Poronhoitolain 31. pykälä, kolmas momentti: ”Jos paliskunta laiminlyö 2 momentissa tarkoitetun velvollisuutensa, maanomistajalla tai vahinkoa kärsineellä on oikeus toimittaa porot pois paliskunnan kustannuksella.” Ajatt…
Pudasjärvellä oli 15 vuotta sitten suuria suunnitelmia. ”Pudasjärven kaupunginvaltuuston yksimielisesti hyväksymän Kuntasuunnitelman yksi keskeisin tavoite on alenevan väestökehityksen suunnan muuttaminen. Tavoitteena o…
Olen vieraillut pudasjärven terveyskeskuksen vuodeosastolla aikalailla päivittäin samalla seurannut hoitajien tekemisiä ei taida johtaja tietää että osastolla työskentelee " laiskoja" hoitajia? Surkeaa katsottavaa kun a…
Kuka kykenee puristamaan kätellessä 3147 euron edestä? Näin hyvät käytöstavat että puidaan käräjillä saakka. Onko harjoiteltu jumalantervettä?
Vesiosuuskuntaa pakotettiin lähteen mukaan Nivankankaan hulluus projektiin.Vesiosuuskunta teki liittymät,runkolinjat saamatta kai latiakkaan,kun yhtään rakentajaa ei ole ilmestynyt tonteille.Mutta maksun he haluavat tav…
Luin Iijokiseudusta kirjoituksen, että kaikenlainen häirintä ja häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt nykysi. Tuo ei ole aivan näinkään. Tein pitkään asiakaspalvelutyötä pudasjärvellä, kaikkea on sattunut, on käyty pistäm…
No huh, nyt voipi jaloillaan valita mihin ruokakauppaan menee. Ei kuulu koirat eikä mitkään muut elukat kauppaan, allergia, hygienia ja vaikka mitä muuta..onkohan samalla nostettu siivoustasoa... En vihaa koiria mutta n…
Jo ennen koronaa lennäteltiin leijaa kooltaan ainakin 2,4metriä leveä ja 1,5 metriä korkeata. Täysin samanlainen leijän tiedetään lentäneen tuulisella säällä 110kilometrin päähän sen"karattua" lenmättäjien käsistä (löyt…
Yksi myyjä saa liikkeestä sellasen vaikutelman ettei tee mieli käydä enää.
Odotan ensiviikon Iijokiseudussa olevan koko aukeaman juttu myös porohaitoista kärsivien näkökulmasta. Voisi haastatella vaikka kansalaisaloitteen tekijöitä. Muuten lehti profiloituu propagandajulkaisuksi.
Turun sanomissa on juttua romanien varastelusta kuinka paljon hameiden alle mahtuu kaupoissa tavaraa piilo taskuihin ja koukkuihin,googlaat vain jutun esiin niin tietoa tulee vaikka kuinka paljon.
Pudasjärvellä ilmenee vuosittain petoksia joista paikalliset lehdet ei kirjoita mitään suojellakseen rikollisia jatkaakseen toimintaa,nimet on tiedossa kohta asia rupeaa muuttumaan
Uimakausi on kiihkeimmillään ja kalastuslaitureita on siellä sun täällä. Mutta ne ei oo tarkoitettu uimareille. Käykääpä vanhemmat katsomassa miten teidän isänmaan toivot ja tyynet hyppelee/sukeltelee Pietarilan Kalastu…
Nyt kun metallinkeräys-kontti on lopultakin saatu k-kaupan luokse niin ihmiset käy siellä hakemassa ruuveja, muttereita sun muuta tavaraa ilmaiseksi. Ja kaiken huippu sinne viety mehumaija on näköjään myynnissä somessa.…
Miksi Pudasjärven kunta sallii tämmöisen pitojen järjestämisen. Kieltäkää heitä tulemasta nii säilyy edes jonkin tason ylpeys teilläkin. Ei ne kuulu edes nykyaikaan
Pudasjärven seurakunta on aloittanut vanhojen hautojen "laputukset" hautausmaalla. Nyt yli 25 vuotta vanhojen haudoista ruvetaan perimään lisähintaa tai niiltä poistetaan kivet ja kukka-altaat ym. muistoesineet. Tämän j…
Löytyykö Pudasjärveltä vielä käsityötaitoa sen verran että jostain saisi reippaan kokoisen pariladon tilattua?
Löytyykö pudikselta naista joka halusis saada mieheltä kunnon suu seksiä eli sallis miehen lipoa pimppiä oikein kunnolla?
Olemme koko ajan läsnä. Taivas puolustaa
Pudasjärvellä on eräs pieni autiotalo tyhjillään ollut 10 vuotta.Tuttava otti selville kuka ehkä omistaa sen ja ym.tietoa tilasta selvitti.Tuli selville että tilalla epäselvyyttä lainhuudoista,ja oletettu omistaja on va…