsenmäärä väheni 72 henkilöllä joulukuun lopusta 2023. N. 82 % oulaiste…
OulainenVastattu 1 v

Yrittäjäyhdistyksen johto

https://www.pyhajokiseutu.fi/antti-kamarainen-johtaa-oulaisten-yrittajayhdistys/11389354 Monipuolisesti edustus eri aloilta on kyllä.