Wetteri on Ylivieskan huonoin, siellä ihmistä ei kohdella asiallisesti. Kauppi Oy on toinen jota kannattaa välttää. Antti-Roikoa ennen moitittiin, mutta sehän on nykyisin aivan huippu talo autokaupassa. Tulkaa Antti-Roi…
Näin on. Suviseurat näkyy Youtubessa.
Mikä ihmeen Rotary-puisto ilmestynyt? Vähän huolissani muistakin puistoista, kun liikennepuistossakin vajosi maa nuoren alta.
Yli 70 vuotiaille jaettiin ilmaiseksi 100 pääsylippua perjantain Sun pampakseen. Merkittiinkö tai leimattiinko niitä mitenkään, kun perjantain lippuja on nyt paljon myyntipalstoilla, Nivalassakin useita ollut.
Henkilökunnassa olevia naishenkilöitä voi kouluttaa palvelemaan asiakkaitaan paremmin. Esim. täysi-ikäinen lapseni on joutunut käyttämään masennus ja rauhoittavia lääkkeitä kun menetti ystävänsä kolarissa ja samaan aika…
Sama Kelta-Musta poika kääntyy Mäntykankaan tieltä Kuusitielle varsinkin Jedun kohdalla jalat suorana istuimen päällä. On siellä ennenkin ajanut nuoria ihmisiä itsensä hengiltä.
oli niin huolimaton, että asiakkaan ostoskassi oli jäänyt Prisman taksiruutuun ? Pitäsi sen verran varmistua ennen liikkeelle lähtöä, että asiakkaan tavarat tulee kyytiin. Tämmöinen oli fb:n yks foorumilla.
"Perussuomalaisten Antti Kangas käytti bulvaaniyhdistystä voidakseen kutsua firmansa toistuvasti talousvaliokunnan kuultavaksi. Hiilensidontaa myyvä Carboreal haaveilee rahakkaista sopimuksista, kun hallitus uudistaa po…
Onpas outoa rekrytointia noihin paikkoihin, ne palkataan ketkä osaa puhua eniten toisten selän takana.
Johan on kunnalla mahtava mainos kun joku kylähullu hoilottaa yötä päivää keskellä kylän parasta paikkaa. Mitäpä jää ohikulkijalle mieleen Sievistä? Saa siinä sitten toivoa että joku moiseen hullulaan muuttaisi saatikka…
Kaikki järjestelty uusiksi,mitään ei löydy.Arvatkaapa missä?
nivalasta ja kärsämäestä lappaa paloautoja jonossa
Tosi vastenmielistä palvelua,saapa nähän pitäänkö näin voi firma pysyä pystyssä. Siinä vaan oli ei terveditty asiaksta,siinä tuskin tulen enään asioimaan.
Luin jutun Kasarmialueen remontista. Hanke vaikuttaa hyvältä, mutta jäin miettimään pitäisikö kuntien urakoitsijoiden ajantasaiset taloustiedot olla helposti nähtävissä kuntalaisillekin. Jos tiedoissa on vain rekisteröi…
Taas vauhdissa, vai? https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000012055882.html
Onko Alavieskassa oma Pirunpelto ja ölstilä
Haapavesi on näivettynyt jo vuosien ajan ja kaukana entisestä loistostaan. Toki onneksi jotku vielä yrittää saada tätä Haapavettä nousuun. Esimerkiksi maan mainioon Kylpyläsaareen saatiin uus yrittäjä ja uutta toimintaa…
Onko siellä putkitettu oja joka romahtanut kun laps tippunu sinne. Pitäskö tehdä uusi jos on jostain muoviputkesta
Kärkkäinen on hyvä ja monipuolinen liike. Sieltä löytää lähes kaiken tarvitsemansa, elintarvikkeita lukuun ottamatta. On jokseenkin surkuhupaisaa, kun muutamat kansalaiset aina silloi tällöin alkavat "boikotoida" ostosk…
- Yhtymähallituksen sekä valtuuston kokoonpano on vähintäänkin kyseenalainen, muutama osaaja mutta suurin osa edustajista pikkukylien kuntavaaleissa rannalle jääneitä pari ääntä saaneita besserwissereitä : D