PöytyäVastattu 9 v

Pöytyällä eilen hupikokous kouluista!

Kyllä oli meillä yleisöllä hauskaa, kun eräs "vieraspaikkakuntalainen " valtuutettu oli ihan pihalla kouluasioissa, kun esiintyi yleisölle. Oikeinko totta tämä valtuutettu vielä uskoo tulevansa valituksi sunnuntaina?
PöytyäVastattu 9 v

Miten ennakkoääni perutaan?

Ollaan tutustuttu eläkeläisissä kivaan rouvaan Riihikoskelta. Äänestimme häntä. Nyt lehdessä luki, että lopettaa Auvaisten koulun. mItenääni perutaan?
PöytyäVastattu 9 v

Tulevaisuusjohtaja

MIkä ihmeen virka taas viritteillä? Eiköhän kunta pärjäisi soteen asti, kun nykyiset jatkaisi. Kepun unelmilla ei mitään rajaa. Nyt kukkaron nyörit tiukoille.
PöytyäVastattu 9 v

Kuntavaalit 2017 B-asia

Voisiko täällä jatkaa keskustelua muistakin Keskustan luurangoista ettei vain Lepistöstä. Minulle sanottiin, että puolueen uutena jäsenenä saan tulla sunnuntai-illan kokoukseen. Mutta ovelta poistettiin, vaikka sinne jä…
PöytyäVastattu 9 v

Kuntavaalit 2017

Ehdokkaita näyttää löytynee kohtuullisen hyvin. Eräs merkillisyys pisti silmiin. Pasi Lepistö Ps. Ehdokkaana mutta Keskustan listalla.Hyvää päivää taas kerran.Tietääkseni Lepistö on Ps paikallisosaston pj, valtuutettu, …
PöytyäVastattu 9 v

Sketsihahmoja Pöytyän valtuustossa

Pöytyän valtuustossa on Putousta parempia hahmoja. Puheenjohtajan puheesta ei saa mitään selvää ja sitten siellä on uusi kalvojen heittäjä. Seinälle kymmeniä kalvoja, joissa pelkkiä fraaseja. Vauhti niin kova, ettei ehd…
PöytyäVastattu 9 v

Oripää liitettävä pöytyään?

Oripää on hyvin pieni kunta. Oripää on kuntana tullut tiensä päähän ja monet(Varmuudella 17 henkilöä) haluaisvat, että kunta liitettäisiin, joko Pöytyään taikka loimaan yhteyteen. Syitä kunnan lopettamiseen on monia. -V…
PöytyäVastattu 9 v

Hyvää Pöytyälle!

Hienoa, että Pöytyä saa uuden kunnanjohtajan. Varmasti parempi kuin edellinen. Voisi luonnehtia kolmoisvoitoksi, kaikki voittaa, edellinen kunnanjohtaja, uusi kunnanjohtaja ja Pöytyä!
PöytyäVastattu 10 v

Äiti ja kaksi lasta

Mikä juttu tämä oli kun äiti katosi kahden lapsen kanssa ja löytyi kuolleena pöytyällä?
PöytyäVastattu 10 v

Kohta paukkuu

Pöytyä aikoo ottaa vuosittain kymmenisen kappaletta pakolaiseksi naamioitunutta ISIS-terroristia kuntaa rikastamaan. Valtuusto päättänee asiasta 30.05.2016.
PöytyäVastattu 10 v

Kohta paukkuu

Luvat on jo olemassa Kolkkisten alueella kallion murskaamiselle. Alue on historiallisesti ja luontoarvoiltaankin tärkeä, sekä ihan kirkonkylän vieressä! Ei ole nykyporvarin ahneudella mitään määrää!
PöytyäVastattu 10 v

Kuolonkolari Pöytyällä 28.6.2016 aamupäivällä

Pöytyällä 9 tien ja Jalkalantien lähellä menehtyi tänään henkilöauton kuljettaja, kun törmäsi suureen ajoneuvoyhdistelmään. Tilannehuoneen kuvasta näkyivät autotkin. Pahalta näyttävä tilanne, kun h-auto oli törmännyt su…
PöytyäVastattu 10 v

TAPAUS LEPISTÖ! Keskustalaiset petoksen puolella!

Nyt keskustalaiset Pöytyän kunnanhallituksessa menivät Lepistön taakse, NIMET LÖYTYY AVL 13.3.2015 pe lehdestä. Sekä yksi demari puolsi Lepistöä. Muistakaa äänestäjät ja kuntalaiset seuraavat kunnallisvaalit, että kenel…