Onko Kiuruvedellä napatanssin harrastajia?
"Tutkimus: Venäläiset kaipaavat Neuvostoliittoa – suurvaltatunne kadoksissa Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut 25 vuotta, mutta venäläiset pahoittelevat sitä edelleen. Pahoittelunsa pääsyyksi vastaajat ovat ilmoitta…
Paistaa se ihan mukavasti, vaikka pilviharson läpi. Aurinko, meinaan. Ja huomenna paistaa täysillä ja saattaapa kuulua vielä titityy, titityy, titityy...!
Aurinko paistaa Kiuruvedellä pilvien lomitse jo nyt, mutta huomenna, lauantaina, aurinko paistaa täysillä jo aamu-7:stä ilta-5:een eli klo 17 saakka.
kääntyä uskoon.Ennen niin kova ihminen nyt melkein uskoa julistaa,maailmaa koettaa parantaa.
"Iran|Saksan johtaja lopetti teeskentelyn: Saa juhlia, kun pahis kuolee", kertoo HS. Iloitkaamme siis mekin Kiuruvedellä!
Useat asiantuntijat ennustavat dieselin hinnan nousevan jopa lähelle kolmea euroa jo seuraavan kuukauden kuluessa. Hallituksella olisi työkalupakissaan useita keinoja millä polttoaineiden hinnat voitaisiin pitää kurissa…
"– Presidentti Trumpilla on mustelmia kädessään, koska hän työskentelee jatkuvasti ja kättelee ihmisiä koko päivän joka päivä, Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt on väittänyt", kertoo Ilta-Sanomat. Selity…
Jos ei muuten juorut liiku niin siellä liikkuu. Rytkösen työnjohtaja/ linjabiilin kuljettaja varmaan pitää huolen kaikesta. Sitten tämä toinen kaiken osaava tertsi. äkkiä aamun tilanne päivitys apsilla ja sen jälkeen ka…
Ovatko Kiuruveden putinistit pohtineet mahdollisuutta, että Trump tekee Venäjän suhteen samanlaisen tempun kuin Venezuelassa, tai Iranissa? Kaappaa Putinin, tai pudottaa muutaman ison jysyn Kremliin?
moi! täällä kun on mersujanttereita kylä täynnä niin näin uteliaisuudella kysyn että oletteko mistä löytäneet saab 99 veivejä noihin mersuihinne? saabin veivit kestää ahtoja enemmän eivätkä lytisky kasaan kun männänpääl…
Miinuksella ollaan Kiuruvedellä, ja välillä nollassa, pääasiassa myös huomenna... Pari tuntia ollaan huomenna iltapäivällä lussalla.
Suuret kaupungit, etunenässä Helsinki syöttää lapsilleen jatkossa vain rehuja. Samaan aikaan pieni suurkaupunki Kiuruvesi potee väestökatoa. Kiuruvesi on suuri lihantuottaja, joten nyt olisi ykköstilaisuus saada väestöm…
Nyt on meijjän mittarissa jo + 2 astetta Celsiusta. Mihin vielä nouseekaan, jahka ilta ehtii!
No niin, nyt on meijjän mittarissa jo tasan + 1 astetta Celsiusta, Varjon puolella. Ja suunta on edelleen nouseva! Ee pärjee Ylen ennuste meijjän mittarille!
No nyt, nyt on meijjän mittari mennyt yli nollarajan, lussan puolella! Ja suunta on ylöspäin!
Kaikki ällöttäviä ja epäluotettavia. En lähtisi kenenkään kyytiin.
Montako Siposta on Kiuruvedellä ? Kiuruvesilehdessä on vähintään joka toisella sivulla juttu Siposesta, joku olikin jo peruuttanut lehden tilauksen, tähän on nyt tultu ja tulikin keskustelua siitä että moniko muu nuori …
Aurinko paistaa tänään, mutta vain pilviharson läpi, mutta huomenna keskiviikkona aurinko paistaa Kiuruvedellä Ylen sääennusteen mukaan täysillä jo klo 8 lähtien aina klo 14 saakka ja siitä lähtien pilviharson läpi klo …
Koko 1940-luvun ja 1950-luvun Kiuruvedellä tehtiin lapsia, mutta kun 1960-luku alkoi niin asukasluku alkoi nopeasti vajota. Nyt asukkaita on reilusti alle puolet siitä mitä asukasluku oli vuoden 1960 lopussa, jolloin as…