Paloma.se01
https://www.kirjamaa.fi/kulttuurierot-viidakon-viettelys-ja-henkinen-matka/<br /><br />"ehdottomasti lukemisen arvoinen. Uskon vahvasti, että Vega-Brandt on onnistunut tarjoamaan lukijalle sellaista tietoa ja tarinaa, jota ei muualta voi löytää, kuin kokeilemalla itse Kolumbian syvien viidakoiden samoamista, alkuperäiskansan kanssa elämistä ja vaihtoehtohoitojen vaikutusta. Tarina on sisältönsä vuoksi ainutlaatuinen."<br /><br />Julkinen kirjasivuni löytyy Facebookista nimellä Lempeät tuulet Gentle Winds. Siellä kerron kirjoistani, kirjoittamisesta, kirjatapaamisistani.<br /><br />Boomerien juttuklubihttps://www.facebook.com/groups/863479157651489suljettu keskusteluryhmä "ilman sarvia ja hampaita"Kirjablogini;https://taruajatotta01.blogspot.com/https://taruajatotta01.blogspot.com/2023/10/ensimmainen-blogiarvostelu.html<br /><br />Valkohaikara on saanut erinomaisia arvosteluja (kulttuurijulkaisu Liekissä, kirjablogissa ja lukijoilta)<br />Viimeisin:<br />"Kun pyysin sunnuntaina kirjoittajakurssilaisilta kirjasuosituksia, sai Valkohaikara-kirjasi suuret kehut ja kuvauksen sisällöstä: maagisuus, värikkyys, monipuolisuus, eksotiikka ...."<br /><br />Puumerkkini valkoinen kyyhky, jos kirjoitan tabletiltani ilman kirjautumista.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia258 aloitusta · 7599 kommenttia
- Enhän minä tuota "steriiliä" ihan noin sanatarkasti tarkoittanutkaan. Olen asunut suurimmanosan elämästäni kaupungeissa, suurissakin jja huonekasveja ja lemmikkejä ollut monenmoista. Kaupungissa asumisessa on oma oma viehätyksensä ja onhan todella helpompaa kun kaupat ja palvelut ovat lähellä, samoin kulttuuritapahtumat ja ulkoilumahdollisuudetkin ovat meidän pohjoismaisissa kaupungeissamme lähellä, on metsää, luonnonpuistoa, merenrantaa...
Mistä minä tiedän jos vaikka muutaman vuoden pääsätä olen muuttamassa täältä johinkin senioriasuntoon jossa ei ole omaa pihaa, tai vain pieni parveke.
Ei joka sanasta kannata närkästyä eikä jokiseen sanaan takertua. - Meillä on aika iso etupiha ja takapihallakin ruohomattoa ihan riittävästi, kasvimaan, omenapuiden ja grillipaikan lisäksi, joten nurmikkoa mies ajelee tarpeen mukaan miten milloinkin. Keväällä ensimmäiseksi raapijakoneella, joka irroittaa sammalta, lannoitetta levittää ja sitten sen mukaan kun on tarve leikkaa. Ei ole katsonut sitä raskaaksi, tykkää että ei saisi muuten tarpeeksi liikuntaa kesällä. Olemme vähän miettineet sellaista traktorimallista, jossa istutaan tai robottia, mutta ei ole tullut ajankohtaiseksi.
Yritetään säästää kesäkukkia ruohomatollakin; päivänkakkaraa pieninä saarekkeina, apilaa ja muuta kaunista ja tuoksuvaa, nyt juuri etupihalla paljon skillaa, aidan vieressä valkovuokkoja ja ensimmäiset kevätesikot aukovat nuppujaan.
Minua vain harmittaa se että peurat (hirvet, kauriit???) ovat tuhonneet pensasmustikioista noin puolet, pelkät kalutut tikut enää jäljellä, tokko jäänevät edes henkiin. Nyt pitäisi saada peruna maahan ja daaliat penkkiin, juurakot ovat jo heränneet muovipusseissaan, joihin olen laittanut multaa ja asettanut verannalle.
Siitepölyallergiaa on meillä molemmilla, mutta reseptivapailla lääkkeillä se hoituu. Nyt on koivuissakin jo hiirenkorvat ja allergiakausi pahimmillaan. Miehellä on aina punkkirokotus voimassa; hän käy paljon sienessä ja marjastamassa kesäisin ja syksyisin ja hänelle tulee punkkeja,. Minä en ole tarvinnut rokotetta, en koskaan saa punkkeja, liekö vereni niin myrkyllistä sitten.
Vanheta kukkaiskedolla kuulostaa kyllä ihan hyvältä vaihtoehdolta, jos ei halua muuttaa steriiliin kaupunkilaiskotiin vanhuuden lähestyessä. - Kipin kopin siitä vain tinderiin tiedä sitä millainen Aarre, Onni, Toivo, Usko tai Armas sieltä löytyy.
- Kiinnostava aihe, ja olenjoskus siitä kirjoittanutkin.
Lapsuudessani perheenemännät olivat melkein poikkeuksesta marttoja, vaikka eivät olisikaan olleet jäseniä. Ajan henki olisellainen että oli panostettava käytännön asioihin. Sitten mariat alkoivat vallata ala. Meissä kaikissa on varmaan sekä marttaa ja mariaa, joko itse valittuina naisen rooleina tai koska ne ovat vain langenneet meille kuin "manulle ilallinen".
Itsessäni luulen olevan enemmän mariaa kuin marttaa, mutta kyllä marttaakin löytyy aina tilanteen mukaan.
Raamatun naisrooleissa olisikin paljon analysoitavaa.. Eeva, alkuäiti ja hänen tumman varjon heittävä edeltäjänsä Lilith, Maria Magdalena, Salomé Herodeksen tytär, Ja tietenkin Tahrattoman Sikiämisen jumalanäiti Maria. - Tottahan toki, mutta emmehän ole täällä keskustelemassa toistemme meriiteistä, luonteenpiirteistä tai käyntikorteista. Vai oletko sinä?
- Kaikkea niitä esiintyy. Riippuu kohteesta.
Joku kertoi että klikkauksia kertyy, kuntarvii klikata useampia kertoja päivässä että näkee KUKA on postaillut. Todettiin taas kerraan että on tärkeämpää KUKA kuin MITÄ.
Minä luen pääasiassa kaikki kommentit ketjuista joita seuraan tai joihin osallistun. Asiasisältö ratkaisee, ei henkilökohtaisuudet. - Räntäsateisesta alavirrasta tervehdys!
Mittari laski aamupäivän yhdeksästä plusasteesta yhteen asteeseen tunnin sisällä ja räntäsade todella sakeaa, kunnes se loppui ja suli pois. Ehdimme kuitenkin kantaa ulkorapun pelargoniat verannalle kun tuntui että ne olivat jo kärsineet parista halla-yöstä.
Minäkin kuulun niihin, jotka pitävät tarinoiden lukemisesta. Palstan tarinankertojille kiitokset kun jaksatte, kaikesta änkyröinnistä huolimatta. Kyllä tänne mahtuu yksi tarina-aloituskin tai vaikka useampia, jos tuntuu siltä.
Itse sepitän nyt pitempää tarinaa, omiin tiedostoihini ja osallistun palstan kirjoitteluun rajoitetusti, - Katsoin tuon "Niitty" ohjelman Ylen Areenasta.
Paikansin murteen perusteella tapahtumapaikan lähelle omia kotikuntujani, syntymäseutuani., ja kesäinen luonto oli idyllinen ja nostalginen skenario josta tämä tosikertomus lähti alulle. Sisar ja veli, pienet puitteet, saari, niitty, kotitalo ja karja, koira seurana, eikä he osanneet edes kaivata muuta. He olivat erakoita omasta tahdostaan ja heille riitti ivät elämän pienet puitteet. Kun sisarelta kysyttiin, olisiko hän ehkä viihtynyt paremmin kirkonkylässä, niin hän vastasi ettei tiennyt, koska ei ollut koskaan asunut siellä.
Suomalaiset ovat itsetutkiskeluun taipuvaista kansaa ja tämä oman reviirin tarve, eristäytyminen ja jopa erakkoutuminen tulee usein mainituksi erityisenä suomalaisena kansanpiirteenä. Siinä on varmasti perää, että Suomessa on eniten erakkoja/ yksinään viihtyviä/ihmisiä karttavia yksilöitä per neliömetri kuin monessa muussa maassa. Väestötiheys ei koskaan ole ollut suuri ja vaikka kaupungissa voi tuntea itsensä aivan yhtä yksinäiseksi, niin se on usein syrjäytyneisyyden osoitus, ei itse valittua eristäytymistä.
Mutta ei se ole välttämättä mikään negatiivinen asia. Olemme pidättyväisiä, emme päästä vierasta iholle, emme välttämättä kaipaa aina seuraa.
Olemme erakoituitumiseen taipuvaisia, valtaosaltaan introverttejä ja kunnioitamme toistemme reviirejä.
Mutta olemme maailman onnellisin kansa ja meillä on lupa olla sellaisia kuin olemme. Ei meidän tarvitse pyydellä anteeksi koko maailmalta "kun olemme tällaisia". - Tekasin pienen satsin simaa, niin ehtii käymään vähän ennen vappua.
Itse en sitä juo, maistan ehkä puoli lasillista.
Tänään vielä kaunis päivä, sitten vyöryy kylmä rintama ja ankara pohjoistuuli. - Ei eläkeläisille makseta leskeneläkettä täällä meillä päin. Eikä sanaa "leski" tarvitse välttämättä käyttää sen juridisessa merkityksessä.
- Kyllä siinä huushollissa oli emäntä ollut, ainakin 35 vuotta,. Vaikka ei olleetkaan vihitty pariskunta, niin yhteiskunnan silmissä ja laillisestikin samanarvoinen kuin aviopari.
- @Hil-la,
varsinainen puutarhuri onkin mieheni, en minä. Minä istuin mökissäni metsänreunassa kirjoittelin foorumeille ja viljelin nokkospuskia pihallani, kun tapasimme. Hänellä oli suuri kasvimaa, pihassa hedelmäpuita, kukkapenkkejä ja köynnösruusuja, hoiteli niitä ihan yksin, kun oli leskeksi jäänyt.
Nyt touhuamme yhdessä ulkona, niin kauan kuin jaksamme. Tuo sisältöä päiviimme, "kimmellystä" kuten tapaan sanoa. Siis ei loistoa, vaan jotain mielekästä tekemistä. Tänä keväänä tosin päävastuu on ollut hänellä, koska aherran käsikirjoituksen parissa aamupäivisin, kirjoitan sukukronikkaa, mutta kesällä pitäisi päästä neivonpitoon suvun kanssa , siitä käytänkö oikeita vai sepitettyjä nimiä. Käyttäisin mieluimmin oikeita nimiä, tuntuu niin feikiltä kirjoittaa tekaistuilla nimillä henkilöistä joiden taruinan jokainen elossa oleva sukulaiseni tunnistaa heti tarinasta. - Kaikenlaista harmia nuo suuren maailman isokenkäiset aiheuttaa meille varattomille naapureille. Nyt seurataan polttoaineen saatavuutta, etenkinne jotka ovat suunnitelleet lentomatkaa kesäksi. USA:ta ongelma ei liikuta, koska he ovat omavaraisia, mutta erityisesti Aasia ja myös Eurooppa ovat uhan alla joutua polttoaineen säännöstelyn kohteeksi ja lentoliikenne, turismi ja talouselämä kärsii pahasti.
Tytär oli jo ehtunyt varata ja maksaa lentolippunsa koko perheelle Koreaan heinäkuussa, matka mahdollisesti peruuntuu.
Minä olin jo ostamassa lentolippua Helsinkiin elokuulle, mutta toistaiseksi on parempi odottaa ja katsoa miten tilanne kehittyy.
Onnistuimme vihdoinkin saamaan sipulit istutettua ja porkkanan ja punajuuren siemenet maahan. Perunan maahan laitto saa vielä odottaa, kunhan viikonlopun ja alkuviikon kylmä kausi on ohi. Mies touhuaa mansikkamaan ja avomaankurkkujen parissa, mutta kurkulle taitaa olla liian aikaista, vaikka taimet ovat jo hyvällä alulla. Kannattaa ehkä koulata ne verannan ikkunalla ensin.
Ruuanlaitosta ei ole minulla paljon kertomista: laitan iltaruuan joka toinen päivä ja mahdollisimman paljon uuniruokaa, keittoja ja salaatteja. Kroppa ei ota vastaan käristettyä ruokaa, eikä valkosipulia, sipulia tai kovin rasvaista. Possunliha tuntuu vastenmieliseltä, kanaa syön joskus, mutta tähän saakka kalaruuat ovat sopineet hyvin. - Tänään vietämme kansainvälistä Kirjan ja ruusun päivää, barcelonalaisen kirjakauppiaan ideoimaa lukemisen ja tekijänoikeuksien päivää. Päivämäärä on maailmankirjallisuudessa merkittävä, koska se on Cervantesin ja Shakespearen kuolinpäivä.
Suomessa vuoden kirjailijaksi valittu Kari Hotakainen, jonka kirjaa Kantaja jaetaan kirjakaupoissa ilmaiseksi, jos ostaa 15 euron edestä muita kirjoja. - Monet pitävät kirjojen "hajusta", vanhan paperin ja painomusteen tuoksusta. Ei kai pöly sinänsä juuri millekään haise?
- Vain kerran Viipurissa.
Ymmärrän äitiä joka sanoi aina että ei halunnut käydä siellä enää kun rajan yli pääsi taas, koska ei halunnut nähdä mitä russkit olivat sille tehneet.Halusi muistaa Viipurin sellaisena kuin hän sen koko, kun muutti asumaan sinne Nuijamaalta nuorena aikuisena.
Serkkuni roudasi bussilasteittain evakkoja ja evakkojen jälkeläisiä Kannakselle, Tätini kävi useankerran ja sain nähdä valokuvia ja viedeoita isovanhempieni entisestä talosta, joka on edelleen pystyssä. Siinä asui kaksi venäläistä perhettä. He olivat päässeet sisälle saakka taloon jossa tätini oli asunut nuorena tyttönä ennen jatkosodan alkua. Alkuperäinen talo olipalanut (poltettu?) talvisodan aikana, mutta äijä ja mummo ja tätini palasivat ja rakensivat uuden talon palaneen tilalle. Siinä he ehtivät asua vain lyhyen aikaa. Tätini on kirjoittanut kirjan (omat muistelmansa) juuri siitä ajasta. Kirjaa ei ole julkaistu, mutta meillä kaikilla on koneella kirjoitettu kopio siitä. - Heh!
Missäs kohtaa kirjoitin että äiti toi ne puut mukanaan Terijoelta?
Hän istutti ne puut joskus kahdeksankymmentäluvun lopulla, muistaakseni . - Äiti istutti kaksi terijoen jalavaa kotitilani pihapiiriin. Ne ehtivät kasvaa suuriksi hänen elinaikanaan, mutta niin piankun äiti oli siirtynyt tuonpuolisiin, setäni leski sahautti toisen niistä poikki "kun siitä tuli roskaa hänen kasvimaalleen". Hän ei ollut evakko, vaan paikallisväestöä, joten hänelle niilä ei ollut tunnearvoa.
- Ei muuta kuntekemään aloituksia, tilaa on. Jos kaikki kaksikymmentä palstan vakkaria tekee oman aloituksen vaikka joka toinen päivä asioista jotka pyörii ajatuksissa,, omista touhuistaan, maailman menosta, kevään tulosta, tai merihevosten sukupuolen vaihdosta, kritsoimatta muita ja tyrkyttämättä omia ajatuksiaan ainoina oikeina ja esimerkkinä muille "oikeasta" ajattelusta, niin jokainen voisi kirjoittaa vain niihin aloituksiin, jotka kiinnostavat itseään tuntematta itseään estetyksi tai että on tyrehdyttämässä vilkasta ja antoisaa keskustelua.
- Eikös tämä kuulumisien kertominen ja voinnin tiedustelu ole osa normaalia tapakulttuuria?
Mikä siinä häiritsee, jos on pari päiväkirjanomaista, blogimaista aloitusta, niille jotka pitävät tällaisesta yhteisöllisestä kirjoittelusta? Kirjoittavat mielellään kuvauksia arkipäiviensä kulusta, jakavat arkipäiviensä iloja ja suruja keskenään keskustelupalstalla?
Miksi kritisoida toisten tapaa komminkoida keskenään, jos itse ei halua jakaa omia kokemuksiaan tai elämäänsä, eikö se saa olla jokaisenoma valinta?
Palsta ei ole tukossa.
Minä ainakin luen mieluummin "päivienkimalluksesta", siis arkielämän kuvauksia, kuin kritiikkiä ja moittimisia, kun omat ajatukset eivät passaa ja yritetään pakottaa muita omaan muottiin tehdä ja tulkita asioita?