- Näin on. - Täytän 85 vuotta ja ajattelin, että elinaikaa ei ehkä ole paljoa jäljellä, hyvässä tapauksessa voin nähdä 100-vuotispäiväni. Kova lääkitys ja leikkaukset eivät ehkä ikääni pidentäisi, joten päätin kokeilla vieläkö voisin jarruttaa rappeutumistani omin keinoin. Ainakin diabetekseen on omat keinot riittäneet. - Lääkitys ei kuulemma artroosiin auta, ainoa keino on liikkua, joten jokapäiväiset lenkit säästä riippumatta ovat auttaneet minua. Lähden lenkille heti herättyäni, ennen aamiaista. - En ole vielä tarvinnut keppiä tai rollaattoria apuna.
- Minulla todettiin diabetes 2 v 2019. Lääkitys aloitettiin, mutta en kestänyt sitä.
Puolen vuoden sinnittelyn jälkeen soitin diabeteshoitajalle, että olen lopettanut
lääkkeen syönnin ja aion omilla valinnoillani korjata tämän vaivan.
Niin teinkin. Siivosin kaapeista, jääkaapista, pakasteesta pois kaikki "kiusaukset".
Ostoleivonnaisissa on piilosokeria, joten leivon kaiken ruokaleivän itse. Kahvileipää en tarvitse, enkä muutakaan makeaa, mehuja tai makeita jälkiruokia.
Liikkumista olen harrastanut päivittäin jo vuosikymmenet, joten liikuntaharrastus jatkuu
vieläkin, vaikka minulla on samoja vaivoja, joista moni on kirjoittanut ja ollut leikkauksessa. Leikkausta on minullekin ehdotettu, mutta minulla ei taida olla tarpeeksi kärsivällisyyttä käydä läpi kuntoutusvaihe, kun olen vielä selvinnyt kaikesta omin voimin ilman apua.
Senpä takia olen itse keksinyt omat ratkaisut nivelongelmiin. Siinä on hieman ylimääräistä puuhaa kun tämä mummu lähtee aamulenkille: Sääritukeni olen tehnyt vahvoista tukipolvisukista, joista leikkasin jalkaterät pois. Vetäisen ne sukanvarret tukemaan sääriä. Apteekista ostin elastiset polvisuojat, vetäisen ne polvia tukemaan. Kenkien sisällä on jalkojeni mukaan tehdyt pohjalliset. - Kun olen laittanut nämä varusteet, niin voin kävellä aivan normaalisti. Mutta niin pian kun riisun ne pois, niin kävely muuttuu laahaamiseksi ja polviin sattuu. -
Verisokeri on ollut aivan normaali. Käyn vuositarkastuksessa ja tähän asti on kaikki ollut OK,
joten näillä mennään ja otetaan päivä kerrallaan. - Kiitos Hil-la, kun sait muistamaan S24 alkuajat! Muistikuvat ovat niin vahvat ja positiiviset 2000 alkuvuosilta, että oli "pakko" yrittää löytää jotakin S24 arkistoista. Ja löysinhän minä.
Kirjoittelin ensin Ellin poksi-ketjuun, jonka aloittaja oli nim. Mopomies. Kirjoittelimme savonmurteella. - Ketju eteni 40 plus-60 plus-palstoille, jutut meheviä ja elivät omaa elämäänsä. Kun Mopomies taisi avioitua ja hänellä oli "muuta puuhoo", niin ellinpoksilaiset lähtivät merille seikkailemaan. Kohteena tietysti Naurusuaret.
Mainitsit Hil-la erään nuoren miehen joka vahingossa osui porukkaamme, hänen "taileiljanimensä" oli Titanium Man, joka oli varmaankin aito kaupunkilaispoika, kun ei tietänyt mitä Tummeli oli! Rannalle jäi purjehtijoita hurraamaan, mm. Maalaismies, joka itse asiassa on hyvin tunnettu kulttuurihenkilö. - Ellin poksiin kirjoitteli myös rakastettu señora lyyli, joka teki suurmenestyksen persoonallisilla ja värikkäillä kertomuksillaan elämänsä varrelta.
Unohduin aamulla tietokoneen ääreen lukemaan juttujamme ja nauroin niin paljon, että kyyneleet valuivat silmistä. Oi niitä aikoja! Ainoa häirikkö oli Hajupoika, jolla oli parikymmentä muutakin nimimerkkiä. Hajupoika oli purjehduksella veneessämme, mutta ruumassa. Päiväntasaajalla kieritimme hänet tervassa ja höyhenissä ja vedimme kölin alta, niinkuin kuuluu. - Voi jestas! - Huomasin sattumalta ketjunpätkän, jossa käsiteltiin hauskoja ammattinimikkeitä. Kun kelasin ketjun alkuun, niin huomasin että olin itse sen aloittanut 2006! Siitähän on kulunut 19 vuotta!
- Heipähei täältä naapurista! On "Nuutinpäivä" ja nyt viimeistäänkin siivotaan joulun jäljet pois! No, minulla ei ollut paljon siivottavaa ja joulun jäljet lähti heti uuden vuoden alettua.
Tämä joulu oli niitä ensimmäisiä, varmaan tyypillisiä vanhusten jouluja, kun ei enää jaksa stressata joulun takia. Joulun tarkoituskin tulee paremmin esille, kun muut touhut pelkistyvät minimiin. - Nykyajan tekniikasta on uskomatonta apua tunnelman luomisessa: Minulla ei enää ole takkaa, mutta tv:ssä on takkavideo, joka räiskyy ja ritisee kuin oikea takkatuli ja luo tunnelmaa, kun istahtaa nojatuoliin ja sulkee silmänsä. Taustalla soi hyvän ystävän tekemä tuore joulumusiikki-CD. Ainoastaan mielikuvitus asettaa rajat.
En ole palstalla käynyt herran aikoihin, mutta on kiva nähdä että Hil-la on vielä mukana, ehkä joukossa on muitakin vanhoja tuttuja, mutta kirjoittavat anonyyminä. Minä uskaltaudun kirjoittamaan nimimerkilläni ja annan vaan elonmerkkiä, että vielä vanhassa henki pihisee. Olen kiitollinen, että selviän vielä ilman apua kaikesta. Rutiinit samat kuin mitä ne on aina olleet. Lumenluonti on onneksi pois päiväjärjestyksestä.
Toivotan kaikille hyvää jatkoa alkaneelle vuodelle, terveyttä ja hyvää mieltä!
Terveisin MdK - Ei voi olla totta, että vanhat ihmiset käyttävät arvokasta aikaansa kirjoittelemalla törkyviestejä ja riitelemällä anonyyminä, päivästä päivään, kuukaudesta toiseen itselle tuntemattomien ihmisten kanssa! No, huvinsa kullakin maailman onnellisimmassa maassa.
Palaan takaisin omalle hiekkalaatikolleni leikkimään hyvässä järjestyksessä!
Riidelkää rauhassa! - No, minä ainakin tiedän, että pääni on pölkyllä eikä pensaassa.
- En ole aivan "unikko" täällä Suomi 24:llä. Kirjoittelin jo 2002 Ellin poksissa. Se oli hauskaa aikaa.
Kontrollifriikki? Njaa, ehkä siinä mielessä että haluaisin, että Suomi 24:llä olisi
rauha ja kirjoittajilla hyvä tahto. - Pistän ihan arvaamalla, että entisen Kahvipirtin emäntä vastasi viestiini!
On tosiaan haikeata muistella niitä aikoja kun pirtissä pistäydyttiin, hörpättiin virtuaalikahvit ja juteltiin itse kukin, missä mentiin.
Lenkkeilystä puheenollen, olen saanut sellaisen käsityksen että meidän vanhojen liikkumistaidon ainoa lääke on juuri liikkuminen, koska artroosiin ei ole parannusta
keksitty. Mutta sitä vähäistäkin liikkumistaitoa voi ylläpitää liikkumalla säännöllisesti, eikä vaan silloin tällöin. Minulla ei ole lenkin pituus mittana, vaan 30 minuutin aika joka aamu.
Pöllähdän lenkille suoraan sängystä, en nyt ihan yöpaitasillaan, mutta siinä ja tässä.
Niitä 30 minuuttia ei ikinä tarvitse katua.
Koska olen väistänyt polvileikkauksia, niin olen kotikonsteilla pärjännyt, ettei polvet lipsu kävellessä. Ostin apteekista sellaiset polvitukitorvet. Tukipolvisukista leikkasin terät pois ja vedin polvitukien jatkoksi. Onhan ne - nätit! :) - Nuori lääkäri ihmetteli mitä varten niitä käytän, niin sanoin hänelle: - Nuori mies, etkö ole ikinä nähnyt raff-settejä? Me 80+ käytämme tätä mallia. Sitten hän hokasi.
Tämä keksintö on niin hyvä että pitäisi oikeastaan hakea patentti. Kun otan ne pois, niin räsähdän läjään kuin tikkuakka. - Tervehdys naapurista! Eipä enää kestä kintut marja- tai sienireissuja, mutta muuten elämä menee kuin pieni kone, jossa alkaa olla pikkuremppaa silloin tällöin.
Muisti alkaa reistailla sillä tavalla, että unohtaa jotakin liedelle ja havahtuu vasta kun palovaroitin alkaa huutaa. - Huomenna siihen asiaan alkaa tulla parannusta kun kaupungin puolesta asentavat "hellavahdin", jonka me vanhat "hellapoliisit" saadaan ilmaiseksi ja asennetuksi.
Katsotaanpa nyt, lähteekö viesti liikkeelle, vai jumittuuko taas johonkin.
Hyvää syksyä! - Kirjoitin edellisen vastauksen Skillanille kirjautuneena, mutta meni näköjään anonyyminä.
MdK - Tervetuloa takaisin kotiin! Olit ehtinyt asua niin kauan asunnossasi, että olit ehtinyt siihen oikein kunnolla juurtua. Näin vanhoilla päivillä on vaikea rakentaa kaikkea alusta.
Tulipahan siinä sivussa kuitenkin tehtyä kunnon karsiminen esineistössä!
Jos sinulla on halua kirjoitella rauhassa, niin FB:ssa on mahdollisuus voi kirjoitella
kaveriporukassaan tai jossakin ryhmässä.
Täällä Itä-Jöötanmaalla on lämmintä ja aurinkoista. Skoonessa oli eilen ollut 19,5º. Harvinaisen lämmin lokakuun loppu. Puista alkaa lehdet tippua ja hevoskastanjapuitten pähkinät aihettavat huonojalkaisille liikennevaikeuksia, kun pyörivät jalkojen alla.
Aika kuluu nopeasti. Ehkä se johtuu siitä, että itse olen hidas ja tuntuu että kaikki tapahtuu niin nopeasti. On ilta enenkuin sitä huomaatkaan. - Elämme ankeita aikoja.
Täytyy sanoa että aika aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.
Parin päivän testi Suomi 24:llä riittää! Olen tullut siihen tulokseen, että
täällä kirjoittaminen on mahdotonta. Anonyyminä kirjoittaminen on
"asiallista", nimimerkillä kirjoittaminen "itsensä esilletuomista".
Olen huomannut että ns. asiallinen keskustelu on pääasiassa jonkun toisen
mollaamista. Vakituisen nimimerkin takana on yleensä ihminen, joka ottaa
vastuun omista teksteistään, nimimerkin avulla on myös helppo tunnistaa
muut kirjoittajat, joista vuosien mittaan tulee nettiystäviä. Kun kaveripiiri siirtyy pikkuhiljaa tuonpuoleisiin yksi toisensa jälkeen, niin netillä on ollut turvallinen
kaveripiiri, johon on voinut pitää yhteyttä. Sen mahdollisuuden haluavat jotkut
ilkeät pilata. Hävetkää - jos osaatte! - Sääntöjä pitäisi muuttaa, koska sananvapautta käytetään väärin.
- Ahaa! Asiasta keskustelu on siis toisesta keskustelemista, ilman nimimerkkiä. Olenpas minä pöllö!
- Hei Skillan! Kiva kuulla, että olet ollut reippaasti lenkillä! - Sama täällä. Päiväni alkaa aina aamulenkillä, sen jälkeen vasta aamiainen. Liike antaa energiaa. Minä löysin salasanani ja tulin katsomaan Suomi 24:lle, onko tuttuja nimimerkkejä. Laitoin nimimerkkisi hakuun, mutta tyhjää vedin. Anonyymejä kirjoittelijoita, mutta saatiin ketjuun aika paljon osallistujia ja ruodittiin mitä palstalla on tapahtunut viime aikoina. Minulle oli yllätys, että palstan henki oli muuttunut niin vihamieliseksi ja pilkalliseksi.
Mutta jos päätettäisiin niinkuin meidän kunkkumme: käännetään lehteä ja jatketaan eteenpäin uudella innolla. Yksinäisille ihmisille nämä ikäihmisten palstat ovat kuitenkin kontakti toisiin vanhuksiin ja toisiltamme voisimme saada neuvoja ja vihjeitä tämän vanhana olon kestämiseen.
Tuosta lenkkeilystä vielä:
Aloitin säännöllisen lenkkeilyn kun koronapandemia alkoi. Ajattelin, että jos eristäydyn asuntooni pidemmän aikaa, niin sitten en pääse liikkeelle ollenkaan. Niinpä päätin, etten anna laiskuudelle ja mukavuudenhalulle valtaa, vaan lähden lenkille jokaikinen aamu, ensin aivan lyhkäisille lenkeille vointini mukaan ja sitten pitemmälle. Kunto kasvaa nopeasti, kun ei anna periksi ensimmäisten treenikipujen takia. - Onhan minulla tietysti salaisia aseita, että pystyn nivelrikkoisilla polvilla ja kintuilla puolen tunnin lenkin vetämään. :)
Olen leikannut tuki-polvisukista terät pois ja vedän ne ensin säärien suojaksi, siihen sitten nilkkasukat (joista olen leikannut kiristävät resorit pois). Polvien yli vedän elastiset polvisuojat, eli laitan luut nippuun. - Johan kelpaa kävellä kuin nuori tyttö! - Kun nämä varusteet otan pois ja istun vähän aikaa paikoillaan, niin liikun "hiihtämällä" paikasta toiseen. Leikkauksiin en ole vielä suostunut, koska toipumiseen menee mielestäni liikaa aikaa. Katsotaan, kuinka pitkälle kotikonstit tepsii. - Hyvää päivän jatkoa! - Olisin utelias tietämään, miksi halutaan kirjoittaa anonyyminä? Itse en halua sitä tehdä, koska tuntisin itseni "raukkamaiseksi", ikäänkuin en uskaltaisi omalla nimimerkilläni seistä sanojeni takana. Mitä mielipiteitä teillä on? Vai onko tämä omalla nimimerkillä kirjoittelu vähän samanlaista uhkarohkeutta, kuin liikkuisi ilman lyijyliivejä ja riskeeraisi tulla ammutuksi jostakin piilopaikasta (jota anonyyminä kirjoittelu tavallaan on).
- demeter1, mainitsit kirjan "Jälleenrakentajien lapset - sotien jälkeinen Suomi lapsen silmin".
Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Täällä Ruotsissa asuu paljon sota-aikana syntyneitä suomalaisia ja olen kuullut monta elämäntarinaa. Itsekin olen sitä sukupolvea ja
miettinyt, kuinka nuo sodan jälkeiset vuodet ovat elämääni ja valintoihini vaikuttanut. - Toivotaan, että Skillan alkaa kerätä uutta intoa ja palaa palstalle. Tämä palsta on merkinnyt paljon hänelle. Nyt olisi vielä mukavampaa kirjoitella aikansa kuluksi, kun illat pimenevät.
(Minä antaisin neuvon riitelijöille, että menkää tuonne murkkujen palstoille! Siellä on sopivaa vastakaikua! :D ) - Katsotaan, jäänkö kirjoittelemaan. Anonyyminä en kirjoittele. Pitkän poissaolon jälkeen en enää muistanut salasanaa ja rupesin kaivelemaan vanoja almanakkoja, jos löytäisin muistiinpanoja jostakin ja kappas vaan - onnistuin. Rupesin heti kokeilemaan, vieläkö palsta aukeaa vai onko systeemit muuttuneet.
Ensimmäisenä laitoin hakusanaksi Skillan, enkä häntä enää löytänyt.
Ymmärrän kyllä, jos hän on kyllästynyt. Hän on kohta 20 vuoden ajan avannut Kahvipirtin kuulumisten vaihtamiseksi ja virtuaaliselle kahvituokiolle. Pirtissä poikkeamisesta tuli tapa. Kun meni tietokoneen äärelle, niin Kahvipirtti oli varmaankin monelle ensimmäinen paikka, jonka oven netillä aukaisi. Jos tuo Kahvipirtti olisi ollut oikeassa elämässä ja sinne olisi alkanut tulla isoäänisiä riidan jauhajia, niin ei olisi tuntunut kivalta. Uskomatonta, että vanhat ihmiset eivät tajua, mitä he aiheuttavat. Monelle yksinäiselle vanhukselle oli Skillanin ystävällinen Kahvipirtti ehkä päivän virkistävä kohokohta .