1. Milloin on teillä kaksosten laskettu aika 2. Onko ennestään lapsia
Esikoistani odottaessani olen hyvässä kunnossa ja käin jumpissa ja kuntosalilla synnytykseen saakka. Nyt odotan kaksosia, ihan alussa olen. Osaatteko sanoa mitään, saako kaksosiakin odottaessa harrastaa liikuntaa myös l…
Kasvatusopas alle kouluikäisten monikkolasten kasvatuksen tueksi on ilmestynyt. Tällaista opasta ei ole aikaisemmin Suomessa julkaistu. Idea oppaan tekemiseen on tullut monikkolasten vanhemmilta. Opas on käytännönlähein…
olisi arvokas. Otanko kaksosille kolme äitiyspakkausta, vai vain kaksi ja yhden rahana ? "Pikkuhankintoja" emme ole juurikaan tehneet, siis vaunuja, kaukaloita, sittereitä...etc. huomioon ottamatta, eli vaatteita yms. e…
Saimme raskauden alkuun clomifen -hoidoilla. Aiemman kohdunulkoisen raskauden kokeneena varhaisultraan menimme rv 6 3, jossa näkyi yksi alkio, sydämen syke näkyi pari kertaa. Edellisenä päivänä tuli hieman rusehtavaa va…
Perheeseemme on tulossa kaksoset ja ajankohtaiseksi on tullut rattaiden hankinta. Emme omista autoa ja asumme kaupungissa, autoa emme myöskään aio hankkia. Siispä tarvitsisimme melko kapeat kaksosrattaat kun julkisiin m…
Onhan Suomen valtio ennenkin tukenut lapsikaappauksia. Erik Commetin tapauksessa äiti kaappasi lapset Sveitistä Suomeen, muutti yhteen lesbokaverinsa kanssa, ja kun alkoholisoitunut äiti kuoli, sai lesbokaveri lasten hu…
Minkälaiset matkarattaat teillä on? Vai onko teillä yhdet rattaat? ois kiva jos joku osais neuvoa:) oisko mitään hyviä merkkejä? tarttettais hyvät ja kestävät ja kevyet matkarattaat kaksosille. kiitos jo etukäteen
Jostain luin, että tuntuisivat aikaisemmin kuin yksösraskaudessa. Takana kaksi yksösraskautta ja nyt rv8. Mitään varmuutta ei ole, mutta vahva tunne tuplista ollut jo alusta asti. Raskaus on tähän asti eronnut aivan täy…
Olen vasta aika alussa vk 14 ja kaksoisraskaus tuli kyllä aika pommina... Vieläkin on nuppi sekaisin... Mutta olisko noin että ihmiselle ei anneta enempää kuin mitä hän jaksaa kantaa ja että kaksoset on lahja. Näillä yr…
täällä tuleva äiti on hätää kärsimässä.. olen raskaus viikolla 21 ja sain eilen kuulla kaksosillani olevan TTTS-syndrooma (twin to twin syndrome).... mahtaako kellään olla kyseisestä tilasta mitään tietoa? jos on niin k…
Odotan kaksosia joten saanko kaksi äitiyspakkauksta? saanko tupla äitiysrahat? nämä asiat jäi mietityttämään ja haluan vastauksia.
hei.milloin olette tunteneet kaksosten ensimmäiset liikkeet? Kolmosten odottajat saavat toki myös vastata. Olen nyt rv12 ja olen ihan varma että tunnen jo pieniä liikkeitä..
Onko mahdollista polikliininen synnytys ? odotan kaksosia ja mietin onnistuisikohan polikliiinien synnytys jos lapset vaikka syntyisi 37-39rv odotan esikoisiani ja vähän jännnittää jos voisite kertoa hieman synnytyskoke…
on mulla todella paha. Odotan kaksosia viikolla 35 ja olisin kyselly että onko ketään leikattu pahan synnytyspelon vuoksi. Kuinka pätevät syyt tarvii olla että sen saa?onko jollai porin sairaalasta kokemuksia?vastatkaa …
Onko täällä muita kolmosperheitä mistä päin olette kirjoitelkaas:) itselläni kolmospojat 6kk
että jos on aikaisemmin ollut raksaana ja saanyt yhden lapsen 4355g 53 cm niin jos seuraava raskaus on kaksosraskaus ja lapset painaisi yhteensä tuon 4355g, mikä voisi olla ihan mahdollista niin viekö ne kohdussa enemmä…
minkälaiset nimet on teidän kaksosilla? ihan huvin vuoks vaan tämmöi galluppi pystyyn! Meidän kaksoset Helmi ja Ida n.5kk
Identtiset kaksoset saavat lapsia. Virallisesti lapset ovat serkuksia mutta koska äiti/isä on luonnon oma klooni niin eivätkö lapset ole sisarpuolia, heillähän toinen vanhempi on "sama", mikä on biologinen totuus?
Minkäikäisiä ja nimisiä kaksosenne ovat? ihan vain ajan kuluksi laitoin tämmössen galluppin pystyyn .Elikkäs sain 34 v iässä kaksospojat nyt ovat jo 6kk lasten nimet ovat Daniel ja Max