Pinsini
Neljänkymmenen tienoilla oleva naisihminen. Kuvittelen vielä olevani alle kolmikymppinen, mutta kylmä totuus on se, että kohta tulee täyteen neljä vuosikymmentä ja tuntuu etten ole edes elänyt elämääni täysillä.
Olen introvertti ja MBTI-persoonallisuudeltani INTJ. Eli, olen siis sisäänpäin kääntynyt, kyyninen, omaperäinen, luova, lukutoukka ja ties mitä muuta. Toivon parasta, mutta pelkään pahinta ja varaudun kaikkiin mahdollisiin vaihtoehtoihin etukäteen.
En ole nätti tai kaunis. Olen enemmänkin tavallinen, tai enemmänkin mitäänsanomaton. Laihaksikaan minua ei voi haukkua.
Olen lapseton; biologinen kelloni on tikittänyt jo aikaa sitten ja nyt olen jo tyytynyt siihen, etten todennäköisesti koskaan saa omia lapsia.
Seksuaalisuuteni on… epäselvä. En ole lesbo, olen lähempänä heteroa, mutta kuitenkin todennäköisesti enemmän biseksuaali tai panseksuaali kuin heteroseksuaali. Iästäni huolimatta en ole koskaan ollut vakavassa parisuhteessa.
En tiedä mitä ihastuminen tai rakastuminen on, koska edellisestä kerrasta on niin pitkä aika. En jaksa lähteä vapaa-ajalla minnekään huvittelemaan, vaan vietän mielelläni aikaa kotona yksikseni ja lataan akkuja raskaan työpäivän jälkeen. Välillä tuntuu etten kestä ihmisiä ympärilläni, joten yksinäisyys on oma valintani. Toisaalta haluan vaihtaa ajatuksia toisten kanssa ja ideoida maailmaa paremmaksi paikaksi. Valitettavasti en vain ole löytänyt kovinkaan monta ihmistä, joihin voisin samaistua tai joille uskaltaisin avata omia ajatuksiani tai halujani.
En ole koskaan välittänyt ystävieni tai ihastumisen kohteiden iästä; minusta ikä on vain numero, tärkeintä on tulla toimeen toisten kanssa iästä huolimatta. Kuvittelisin että voisin olla parisuhteessa reilusti minua nuoremman tai vanhemman henkilön kanssa, jos vain kemiamme kohtaavat ja tulemme toimeen.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia5 aloitusta · 66 kommenttia
- Kiitos. Ja kyllä minulla on ihan kaksi silmää ;)
- Ihan hyvä valinta tämäkin. Minullekin yksin oleminen on tällä hetkellä ihan sopiva tilanne, en ala väkisin etsimään kumppania. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä loppuelämän aikana tapahtuu. Tsemppiä sinulle!
- Olen huomannut ihan samat ongelmat, jotka mainitsit.
Itselläni oli nuorempana mielessäni tietty perusraami, johon potentiaalisen kumppanin piti mahtua (piti olla tietyn tyyppinen, näköinen, kokoinen jne.) mutta ajan myötä tiukat kriteerit alkoivat tuntua turhilta kun ei sellaista ihmistä oikeasti koskaan löytynyt, joka olisi ollut juuri sitä minkä mielessäni näin ihannekumppanina.
On minulla edelleenkin tiettyjä mieltymyksiä ja makuja, joita edelleenkin etsin, mutta en pidä niitä ehdottomina. Ainakin tällä hetkellä tunnen että voin niissä tarpeen vaatiessa joustaa, jos kohtaamani ihminen on muutoin sellainen jonka näen pitkäaikaisena kumppanina. - Samaa mieltä. Työkaverin kanssa voi sentään puhua työasioista, jos ei muuta puheenaihetta löydy. Eikä se työkaverinkaan kanssa juttelu aina luonnistu, jos on vähän tuntemattomampi työkaveri, jonka taustoja ei tunne. Puhuminen aivan tuntemattoman ihmisen kanssa? Arggh! Ööö... kaunis ilma tänään? Miksi minun aina pitää aloittaa kliseisesti säästä?
Ja kun vielä pitäisi puhua ihmisen kanssa, johon on vähän ihastunut ja ketään muita ei ole paikalla aloittamassa juttelua? Minä ainakin menen ihan jäähän, enkä löydä mitään sanottavaa. Ja sitten minua alkaa ahdistaa se hiljaisuus ja toivon että pääsisin pois. - Jos oikeasti olisit ajatuksella lukenut profiilini seksuaalisuuteeni liittyen, olisi selvinnyt ettei ongelmana ole se etten tiedä pidänkö tytöistä vai pojista; minulle itselleni on selvää että pidän molemmista, kallistun enemmän miesten puoleen mutta olen todennäköisesti lähempänä biseksuaalia tai panseksuaalia kuin heteroa.
Vähän hankala tehdä mitään lopullista päätöstä kummasta sukupuolesta pidän kun ei minulle loppujen lopuksi ole varsinaisesti mitään merkitystä tykästynkö mieheen vai naiseen, minua kiinnostaa vain se että tapaan ihmisen jonka kanssa kemiat oikeasti kohtaa. - Voi toki olla, ettei pullukkaa kelpuuteta, mutta itse pullukkana naisena voisin kyllä kelpuuttaa sen pullukkamiehenkin, jos vain muuten kemiat kohtaa.
Jotenkin vain tuntuu järjettömältä että yhteyskunta ja suomalaiset lihoo ja lihoo ja sitten pullukat jäävät paitsioon koska laihat ja sutjakat alfa-urokset ja -naaraat menevät heittämällä ohi. Mitä jos suurin osa suomalaisista on muutaman vuosikymmenen päästä enemmän tai vähemmän lihavia, kuka enää pääsee treffeille tai parisuhteeseen kun pullukat eivät kelpaa kenellekään? - Kaikille muutto Lappiin ei sovi, jos on tottunut etelän vilkkaaseen elämään ja hyviin palveluihin, mutta muutoin ratkaisu voisi olla paikallaan. Tietenkin on huonojakin asioita ja puolia, mutta miksi ei joskus kokeilisi jotain radikaalia?
Jopa hyvin toimeentulevat, työssäkäyvät henkilöt valittavat etteivät rahat riitä asumiseen ja elämiseen ruuhka-Suomessa, jossa vuokrat ovat pilvissä ja omistusasunnot kalliita.
Miksi ei muuttaisi Lappiin, jossa on halpoja asuntoja/tontteja ja muutoinkin pienemmät kulut? Palvelut eivät tietenkään samalla tasolla kuin etelässä, mutta ainahan voi käyttää hyväksi verkkopalveluja ja vierailla suuremmilla paikkakunnilla. - Vähän saman suuntaisesti minäkin olen ajatellut. Jotenkin tuntuu että treffailu on liian helppoa nettimaailmassa, eikä siellä anneta oikeaa kuvaa itsestään ja tulee pettymyksiä. Toisille jätetään myös vastaamatta tai jostain syystä vain yhtäkkiä lopetetaan viestien vaihto ilman mitään syitä.
Nostan peukkua niille, jotka ovat oikeasti löytäneen elämän mittaisen parisuhteen netin kautta, mutta minä olen luopunut jo toivosta. - Olen ikäryhmässä 30-40 v.
- Riippuu vähän tilanteesta. Jostain toisesta kuvattu tilanne voi vaikuttaa harhaanjohtamiselta tai jopa valehtelulta, toisesta se voi olla viaton valkoinen valhe, jota ei ajatella sen enempää. Jotkut myös haluavat tieten tahtoen paisutella asioita, joka voi olla ko. ihmisen luonteenpiirre.
Jos johtaa harhaan, eikä korjaa asiaa vaikka mahdollisuus olisi, on se aika lähellä valehtelua, mutta... Toiset varmaan ajattelevat sen olevan valehtelua, toiset eivät.
Paisuttelijat voivat kertoa käyneensä kävelyllä kun siirtyvät omasta asunnostaan pihamaalle hetkeksi seisomaan. Toinen voi kertoa käyneensä lenkillä kun on kiertänyt muutaman sadan metrin tienpätkän ympäri. Joku voi jopa väittää juosseensa paikasta toiseen kun todellisuudessa onkin vain kiirehtinyt tukka hulmuten. Paisuttelijoista kaikki asiat näyttävät hienommilta kun tarinaan lisää vähän maustetta. Onko se valehtelua? Jaa... joku voisi väittää niin, mutta ajatteleeko paisuttelija itse sen olevan valehtelua? Todennäköisesti ei. - Ihan mielenkiinnosta naisena haluaisin tietää minkälainen on liian äänekäs ja yliseksuaalinen nainen?
Tarkoittaako äänekäs sitä että hän on koko ajan äänessä, eikä anna puheenvuoroa? Missä menee raja että on liian äänekäs?
Entä yliseksuaalinen? Tarkoittaako seksillä vonkaamista? Pukeutuuko provosoivasti? Jotain muuta?
Voisiko joku avata asiaa, jotta tyhmä (=minä) tietäisi minkälaista käyttäytymistä pitäisi välttää ;) Ei tosin pelkoa että olisin äänekäs tai yliseksuaalinen, mutta kyllähän ihmeitäkin voi tapahtua. :P - Oli pakko vastata tähän vähän vanhempaan ketjuun. Haluan ottaa kantaa nimenomaan AIKUISTEN välisiin ystävyyssuhteisiin.
Jos kyseessä on ystävyyssuhde, mielestäni ikäerolla ei ole merkitystä, jos olette samalla aaltopituudella ja tulette toimeen. Itse en ole koskaan välittänyt ystävieni/tuttujen/tuntemattomien iästä ja mielestäni olen aina tullut toimeen kaikenikäisten kanssa, riippumatta siitä ovat henkilö minua parikymmentä vuotta nuorempi vai vanhempi.
Asiaan vaikuttaa toki paljon millainen toinen henkilö on. Joskus joku nuorempi henkilö vaikuttaa ikäistään vanhemmalta elämänkokemuksensa myötä ja joku toinen ikäistään nuoremmalta (lapsellisemmalta). Kuuskymppinenkin voi olla nuorekas ja viihtyä nelikymppisten parissa ja taas toisaalta parikymppinen voi vaikuttaa elämänkokemuksensa myötä reilusti ikäistään kypsempi.
Ikä on vain numero, joka vaivaa useimmiten enemmänkin ulkopuolisia. Kukin päättäköön itse kenen kanssa ystävystyy, tietenkin pienellä varauksella jos ystävyys on alkanut netissä (eihän sitä välttämättä koskaan tiedä kuka toinen oikeasti on nimimerkkinsä takana). - Kyse ei ole pinnallisuudesta, enkä ivaa lyhyitä miehiä kainalokepeiksi. Minulla ei ole yleensä ottaen mitään lyhyitä miehiä vastaan, perimälleen ei voi mitään jos pituus jää lyhyeksi. Jos joku haluaa lyhyen miehen, siitä vaan! Itse en kuitenkaan kaipaa lyhyttä miestä rinnalleni. Enkä usko että moni lyhytkasvuinen mieskään haluaa rinnalleen reilusti pidempää naista.
- Minusta kyse ei ole pinnallisuudesta vaan miesmausta ja ajatusmaailmasta. Joku tykkää tummista, joku vaaleista, joku bodareista, joku laihoista, joku lihavista, joku pitkistä, joku lyhyistä. Ei siis haittaa jos mies bodaa ja treenaa, mutta liika on liikaa (ainakin minulle). Tässä iässä minulla ei enää oikeastaan ole mitään ihannemiestä tai tietyn tyyppistä ihmistä joka minuun vetoaisi, mutta valitettavasti minuun ei nyt vaan kolahda Bull Mentulan tyyppiset lihasjärkäleet.
En väitä etteivätkö bodaajat voi olla mukavia ja hyvännäköisiä ihmisiä, mutta henkilökohtaisesta kokemuksesta tiedän että minun ja tuntemieni bodaajien ajatusmaailmat ei kohtaa millään radalla ja voin ihan suosiolla jättää bodaajat jonkun muun saataville. - Jep, juuri niin!
- En ole pinnallinen, mutta minua ei kiinnosta ottaa itselleni kainalokeppiä esim. 150-senttisestä miehestä kun itse olen yli 170-senttinen.
- Erittäin hyvä huomio. Aikamoinen dilemma...
Jos jotain ei ole koskaan ollut, osaako sitä oikeasti kaivata? Toisaalta jos jotain on ollut ja on menettänyt sen, osaako paremmin nauttia tämän hetkisestä tilanteesta vai kaipaako vielä enemmän menettämäänsä? - Ehkä se on saamattomuutta. Minä en ainakaan jaksa treenata rankan työpäivän jälkeen vain sen vuoksi että osakkeeni nousevat miesten silmissä ehkä yhden tai puoli pistettä (jos sitäkään). Loppujen lopuksi olen kuitenkin sama ihminen olen minä laiha tai lihava. Olen mieluummin sinkkuna kuin muutan itseäni vain sen vuoksi että en kelpaa sellaisenaan miehille.
- Makunsa kullakin. Itse en ottaisi bodaajaa. En väitä etteikö lihaksikas mies kiinnostaisi pullukkaa, mutta Bull Mentulan näköiset/kokoiset miehet ei todellakaan kiinnosta minua.
- Omasta puolestani sanoisin minulle ei ole väliä onko mies minua lihavampi, laihempi vai samanpainoinen kunhan henkilö on sellainen, jonka kanssa kemiat klikkaavat.
Tunnustan olevani pullukka ja olen ollut suurimman osan elämästäni. Jossain vaiheessa vuosia takaperin ihannemieheni oli lihaksikas ja raamikas mies, mutta olen todennäköisesti ollut (AIVAN) liian pitkään sinkkuna, kun miehen ulkokuori ei ole ensimmäinen asia johon kiinnittäisin huomiota. Ainakaan minulle ei ole väliä miehen koolla, kunha ei ole aivan minikokoinen rinnallani.