Atlantilta on tulossa Eurooppaa kohti hirmumyrsky. Tuulet saattavat olla jopa 50 m sekunnissa. Se saattaa iskeä taas Espanjaan ja siellä on taas odotettavissa rankkasateita ja tulvia. Myrsky koettelee myös Irlantia ja E…
Voisiko tuon Loukallion saada jonkun pikkuisenkaan innostuneemman henkilön vetämäksi. Kausi alkaa, sitten kun alkaa ja jos alkaa. Aukiolokaan ei aina niin taattu, jos sattuu olemaan parempaa juomis... eiku tekemistä. Ny…
Keskusta on ollut hiljaa. Onko puolueelta rahat loppu. Ei ole jalkautunut vaalityöhön. Milloin he aloittavat kahvin, makkaran tai hernekeiton tarjoilun? Milloin tänne on tulossa Keskustan kansanedustajia? Vai onko Sievi…
Ainakin Lestijärvi on reagoinut voimakkaasti, koska verotusta ollaan muuttamassa. Verot saattavat mennä jatkossa valtiolle eikä kuntaan. Sitten jos näin käy, niin tuulivoimapuistot on rakennettu aivan turhaan Sieviin ja…
Tulin äsken kävellen Kehätietä kohti Rajalantietä. Musta/tumma iso koira tuli ihan kiinni vaikka yritin huutaa. Hoikka, pitkä kaveri oli kauenpana valkoisen ison koiran kans. Hän yritti huutaa tälle tummalle koiralle, e…
>>>Yhdistys perustettiin juuri joululahjarahojen jakamisen alla, MTV kertoo. Myös muut kansanedustajia lähellä olevat kohteet saivat rahaa. Juuri perustettu Afrikka-yhdistys sai eduskunnalta 250 000 euron joulu…
Jokainen allekirjoitus on tärkeä Oulaskankaan sairaalassa tulee mahdollistaa ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon päivystys https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14659
Kyllä tässä vaiheessa pitää jo kiittää hyvästä palvelusta. Nyt olemme saaneet lääkärin, joka vastaa nopeasti sähköposteihin ja puheluihin. Jos ei pysty vastaamaan heti, niin hän soittaa takaisin. Tämän jälkeen emme käyt…
Tilastokeskuksen ennustuksen mukaan vuoden 2025 Sievin asukasluku olisi 4802 asukasta. Lokakuun viimeinen päivä vuonna 2024 asukasluku on ollut 4594. Eli väkeä vähemmän kuin mitä tilastokeskus arvioi ja luku osoittaa mi…
Vai onko se jo alkanut? Kuinka olet varustautubut sodan alkuun?
Suomi eo enää nouse, vaan elämä kurjistuu edelleen. Kuinka paljon sinä säästät kuukaudessa? Minä säästän joka kuukausi 1000 € kuukaudessa..
Täällä on tällä hetkellä 40 tyhjää kunnan vuokrattavaa asuntoa. Vuokrat ovat täällä kalliimpia kuin Ylivieskan Kalajoen yksityisten henkilöiden omistamissa asunnoissa. Vuokrat ovat yksinkertaisesti järkyttävän kalliita.…
Vasemmistoliiton nuori puheenjohtaja haluaa Suomen kommunistiseksi valtioksi. Ei voi kuin ihmetellä. En tiedä ymmärtääkö hän edes mitä kommunismi oikeasti tarkoittaa.
Niin miten se nyt menee? Jos olet sairauslomalla, teet töitä ja töpeksit, niin kuka sitten maksaa? Outoa toimintaa taas...
Eipä voisi pahempaan rakoseen joutua kuin kävi alueemme edustajalle! Kummastakin suunnasta kiristettiin ja uhkailtiin. Ryhmäkuri näkyy olevan puolueissa ahdistavan kova. Samaan aikaan ympäröivän maakunnan väki vaatii va…
Sama kummasta puhutaan, niin ei hyvältä vaikuta. Molemmilla epämääräistä suhmurointia. Mutta nyt pistää silmään että miksi ISOAntin muijan pitää olla myös rääkymässä kommentteja miehensä (tulevan] puolesta? Eikö poikapo…
https://www.longplay.fi/lyhyet/kansanedustaja-jarjesti-yritykselleen-suoran-lobbauslinjan-talousvaliokuntaan?utm_source=facebook&utm_medium=social&utm_campaign=lyhyt1912&fbclid=IwY2xjawHRSypleHRuA2FlbQIxMQABHbq2OtvrkM2h…
Toivottavasti kukaan Sievin taajama-alueella asuva ei saa lumisadepäivinä sairauskohtauksia, että tarvitsisi pikaista apua. Auraus on ollut viime ja tänä talvena hyvin ala-arvoista. Eikä voida perustella, että "lunta va…
Vaikka Sievissä on kova keskustelu koulujen sulkemisista, mutta vielä pahempi asia on terveyspalvelujen alasajo ja jopa kokonaan niiden loppuminen. Tästä seuraa, että vain niillä henkilöillä joilla on rahaa ja talletuks…
kun olisi pitänyt olla paikalla töissään mielipde kertomassa kun sen etukäteen julki toi mutta sitten kun tosipaikka tule nin pää pensakseen? Näinkö se tolkku sitten loppui ja piilotteluksimenee- ei siinä kun tiedetään …