vaskitsa_
Lounaissuomalainen nainen, joka tarvitsee naisen.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia0 aloitusta · 52 kommenttia
- Katsoin tuon Fingersmith nyt tämän innoittamana ja kyllä tykkäsin kokonaisuutena. Tästä on muuten myös korealainen versio Handmaiden, josta olin nähnyt aiemmin pätkän.
- Paljon täälläkin on kehuttu livetapaamisia ja olen itsekin ollut parissa tosi mukavassa tapahtumassa pääkaupunkiseudulla sekä parissa vähän hiljaisemmassa täällä kotipaikkakunnallani. Suosittelen, jos sellaisia läheltä löytyy tai etäsuhde on ok.
Netistä sitten. Täältä treffipuolelta löysin ainakin hienon kirjoittelukumppanin, tosin ihan samasta kaupungista ei olla. Aika läheltä kuitenkin ja treffit on sovittuna.
Hassuinta oli se, että enempi nuorten suosimassa Jodelissa (jonka latasin harrastusseuran vuoksi) eräs lesbo pyysi treffeille ehkä 10 minuutin geneerisen viestinvaihdon jälkeen. Harmi kyllä hän oli 19 vuotta nuorempi. :D - Menneitä eläinsuhteitani? Kaikenlaista jengiä täälläkin liikkuu...
- Tämä sama, kertaalleen tuli muutettua liian äkkiä yhteen. Toisaalta kun kommunikaatio ei siinä suhteessa pelannut, niin lopputulos olisi ollut varmasti ero joka tapauksessa.
Enemmän kuitenkin kadun sitä, että viimeksi tuli palattua suhteeseen, joka oli jo täysin pilalla. Toisen osapuolen katuminen pehmitti sydämen, vaikka tiesin ettei mikään muuttuisi. Toisaalta eipä jäänyt mietityttämään olisiko siitä vielä voinut tulla jotain.
Kuulostaa silti kun katuisin paljonkin asioita... En sentään, mutta noissa tilanteissä tunteet veivät voiton järjestä. - Enkä kuvittele olevani oikeassa tässä. :D
Tämä on lähinnä minun kannanottoni ja mielipiteeni asiaan. - Ei kaikki tule, eikä tarvitsekaan. Minä esimerkiksi rakastan kirjoja ja syvällisiäkin pohdintoja (kirjojen) eri maailmoista ja "mitä jos" -hypoteeseja. En silti odoton kumppanini lukevan yhtä paljon, hänellä voi olla jokin muu juttu. Minusta on ihanaakin, että toinen on innostunut jostain mistä en tiedä itse yhtään mitään. Loppupeleissä kyllähän niitä "omiakin" juttuja tulee parisuhteessa jaettua, mutta on silti eri asia olla tekemisissä muiden(kin) ihmisten kanssa, jotka jakavat saman intohimon. Siinä tulee myös sopivasti parisuhteen erillisyyttä.
Parisuhteen osapuolten erillisyyttä olen pohtinut paljonkin, mutta nyt en tähän hätään äkkiä löytänyt kuin
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/sateenkaariparit-tulevat-perheneuvontaan-samojen-ongelmien-kanssa-kuin-muutkin#e7437779 -artikkelista maininnan:
”Naispareille on tavallisempaa, että kaikki tehdään yhdessä ja ollaan kuin yksi. Erillisyys parisuhteessa on opittava erikseen”.
Tämä on muuallakin tullut vastaan erityisesti naisparien ongelmana. Toiselta odotetaan kaikki. Saa odottaa, ei siinä mitään, mutta mielestäni siinä on riskinsä. Väestöliitto kuvaa tätä hyvin: "Suhteeseen tarvitaan kaksi erillistä ihmistä, joiden kokemuksista löytyy samanlaisuutta, mutta myös erilaisuutta. Riittävä puolisoiden kokemusten komplementaarisuus ja molempien kokemusten jakamisen jatkuvuus rakentaa siltaa ”parisuhteen rotkon” yli. Silta tarvitaan luottamukseen, läheisyyteen, erillisyyden säilyttämiseen, toistensa luo kulkemiseen ja kantamaan elämän arjessa työstet-täväksi tulevaa. Puolisoiden erilaisuus ja toistensa vastakohtaisuus mahdollistavat suhteen toiseen ja jaetun luovuuden sekä kokemuksen yhdessä aikaansaamisesta." (https://www.vaestoliitto.fi/@Bin/9689eb8537ebb56a30804ae9aae59173/1598594384/application/pdf/2539328/PariPsykoterapia_2013Web (2).pdf) - On ystäviä ja viihdyn heidän seurassaan pari/muutaman kerran kuukaudessa, rippuen omasta tilanteestani. Heiltä saan uusia näkemyksiä ja tuulahduksia omaan maailmaani.
Toki kumppanin kanssa tarvitsee olla paljonkin yhteistä maaperää, mutta se ei ole koskaan ollut ongelma. Kaikki kumppanini ovat pitäneet luonnosta, kävelyistä ja vaikkapa mökillä puuhailusta tai rakentelusta. Lisäksi olemme käyneet eri tapahtumissa, tykänneet laittaa ruokaa tai kasata juusto-hedelmä-lautasia ja katsoa sarjoja ja elokuvia. Kyllä sitä tekemistä ja keskustelunaiheita riittää. - Ymmärrän huonommuuden tunteen. Sitä on niin helppo verrata itseään toisiin ja nähdä muut parempana.
Ihastuin exäni avoimuuteen ja itsetietoisuuteen. Hän ei ole mallin mitoissa, mutta oli upea ilmestys ja minusta superviehättävä. Yli puolen vuoden seurustelun jälkeen hän sanoi, ettei hän olisi koskaan uskaltanut pokata sellaista kuin minä (tein silloin aloitteen) ja hänen olisi jo aiemmin pitänyt pistää rima ylemmäs. Olin täysin äimänä. En siis ole minäkään perinteisellä tavalla kaunis. Silloin mietin juuri tätä dilemmaa, että mitä kaikkea voimme kieltää itseltämme vain luulemalla ja häpeilemällä.
Kun olin ensimmäistä kertaa dtm:ssä hyvin varovaisella iskumentaliteetillä, minua vasten tuli tanssimaan selvästi nuorempi ja varsin hyväkroppainen tyttö. Silleen 10cm etäisyydelle, vaikkei siellä nyt niin ahdasta ollut. Vilkuilin varmaan viiden biisin ajan ympärille, että tanssiiko hän nyt tosiaan minulle enkä loppujen lopuksikaan tiennyt mihin olisin silmäni pistänyt. Työkaverini nauroi kippurassa siinä vieressä, yritti rohkaista minua ja myöhemmin kuvasi tapahtumaa sanoilla "oli niin sööttiä katsella kun olit kuin Bambi jäällä". Ei siis mennyt kovin putkeen ja ihan vain siksi, etten pystynyt uskomaan itseeni. Mutta elämä kannattelee ja kasvattaa kun uskaltaa heittäytyä. Älä häpeä, olet hyvä sellaisena kuin olet. - Mikä tommoinen asenne on!? Pelkäätkö hänen pettymystään vai omaasi?
Kerran se vain kirpaisee. Toki on omasta luonteesta kiinni kauanko potee saamiaan pakkeja, jos niitä edes tulee. Jos on tapana potea kauan mielipahaa, niin sitten sitä varookin enemmän. Joka tapauksessa sanoisin go for it. Voit voittaa enemmän kuin hävitä.
Olen ollut pisimmillään puolisen vuotta ihastunut ja kun lopulta kerroin tunteistani, niin sain kiltit pakit. Se oli kaameaa noin kolme viikkoa, mutta olen ilmeisen elastinen kun toivuin sitten. Hän oli kuitenkin tavallaan otettu. :D
Sen jälkeen olen tehnyt siirtoni nopeammin, niin se ei satu niin paljon. Ja jostain syystä niissä tapauksissa en ole saanut pakkeja. Onni suosii rohkeaa tjsp. - Juuri tämä. En minä kumppania muuhun tarvitse kuin läheisyyteen, sekä tunne- että fyysisellä tasolla. Muun saan ystäviltäkin.
- Mietin lähinnä miksi pitäisi hankkia lemmikki, jos kaipaan vastavuoroista ihmisseuraa. Ei se olisi reilua sille lemmikillekään, koska se ei täyttäisi sitä tarvetta.
Ja jos olisi kova haku päällä, niin olisin varmaan jo siellä Tinderissä... - Ehkä jollain. Minulla ei korvaa läheisyydenkaipuuta, ei sinne päinkään, vaikka pidän eläimistä. Niitä on ollut matkan varrella useampi. Nyt onkin harvinainen tilanne kun ei ole yhtään, enkä toistaiseksi otakaan.
- Siis toimi niin, että tajusin homman nimen. Muuten jäi kyllä ihan kaveriasteelle.
- Luin hyvin kiinnostuneena, että mikä voi olla ihan varma keino... ja sitten tajusin, että tuota ollaan käytetty minuun! Eräs nainen tuli tosiaan niiiiiin lähelle seisomaan, etten oikein edes päässyt siitä mihinkään ja jopa minä tajusin, että tässä nyt odotetaan multa jotain. :D
Liputtaisin siis tämän puolesta. En tiedä osaanko itse lähestyä noin, mutta toimi se sillä kertaa. - Tästä lähti joku viesti pois? Ilmeisesti sääntöjenvastaisena.
- Mulle eräs nainen sanoi juuri ennen ensitreffejä, että hänellä saattaa tulla hiljaisia hetkiä. Lisäsi vielä, että sitä ei kannata sitten pelästyä eikä se tarkoita kiinnostuksen puutetta. Tämä oli tosi hyvä tiedostaa. Koska olin sekä varautunut asiaan, että sosiaalinen luonteeltani, niin paikkasin ne kohdat jollain leppoisalla jutustelulla.
Mitä fyysisyyteen tulee, niin siitäkin olimme puhuneet etukäteen, tosin ihan yleisellä tasolla. Tiesin kuitenkin hänen pitävän kosketuksesta sitten kun luottaa tarpeeksi ja se saattaa tulla nopeastikin. Siinä vaiheessa kun hän sanoi tuntevansa olonsa hyväksi seurassani ja istui ihan lähellä, niin otin varovasti kädestä kiinni. Silleen lähinnä sormista samalla kun kommentoin hänen käsiään jotenkin. Ja pelkäsin hitosti. :D Ja petyin ihan sutena kun hän äkkiä veti kätensä pois, nousi ja teki jotain muuta. Paitsi, että palasi nopeasti takaisin ja suuteli. Että silleen. Ei pitäisi hermostua heti.
Hiljaiset hetket eivät haittaa kun molemmat ovat sinuja sen kanssa ja tuntevat olonsa luottavaiseksi. Tuossa vain itse pelkäsin, että häntä haittaa hiljaisuus ja siksi täytin sitä jollain höpinällä. - Mulla on mojo (https://fi.wikipedia.org/wiki/Mojo) :D
Haha, vaikutan ilmeisesti helposti lähestyttävältä. Usein ihmiset kommentoivat vaikka kirjaani tai kenkiäni (brogue derby, oxford tms, siis käsintehtyjä usein värikkäitä miestenkenkiä, joihin olen jostain syystä hulluna), jos luen ulkosalla. Taannoin vessajonossa erän nainen pyysi heidän pöytäänsä kun kuuli, että vielä odottelen ystävääni. Tutustuin yhdellä kertaa varmaan viiteen eri ihmiseen. Se on minusta kivaa, vaikka harvoin tietenkään johtaa mihinkään. Ja koitan olla varovainen, etten anna liikaa/vääriä signaaleja. En varmaan näytä ihan heterolta pukeutumiseni vuoksi, joten kyllä kadullakin naiset saattavat katsoa silmiin pitkään. Yleensä tämä ei kuitenkaan esmes häiritse mahdollista kumppaniani, koska olen luonteeltani selkeän lojaali enkä pyri jokaiseen vastaantulijaan tutustumaan. - Nyt ei hirveästi tapahtumia järjestetä. Pitänee luottaa joko sähköisiin välineisiin tai jos kavereiden/tuttujen kautta tapaisi jonkun kiinnostavan ihmisen. Ei se mahdotonta ole, ex-tyttöystävän naapurinainen pyysi viime yönä luokseen pelaamaan. Vielä jäi arvoitukseksi mitä peliä. :D
Mutta siis oikeasti, eiköhän se Tinder ole jossain vaiheessa edessä, vaikka sen raadollisuus ja pinnallisuus tökkii. - Viimeisin suhteeni oli etäsuhde. Koen, että lopulta kysymys yhteenmuuttamisesta repi meidät hajalle. Molemmat olisivat halunneet yhteisen arjen, mutta kumpaakin piti kotiseudullaan useampi tärkeä asia. Näin olisi mennyt vielä jokunen vuosi ja sitä kalvavaa ikävää toisen luo emme onnistuneet ohittamaan. Jokin toinen suhde olisi kestänyt sen, meidän ei kaikista yrityksistä ja kompromisseista huolimatta.
Toisaalta jotkut parit ovat oikein onnellisia etäsuhteessakin tai juuri siinä. - Loppujen lopuksi hyvin, vaikka jonkin aikaahan siinä kesti. Sisaruksillani meni aika vähällä nikottelulla ("oletko nyt ihan varma tästä", "kyllä todellakin"), mutta äidilläni kului yli vuosi ennen kuin alkoi kohdella silloista naisystävääni tasavertaisena kumppanina. Se oli yllättävän kuluttavaa, vaikka luulin etten niin piittaa.
Ystäväni ovat tienneet seksuaalisuuteni enemmän tai vähemmän aina ja ovat suhtautuneet siihen luontevasti. Tosin nykyään aika iso osa uudemmasta ystäväpiiristäni viimeisten vuosien ajalta onkin jotain muuta kuin heteroja.