Hei! Esikoisemme kastettiin keväällä 2008. Nyt meille on syntymässä lähiviikkoinen toinen lapsi. Esikoisemme kastanut pappi ei ole enää oman seurakuntamme palveluksessa, mutta haluaisin saman papin kastamaan myös toisen…
Lapsemme ei ole vielä edes syntynyt, mutta suunittelen jo ristiäisiä innolla...asumme nimittäin ulkomailla ja tulen kohta Suomeen synnyttämään. Vietämme noin kuukauden Suomessa ja ko. aikana pitäisi ehtiä järjestää myös…
Heippa, oon 16-vuotias tyttö, ja seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa nyt 5kk. Mulla olisi nyt kyseisen pojan siskon lapsen ristiäiset HUOMENNA (!) ja pelottaa etukäteen. En ole ollut ikinä ristiäisissä, jos nyt v…
Tilanne on se, että tulossa on kohta lapsemme ristiäiset mihin on kutsuttu vain perheenjäsenet ja lähimmät sukulaiset. No kaikki ilmoittivat tulostansa tiettyyn päivään mennessä kun pyysin, että näin ollen saataisiin ar…
Miten olette pukeutuneet/pukeudutte lastenne kastetilaisuuteen? Mistä olette löytäneet parhaat vaatteet kastetilaisuuteen? Meillä kastetilaisuus kotona ja olen surkea vaatevalinnoissa. Raskaudesta on jäänytkin paljon li…
Ollaan mietitty jos pidettäisiin ristiäiset ja vanhempien vihkiminen samassa tilaisuudessa, mutta naisena tietenkin mieleeni nousi heti pukeutumisongelma. En mitään virallista hääpukua tilaisuuteen halua vaan jonkun juh…
mistä kaupasta löytäisin kastemekkoon silkkinauharusetin/ruusukkeen???????
Ihan uteliaisuuttani pohdin tällaisia juttuja... jotkut pikkuleivät säilyy loistavasti pakastimessa, monien mielestä koristelemattomat voileipäkakutkin, lautasliinat voisi ostaa, ehkä kastemekonkin, vieraslistan miettiä…
Tilanne on tämä: olemme olleet avomieheni kanssa liki kahdeksan vuotta yhdessä, josta ajasta asuneet viisi vuotta yhdessä. Olemme vahvasti sitoutuneet toisiimme, mutta emme ole katsoneet aiheelliseksi mennä naimisiin. N…
onko normaalia että kummi anta oman vanhan kummilusikkansa lapselle että sitä voi "kierrättää" suvussa? Kummi on lapsen serkku. Siihen voi kuulemma kaiverruttaa lapsen tiedot sitten lisäksi. Lisäksi kyseisestä perheestä…
Kastetilaisuudessa kuulin lapsen nimen. Nimi oli järkytys, tietysti vanhemmat saavat antaa lapselleen mieleisen nimen, mutta taustalla olikin pojan suku. Poika sai isänsä sukunimen, se ei vielä riittänyt pojan suvulle, …
Hei! Kun varaan kirkosta aikaa ristiäisiä varten, niin onko käytäntönä, että vanhemmat käyvät tapaamassa pappia ennen tilaisuutta? Ja jos kyllä, niin mitä siellä puhutaan/ sovitaan? Tiedusteleeko pappi yksityiselämän as…
Olen ortodoksi ja lapsen isä ei kuulu kirkkoon, joten kun haluan kastaa lapseni niin hänestä tulee silloin ortodoksi. Ongelmana se että minulla ei ole ketään ortodoksia lapsen kummiksi, kun se on vaatimuksena. Haluaisin…
..on vinkkiä kastajaisia suunnitteleville. Ajattelin muuten vain tämän kirjoittaa..en siis tarkoita että tämä kaikkista parhain idea on..kaikilla on omat mieltymykset =) Ruoka: Keitto (15-20 litraa) Leipä :päälle: juust…
Pidetään lapsellemme nimiäiset, mutta ei keksitä mikä olisi hyvä tapa paljastaa nimi. Ei haluta mitään puheita pitää, vaan ajattelin jotain "hauskempaa". Ensin ajatelin kirjoittaa nimen kakun päälle ja paljastaa sen sii…
heippa! Te ketkä ootte tehny ristiäisiin kutsukortit, niin mitä ootte laittanu tekstiks..? tarkoitan sitä "Tervetulooo-osioo".. mulla on jo runo mielessä ja kaipaisin nyt ideoita tohon! (Ehkä jotai muutaki, ku vaan aika…
miten päätätte lapsen sukunimen
Miten on kasteen kanssa kun vaan isä kuuluu kirkkoon? Tarviiko äidin kuulua jotta lapsi saa sen kasteen vai riittäiskö vaan isän kuuluminen??
Itselleni on hieman epäselvää, keitä ristiäisiin kuuluu kutsua? Kohta on poikamme ristiäiset, ja mietityttää, etten loukkaa ketään. Eli meidän molempien vanhemmat, sitten meidän sisarukset ja heidän lapsensa ja tietty l…
Ihmiset, jotka pitävät sellaisista nimistä kuin Lotta, Peppi, Oliver, Aada, ehdottakaa pliiiis pojan nimeä. Joku tavallisen erikoinen olis just ihana :))