Suuret kaupungit, etunenässä Helsinki syöttää lapsilleen jatkossa vain rehuja. Samaan aikaan pieni suurkaupunki Kiuruvesi potee väestökatoa.
Kiuruvesi on suuri lihantuottaja, joten nyt olisi ykköstilaisuus saada väestömäärä kasvuun: painotetaan koulut pelkkään liharuokaan.
Muistatteko, kun Kiuruvesi panosti luomuun? Kaupungin tuen ehtona Iskelmäviikolle oli luomuruoka, jonka ansiosta Torigrilli teki elämänsä parhaan tilin.
Jos ymmärrämme liharuuan edut, olisi väestötappio historiaa ja samalla saisimme mahdollisuudet vaikka uuteen teurastamoon, jonka aikaisempien suunnitelmien mukaan piti valmistua 2015.
Tämä on niin hyvä ajatus, ettei elinkeinoryhmän järki riitä sitä käsittämään.
Kiuruvesi on suuri lihantuottaja, joten nyt olisi ykköstilaisuus saada väestömäärä kasvuun: painotetaan koulut pelkkään liharuokaan.
Muistatteko, kun Kiuruvesi panosti luomuun? Kaupungin tuen ehtona Iskelmäviikolle oli luomuruoka, jonka ansiosta Torigrilli teki elämänsä parhaan tilin.
Jos ymmärrämme liharuuan edut, olisi väestötappio historiaa ja samalla saisimme mahdollisuudet vaikka uuteen teurastamoon, jonka aikaisempien suunnitelmien mukaan piti valmistua 2015.
Tämä on niin hyvä ajatus, ettei elinkeinoryhmän järki riitä sitä käsittämään.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kiuruvedellä kannattaisi ottaa kouluihin monipuolinen ruokavalio, runsaasti hyviä vihanneksia, hiilihydraatteja, rasvaa ja kalaa ja lihaa!
Siis monipuolinen.
Tunnuslause:
Kiuruvesi - maukasta, ravitsevaa, terveellistä, monipuolista ruokaa!
Myös maitoa.
Ja leivän päälle valinnan mukaan voita tai muuta.
Liharuoka on terveydelle erittäin haitallista. Tilastot kertovat että äärimmäisen tappava suolistosyöpä on lisääntynyt räjähdysmäisesti.
Tutkimukset osoittavat että juuri liiallinen lihan syönti on suurin syy tähän. Lisäksi liiallinen lihan syönti kuormittaa sydäntä, tukkii verisuonija ja aiheuttaa paljon sydän ja verisuonisairauksia.
Ihmisen ei tarvitse syödä lihaa,se elää terveemmin ilman sitä. Lihan syönti tappaa! On vastuutonta täällä yllyttää tuollaiseen!
Pahin myrkky on leipä. Kaikki leivänsyöjät on kuollut.
Tämä on helpottava tieto leivänsyöjille, jos tosiaan vain yksi on potkaissut tyhjää.
Liha siirtyy historiaan maapallolla.
Kiitos Jeesuksen Kristuksen
Ei siirry, maapallolla jatkuu
edelleen sama taistelu,
päivällä leivästä ja yöllä lihasta.
Kiuruvesi keskittyy siipikarjaan ja keittoihin.
Sinustako kasvisten syöjä kurssi on avoin.
Odotas kun päästään avaruuteen niin lopetetaan syöminen kokonaan.
Koulutusten myötä on mitattu, että kansalaisten seksintekokyky laski 6 %
Seksintekokyky?
Mistä sitä seksiä tulee, tai seksejä, jos sitä tai niitä tehdään?
Ja miten sitä seksiä tai niitä seksejä tehdään?
Onko sen tai niiden käytölle rajoituksia?
Suola- tai sokeripitoisuus, rasvarosentti?
???
Kasvissyöjiksi kaikki.
Terveellistä
Oikealla asialla ovat nyt kiuruvetiset. Kasvissyönnistä seuraa vain pelkkää pahaa kuten natsismia ja muuta rettelöintiä. Adolf Aatu Hitlerkin oli kasvissyöjä ja lisäksi täysraitis. Moraalikin paranee kun popsii lihaa pienestä pitäen ja lailliseen ikään tultuaan ottaa siinä ohessa tukevat snapsit.
Kiuruvesi nousuun lihan syönnillä! Kiuruvedestä Suomen lihansyönnin pääkaupunki!
Voisimme järjestää joka kesä torilla lihansyöntikilpailut. Sellaisia järjestetään suuressa maailmassakin. Syömisen mallia voisi ottaa telkkarin Burgermiehistä.
Ja syksyllä vielä mykyrokansyöntikilpailu. Tapahtumat televisioitiin.
Lihansyönnin lisäämiseksi olisi hyvä kehittää erityinen Kiuruvesi-pihvi.
Järjestelyissä olisi huomattava, ettei kilpasyöjiä pitäisi asettaa neliöön tai rinkiin, siis kasvokkain.
Voisi nääs ruveta kesken kaiken naurattamaan, kun näkee vastapäätä istuvan ukon tai akan möyhentävän silmät tapillaan ja naama rasvassa niin isoa lihapalaa, että hyvä, kun suuhun mahtuu...
Nauraminen kesken kaiken hidastaisi kilpailusuoritusta ja voisi johtaa vakaviin seurauksiin, kun nauraja vetäisi sapuskaa henkeensä...
Siitä syystä paikalla pitäisi olla hyvin koulutettu, tehokas ensiapuryhmä.
Selvää on, että kilpailussa käytettävä liha tulisi olla mehukasta ja hyvin maustettua. Se innostaisi kilpailijoita.
Lukekaapa Veikko Huovisen kirja "Veitikka"!
Se kertoo A. Hitlerin elämästä.
Huovisen kokoamien tietojen mukaan A. Hitler vain näytteli olevansa kasvissyöjä.
Tosiasiassa hän suorastaan ahmi monenlaisia lihapitoisia herkkuja sekä siemaili nautiskellen monenlaisia alkoholijuomia kotonaan, SS-miesten vahtiessa, ettei kukaan sivullinen pääsisi mässäilyä näkemään.
Sivumennen todettakoon myös, että vaikka A. Hitlerin sanottiin olleen kyvytön, koska hänellä oli muka vain yksi kives, SS-miehet olivat oven takana kuulleet, miten A. Hitler muun muassa leikki Eva Braunin kanssa makuuhuoneessa riemukkaasti kottikärryleikkiä...
Kiuruvesi olisi moninkertainen pääkaupunki.
Luomu-Suomen pääkaupunki, Tuulivoiman pääkaupunki ja tulevaisuudessa Lihansyönnin pääkaupunki!
Iisalmi ei olisi meidän rinnalla mitään.
Pihvin nuijintaan voisi käyttää kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuijaa.
Siis pihvin mallikappaleen nuijimiseen.
Muuten jokainen voisi nuijia pihvinsä itse omilla nuijillaan, niin ravintolat kuin yhteisöt ja yksityiset.
Kiuruvesi-pihviä varten pitäisi järjestää kokkikilpailu.
Maistiaiset torilla.
Yleisö äänestäisi.
Voittajan laatima resepti julkistettaisiin yleiseen käyttöön.
Kiuruvesi-pihvistä voisi olla useita versioita: sianliha-, naudanliha- ja lampaanliha- ja kananlihapihvit. Myös kalanlihapihviä voisi kehitellä.
Lisukkeitakin voisi käyttää, esimerkiksi etanaa.
Aprillipäivänä yleisissä maistiaisissa vaikka rottaa tai hiirtä.
Maistiaisia voisi nauttia sillä ehdolla, ettei suutu...
Kun Kiuruvesi julistautuisi Lihapääkaupungiksi tai Pihvipääkaupungiksi, kaupunginvaltuustossa pitäisi päätökset aina vahvistaa kopauttamalla puheenjohtajan nuijalla pöytään ja julistaa:
- Asia pihvi!
Kaupunki voisi myös harkita vuosittaisen pihvikilpailun järjestämistä. Harrastajille oma ja ammattilaisille oma sarja.
Voittaja ratkaistaisiin raadin ja yleisöäänestyksen perusteella.
Maammelaulun veisaaja ja körttipukuinen kunniavartio paikalle. Kyllä Kiuruvedellä osataan!
Tietääkö kommentoija, mikä on Venäjällä parasta potenssilääkettä?
Kun Venäjän kansallishymni kajahtaa, 66,5 miljoonaa k:rpää nousee seisomaan.
Sen verran Venäjän väkiluvusta on miehiä.
Metsurin Eväs olisi kouluissa terveellinen päivittäinen ruoka.